Hyppää sisältöön

Diak vahvistaa brändiään kokonaisvaltaisella uudistuksella 

Diakin hallitus päätti uudesta brändistä huhtikuussa. Diak haluaa varmistaa kilpailukykynsä ja erottua entistä voimakkaammin kilpailijoistaan. Diakin brändi-identiteetti uudistuu elokuussa 2024. 

– Noin puolitoista vuotta sitten käynnistimme strategisen kehityshankkeen, jonka tavoitteena on tehdä Diakin brändistä selkeästi erottuva ja tunnistettava. Vaikka Diak on tutkimusten mukaan Suomen kolmanneksi tunnetuin ammattikorkeakoulu, sen erityinen profiili ei vielä ole selkeästi yleisön tunnistama, kertoo brändiuudistusta vetävä Diakin viestintäpäällikkö Aura Vuorenrinne

Brändikyselyt, kuten Taloustutkimuksen Korkeakoulujen bränditutkimukset 2022 ja 2024, ovat osoittaneet, että Diakin brändi ei erottu kilpailijoistaan riittävästi. Brändityössä on keskitytty erityisesti siihen, miten Diak voi parhaiten tuoda esille omia vahvuuksiaan ja erityispiirteitään. 

Brändityö on toteutettu yhdessä porilaisen markkinointitoimiston Staartin kanssa. Työhön on osallistettu laajasti Diakin opiskelijoita, henkilökuntaa ja sidosryhmiä. 

Kohti rohkeampaa ja vahvempaa profiilia 

Diakin tavoitteena on erottua rohkeasti muista korkeakouluista ja tuoda esille erityispiirteensä sekä arvopohjansa. Uuden brändin tavoitteena on korostaa Diakin panosta sosiaalisen vaikuttavuuden, tutkimuksen, kehittämisen ja koulutuksen saralla. 

– Diakin uusi brändi-identiteetti korostaa uskottavuutta, korkealaatuisuutta ja korkeakoulumaisuutta. Samalla tuomme esille koviakin teemoja, kuten osattomuutta ja inhimillistä hätää, kuitenkaan unohtamatta toivoa, Vuorenrinne sanoo. 

Brändiuudistuksessa huomioidaan myös digitalisoituva toimintaympäristö. Brändistä luodaan moderni ja houkutteleva myös digitaalisissa kanavissa. 

Uusi brändi-ilme tulee näkymään kaikissa Diakin fyysisissä ja digitaalisissa ympäristöissä sekä materiaaleissa syyslukukauden alusta lähtien. 

Jaa artikkeli