Yhteisöllisyys on joustovaraa monikriisien maailmassa

Yhteisöllisyys ja luontoyhteys ovat ihmisen perustarpeita, jotka nyky-yhteiskunnassa ovat heikentyneet. Yksilön tarpeet ovat nousseet keskiöön ja samalla ”me” -henkinen yhteisöllisyys ja ymmärrys luontoriippuvuuksista ovat unohtuneet. Ekososiaalinen yhteiskunta tunnistaa sekä inhimillisten että ekologisten ekosysteemien moninaisuuden – ne tuovat joustavuutta ja resilienssiä moniulotteisten kriisien keskellä.

Yksinäisyys, yksilöllisyyden korostaminen ja ihmisen eriytyminen muusta luonnosta on aikamme vitsauksia. Silti ihminen on laumaeläin, joka tarvitsee toisia ympärilleen. Kehityshistoriansa aikana ihminen on elänyt kiinteässä yhteydessä mikrobien, muiden lajien ja ympäröivän luonnon sekä lajitoveriensa kanssa. Tämä monimuotoisuus on tehnyt ihmisistä resilienttejä, kykeneviä sopeutumaan taudinaiheuttajiin, yhteisöjen muutoksiin ja yhteiskunnallisiin kriiseihin. Ihminen kukoistaa vain, jos hänellä on yhteys itseensä, lajikumppaneihinsa ja ympäristöönsä. Empatia, huolenpito ja luovuus ovat ihmiselle ominaisia kykyjä, joita voimme harjoitella monimuotoisissa yhteisöissä.

Suomalainen sosiaaliturva on pitkään tarjonnut yksilölle turvaa ja mahdollistanut valintoja ilman jatkuvaa toimeentulon uhkaa. Se on ollut perusta hyvinvointivaltiolle, jossa jokainen voi tavoitella omannäköistään elämää. Viimeaikaiset leikkaukset ovat horjuttaneet tätä perustaa. Kun yksilöllinen turva heikkenee, ihmiset kääntyvät lähiyhteisöjensä puoleen. Tämä vahvistaa yhteisöllisyyttä, mutta ilman rakenteellista tukea yhteisöt eivät yksin riitä.

Ekososiaalinen näkökulma korostaa, ettei ihmisen arvo riipu hänen tuottavuudestaan tai kyvystään osallistua yhteisöön – vaan siitä, että hän on ihminen. Sosiaaliturva on nähtävä osana laajempaa ekosysteemiä, jossa yksilöllisyys ja yhteisöllisyys täydentävät toisiaan. Yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden ei tarvitse olla toistensa vastakohtia – ne voivat täydentää toisiaan, kun järjestelmä tukee molempia. Tulevaisuuden yhteisöt tarvitsevatkin rakenteita, jotka mahdollistavat yksilölliset valinnat ja samalla vahvistavat yhteisöjen kykyä tunnistaa vahvuuksiaan, kantaa ja hoivata.

Luottamuksesta vahvuuksiin – yhteisön rooli hyvinvoinnin rakentajana

Ekososiaalisessa viitekehyksessä yhteisö nähdään elävänä ekosysteeminä, jossa jokaisen hyvinvointi vaikuttaa kokonaisuuteen. Resilientti yhteisö rakentuu luottamuksesta, avoimesta keskustelusta ja kyvystä käsitellä ristiriitoja. Se tarjoaa turvaa, osallisuutta ja toivoa, ja toimii suojana yksilön haavoittuvuuksia vastaan. Yhteisöt voivat havaita varhaisia merkkejä hyvinvoinnin heikkenemisestä ja tarjota matalan kynnyksen tukea, kuten keskusteluja ja vertaistukea. Myös luontoyhteys on keskeinen hyvinvoinnin peruspilari: vuorovaikutus ihmisen ja muun luonnon välillä on evolutiivisesti välttämätöntä ja kustannustehokasta.

Ekososiaalisessa viitekehyksessä yhteisö nähdään elävänä ekosysteeminä, jossa jokaisen hyvinvointi vaikuttaa kokonaisuuteen.

Julkiset palvelut voivat tukea yhteisöjen resilienssin muodostumista.  Vahvuusperustaisessa yhteisökehittämisessä huomio kohdistetaan yhteisöön. Jäsenten suhteet ja vuorovaikutus ovat pohja yhteisölle, jossa jokaisella on lahjoja, osaamista ja taitoja. Vahvuusperustainen yhteisökehittäminen pohjautuu ajatukseen, että yhteisön sisältä löytyy jo se, mitä tarvitaan. Yhteisön sisällä olevat aktiiviset johtajat osallistavat muita yhteisön jäseniä sen kehittämiseen: jokaisella yhteisön jäsenellä on jokin merkityksellinen asia yhteisössä, joka antaa motivaation toimia. Yhteisökehittäjän tehtävä on luoda osallistumisen mahdollisuuksia, vahvistaa luottamusta ja rohkaista yhteiseen toimintaan, jotta jokainen voi olla mukana luomassa yhteistä hyvää.

Yhdessä kohti kestävää tulevaisuutta

Tulevaisuuden yhteiskunta tarvitsee rakenteita, jotka tukevat tätä kaksisuuntaista virtaa: yksilön vapautta ja yhteisön kantokykyä. Kun sosiaaliturva, julkiset palvelut ja paikalliset yhteisöt muodostavat toisiaan vahvistavan verkoston, syntyy todellinen ekososiaalinen resilienssi. Se on kykyä kohdata kriisit, mutta myös kykyä elää hyvää elämää yhdessä: kantaa, hoivata ja rakentaa merkityksellistä arkea yhdessä.

Yksinäisyys ja yksilöllisyyden ylikorostaminen haastavat tätä aikaa, mutta niiden vastavoimana elää yhteisöllisyys. Ekososiaalinen näkökulma muistuttaa, että ihminen on sidoksissa toisiin ihmisiin ja luontoon. Vahvuusperustainen yhteisökehittäminen ja luontoyhteys luovat perustan, jossa ihminen voi kukoistaa – ei yksin, vaan osana elävää kudelmaa.  Yhteiset talkoot, naapuriapu ja jaetut hetket luonnossa vahvistavat tätä yhteyttä.

Yhteisöllisyys on joustovaraa – ei vain kriisien keskellä, vaan myös silloin, kun etsitään merkitystä, toivoa ja kestävää suuntaa tulevaisuudelle.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251210116992