Satakunnan hyvinvointialue järjestää aikuisten tukihenkilöpalvelua sosiaalihuoltolain mukaisesti. Tukihenkilötoiminta on suunnitelmallista, ohjattua ja tavoitteellista toimintaa, jonka avulla edistetään asiakkaan hyvinvointia. Tukihenkilötoiminnan tavoitteena on vaikuttaa myönteisesti asiakkaan elämään, edistää hyvinvointia ja tukea arjessa selviytymistä. Tukihenkilö on luotettava ja turvallinen henkilö, joka tarjoaa asiakkaalle tukea ja apua arjessa. Tukihenkilötoiminta on määräaikaista ja sen kesto sekä tavoitteet täsmennetään yhteistapaamisella sosiaalityöntekijän, tukihenkilön ja asiakkaan kesken. Lähtökohtana on, että tavoitteiden toteutumista ja palvelun jatkoa arvioidaan yhteistapaamisissa sosiaalityöntekijän ja asiakkaan kanssa.
Tukihenkilö suunnittelee asiakkaan kanssa yhdessä toiminnan sisällön asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Toiminta pohjautuu tapaamisiin, joiden aikana voidaan keskustella, ulkoilla, käydä harrastamassa tms. Tukihenkilö tekee työtä asiakkaan omassa elinympäristössä. Tukihenkilö tukee mm. asiakkaan sosiaalisten taitojen vahvistumisessa, harrastustoiminnan aloittamisessa ja muun mielekkään tekemisen löytämisessä. Joskus voi olla tarpeen ymmärtää neurologisia tai psykiatrisia haasteita, ohjata hoitoon tai tukea hoitoa. Tukihenkilö voi olla tukena myös arjen asioiden harjoittelussa kuten asumisen asioissa, talouden hallinnassa ja etuuksien hakemisessa. Asiakasta tuetaan kaikin tavoin löytämään omat voimavaransa ja selviytymiskeinonsa tarjoamalla hänelle avuksi luottamuksellinen aikuinen.
Tukihenkilöpalvelua tuotetaan yksittäisten henkilöiden kanssa solmittujen toimeksiantosopimusten kautta. Tukihenkilönä toimivalta yksityishenkilöltä ei vaadita alan koulutusta, mutta ammatillisena tukihenkilönä toimimiseen tarvitaan sosiaali- tai terveysalan tutkinto. Tehtävään sopii luotettava ja turvallinen henkilö. Tärkeintä on halu tukea asiakasta ja mahdollisuus sitoutua annettuun palveluun sekä sen tavoitteisiin. Tukihenkilön tulee olla täysi-ikäinen eikä hänellä voi olla asiakkuutta sosiaalipalveluissa, joka estää toimimisen tukihenkilönä. Tukihenkilö sitoutuu palvelua tuottaessaan salassapitoon ja noudattamaan vaitiolovelvollisuutta. Tukihenkilöllä on raportointivelvollisuus. Ennen palvelun aloittamista tukihenkilön tulee tarvittaessa toimittaa hyvinvointialueelle rikosrekisteriote lasten ja nuorten kanssa työskentelystä.
Toimeksiantosuhteisesta tukihenkilötoiminnasta maksetaan palkkio ja kulukorvaus. Tukihenkilöiden korvaukset maksetaan jälkikäteen toimitetun raportin ja laskutuksen perusteella. Palvelusta laskutetaan vain toteutuneet kerrat.
Tukihenkilöllä ei ole alan koulutusta 11,16 € / tunti
Tukihenkilöllä on sote-alan opistoasteinen koulutus 15 € / tunti
Ammatillinen tukihenkilötyö (sote-alan AMK-koulutus) 20 € / tunti
Kilometrikorvaus 0,33€/km.
Lisätietoja ja ilmoittaudu tukihenkilöksi:
Johanna Kuivalainen
https://johanna.kuivalainen@sata.fi
puh. 044 701 0738
