Oletko pohtinut, minne kaikkialle opintojen aikana voi lähteä harjoitteluun tai opiskeluvaihtoon? Entä missä maissa sijaitsevat Diakin pitkäaikaisimmat ulkomaalaiset kumppanit?
Diakilla on yhteensä n. 70 liikkuvuuskumppania yli 30 maassa ympäri maailmaa. Kumppanimme ovat organisaatioita, joiden kanssa toteutamme opiskelijavaihtoja, suunnittelemme hankkeita ja edistämme yhteistyötä vaikkapa yhteisten koulutusten ja opintojaksojen järjestämiseksi. Useiden kumppaneiden kanssa teemme monipuolista yhteistyötä. Tärkeää on, että saamme olla mukana kansainvälisessä toiminnassa ja keskusteluissa, ja sitä kautta oppia uutta ja jakaa omaa osaamistamme.
Vaihtokohdemaista ehdottomia ykkössuosikkeja Diakissa ovat Tansania, Kenia, Vietnam, Espanja ja Itävalta. Vaihtoon on mahdollista lähteä myös moneen muuhun maahan, esimerkiksi Kanadaan, Australiaan ja Italiaan.
- Australia: Brisbanen läheisyydessä sijaitseva harjoittelupaikka Finncare vastaanottaa sekä sosionomi- että sairaanhoitajaopiskelijoita 2–3 kuukauden harjoittelujaksolle vanhustyön pariin. Harjoittelussa kielinä käytetään suomea ja englantia.
- Kanada: Torontossa sijaitseva Suomi-Koti on voittoa tavoittelematon palvelukeskus, joka tarjoaa laadukasta hoivaa suomalaisyhteisön ikääntyneille asiakkaille. Diakin opiskelijat voivat hakea Suomi-Kotiin harjoitteluun 2–3 kuukaudeksi. Tämä kohde ottaa vastaan sosionomi- ja sairaanhoitajaopiskelijoita.
- Italia: Diakin italialainen kumppanikorkeakoulu University of Trento tarjoaa sosiologian ja sosiaalityön opintoja kansainvälisille vaihto-opiskelijoille kevät- ja syyslukukausina. Opinnot suoritetaan englanniksi ja yliopiston tarjoama vaihto-ohjelma on lukukauden mittainen (n. 5 kuukautta, 25–30 op).
Jos harkitset lähteväsi vaihtoon, löydät kaikki kohteet hakuportaalista .
Seuraava vaihtohaku järjestetään 18.1.–14.2.2027. Lisätietoa löydät hakuohjeista.
Ota rohkeasti yhteyttä kv-palveluihin, jos olet kiinnostunut kansainvälisyydestä ja opiskelijavaihdosta. Meidät tavoittaa osoitteesta international.office@diak.fi.
