Diakonia-ammattikorkeakoulun muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Diakin tavoitteena on saavuttaa noin kolmen miljoonan euron säästöt vuoden 2026 loppuun mennessä. Muutosneuvotteluiden tuloksena irtisanotaan 22 henkilöä. Yhdeksän henkilön työtehtävät muuttuvat merkittävästi.
Neuvotteluesityksessä työnantaja ennakoi irtisanomisten tai työsuhteen oleellisten muutosten koskevan enintään 40 henkilöä. Muutosneuvottelujen kohteena oli koko henkilöstö eli noin 270 henkilöä. Huhtikuussa alkaneet neuvottelut toteutettiin tuotannollisin, taloudellisin ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvin perustein.
– Muutosneuvottelut ovat olleet raskaat koko työyhteisöllemme. Haastavasta tilanteesta huolimatta henkilöstömme on huolehtinut arjestamme ja tukenut opiskelijoita heidän opintopolullaan koko kevään ajan, sanoo Diakin toimitusjohtaja-rehtori Elina Juntunen.
Muutostarpeen taustalla on se, että Diakin liikevoitto on kääntynyt negatiiviseksi. Aktiivisista ja ennakoivista toimenpiteistä huolimatta Diakin taloutta on edelleen sopeutettava.
Ammattikorkeakoulujen kokonaisrahoitus on vähentynyt voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sote-tutkintojen rahoitus on puolittunut ja Diakin perusrahoitus pudonnut kaikkiaan 33 prosenttia. Sote-tutkintojen rahoitus laski entisestään vuonna 2021, kun pääosa sote-alan tutkinnoista sijoitettiin edullisimpaan maksuluokkaan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmallissa. Diakille rahoitusmuutos on ollut erittäin vaikea.
Muutostilanne saattaa vaikuttaa alkusyksyn opetusjärjestelyihin jonkin verran.
– Lukujärjestyksiin saattaa valitettavasti tulla muutoksia kesän aikana ja vielä alkusyksystäkin. Tiedostamme, että opiskelijat haluavat tietää opetusaikataulut mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Varmistamme, että opintojen aloitus sujuu kesän jälkeen mahdollisimman hyvin, sanoo Elina Juntunen.
Koska henkilöstömuutokset ovat merkittäviä, myös Diakin organisaatiota uudistetaan osana muutosprosessia. Tavoitteena on toimintarakenne, joka edesauttaa uudistuvan strategian toteuttamista, tavoitteisiin pääsyä ja taloudellista vakautta.
– Uusia rahoituslähteitä on löydettävä vakaan taloudellisen pohjan saavuttamiseksi. Vahvistamme toimintaamme suuntamaalla ydintoimintaamme niin, että voimme saavuttaa laajimman mahdollisen vaikuttavuuden sekä perustamalla uuden palveluliiketoiminnan tulosalueen, Juntunen kertoo.
Rahoituksen kiristyessä ja aloituspaikkojen lisääntyessä moni saattaa pohtia, miten koulutuksen laadulle käy.
– Vaikka taloudellinen niukkuus haastaa meitä, niin uskomme vakaasti, että pystymme tarjoamaan jatkossakin laadukasta opetusta. Kehitämme Diakissa jatkuvasti pedagogiikkaa, koulutuksen toimintamalleja ja opetussuunnitelmiamme, jotta pystymme tarjoamaan korkealaatuista opetusta rahoitusleikkauksista huolimatta, Elina Juntunen toteaa.
Uutista muokattu 17.6.2024: irtisanottujen lukumäärä muutettu 26:sta 22:een. Irtisanottavien lukumäärä muuttui irtisanomisperusteisten keskustelujen seurauksena.
