Uuden hyvinvointiyhteiskunnan tekijät – kohti vaikuttavuusperusteista mallia

Suomalainen hyvinvointivaltio on siirtynyt vaiheeseen, jossa sen perusrakenteet joutuvat samanaikaisesti kahden paineen alle. Väestörakenteen muutos ja julkisen talouden krooninen kestävyysvaje yhdistettynä valtion merkittävään velkaantumiseen pakottavat tarkastelemaan kriittisesti julkisten varojen käyttöä. Toisaalta yhteiskunnalliset ongelmat – eriarvoistuminen, mielenterveyden haasteet, osattomuus – ovat monimutkaistuneet tavalla, joka ei taivu perinteisten sektorikohtaisten palveluiden logiikkaan.

Hyvinvointia edistävien palvelujen ja toimintojen tehostamisen tai resurssien leikkaamisen sijaan tarvitaan syvällinen laadullinen muutos siinä, miten hyvinvointia tuotetaan, johdetaan ja arvioidaan eri toimijoiden yhteistyössä. Keskiöön nousee vaikuttavuusperusteinen ajattelu eli kyky osoittaa, millaista todellista muutosta ihmisten elämässä syntyy, millä panoksilla ja millä aikajänteellä.

Diakonialaitosten eli ”D-toimijoiden” käynnistämä yhteisvaikuttavuuden ohjelma edustaa tätä muutosta. Kyse ei ole vain yhteishankkeiden käynnistämisestä, jaetun mittariston rakentamisesta tai raportoinnin kehittämisestä, vaan siirtymästä kohti systeemistä vaikuttavuuden johtamista, jossa yksittäisten toimenpiteiden sijaan optimoidaan kokonaisvaikutusta.

Vaikuttavuus syntyy muutoksesta

Keskeinen muutos kiteytyy siihen, mitä pidetään merkityksellisenä tietona. Perinteinen sosiaali- ja terveyspalveluiden raportointi on keskittynyt suoritteisiin: asiakasmääriin, käynteihin, tuotettuihin palveluihin ja jonkin verran tuloksiin. Vaikuttavuusperusteinen lähestymistapa kääntää katseen näiden taakse: mitä ihmisen elämässä on muuttunut kestävällä tavalla?

Tämä muutos ajattelussa edellyttää siirtymistä toiminnan kuvaamisesta muutoksen todentamiseen. Samalla se pakottaa tarkentamaan tiedon laatua ja mittareita. Yleisluonteiset toteamukset hyvinvoinnin paranemisesta ja osallisuuden lisääntymisestä eivät riitä, vaan tarvitaan näyttöä lähtötilanteen ja tavoitetilan välisestä erosta ja tuotetusta kestävästä hyvinvoinnin muutoksesta.

Muutosajattelu kytkeytyy suoraan myös kustannusvaikuttavuuteen. Taloudellisesti kestävässä yhteiskunnassa jokaisen julkisesti rahoitetun toimijan on pystyttävä perustelemaan paitsi vaikutuksensa myös niiden suhde käytettyihin resursseihin.

Kohdentaminen elämänkaarella

Vaikuttavuus ei synny pelkästään siitä, mitä tehdään, vaan siitä, kenelle ja milloin. Suomessa on poikkeuksellisen vahva tietopohja: rekisteriaineistot, avoin data ja tutkimustieto mahdollistavat riskien, tarpeiden ja elämänkulkujen analysoinnin tarkasti ja ennakoivasti.

Keskeinen kysymys ei ole vain “ketkä tarvitsevat apua”, vaan “missä elämänvaiheessa interventio tuottaa suurimman hyödyn”.

Tätä potentiaalia ei kuitenkaan ole täysimääräisesti hyödynnetty palvelujen ja toimintojen kohdentamisessa. Kohderyhmät määritellään edelleen liian karkeasti, mikä johtaa tehottomuuteen. Apu tulee liian myöhään, kohdistuu väärin tai ei vastaa todelliseen tarpeeseen.

Vaikuttavuusperusteinen malli edellyttää siirtymää kohti hienojakoisempaa, tietoon perustuvaa ihmislähtöisyyttä. Keskeinen kysymys ei ole vain “ketkä tarvitsevat apua”, vaan “missä elämänvaiheessa interventio tuottaa suurimman hyödyn”. Tämä tarkoittaa käytännössä elämänkaarilähtöistä kohdentamista, jossa ongelmien ehkäisy, varhainen tuki ja korjaavat toimet muodostavat johdonmukaisen kokonaisuuden.

Data myös mahdollistaa tuen suuntaamisen ilman leimaamista. Kun palvelut rakennetaan universaaleiksi mutta älykkäästi kohdentuviksi, voidaan säilyttää hyvinvointivaltion keskeinen periaate – kaikkien oikeus tukeen – samalla kun resurssit käytetään vaikuttavasti.

Hyvinvointi systeemisenä kokonaisuutena

Toinen keskeinen muutos koskee hyvinvoinnin ymmärtämistä. Hyvinvointi ei jakaudu hallinnollisiin sektoreihin eikä yksittäisiin mittareihin. Se on dynaaminen kokonaisuus, jossa esimerkiksi mielenterveys, sosiaaliset suhteet, taloudellinen tilanne ja fyysinen toimintakyky kytkeytyvät toisiinsa.

Tämä haastaa myös palvelujärjestelmän rakenteen. Eri ilmiöitä ei voida tehokkaasti käsitellä erillisissä hankkeissa tai palveluissa, vaan tarvitaan ohjelmallisia, samanaikaisesti useaan ulottuvuuteen vaikuttavia ratkaisuja.

Tämä tarkoittaa monien mittareiden hyödyntämistä ja yhdistettyä tietoa. Subjektiivinen kokemus sekä objektiiviset ja toiminnalliset indikaattorit on kyettävä yhdistämään analyysiksi, joka kuvaa todellista muutosta.

Yhteisvaikuttavuus ekosysteemissä

Vaikuttavuus ei synny yksittäisen organisaation toiminnasta vaan toimijoiden välisestä vuorovaikutuksesta. Hyvinvointipalvelut muodostavat ekosysteemin, jossa kunnat, hyvinvointialueet, yritykset ja kolmannen sektorin toimijat ovat keskinäisriippuvaisia.

Tämä edellyttää siirtymistä organisaatiokeskeisestä tarkastelusta yhteisvaikuttavuuden logiikkaan. Keskeisiä kysymyksiä ovat: miten palveluketjut toimivat, missä syntyy katkoksia ja miten eri toimijoiden panokset yhdistyvät asiakkaan näkökulmasta.

D-toimijoiden vahvuus on niiden kyvyssä toimia rajapinnoissa, yhdistää eri toimijoita ja toimintoja sekä tavoittaa ryhmiä, jotka jäävät usein palvelujen katveeseen. Tästä syntyy potentiaali merkittävään systeemiseen vaikuttavuuteen, mikäli toiminta kytketään osaksi laajempaa kokonaisuutta.

Tiedolla johtamista kevyesti mutta systemaattisesti

Vaikuttavuusperusteinen malli ei voi rakentua raskaan ja hajanaisen tiedonkeruun varaan. Nykyiset järjestelmät ovat usein hallinnollisesti ohjautuneita ja heikosti yhteensopivia, mikä estää tiedon hyödyntämisen.

Tarvitaan siirtymä kohti kevyttä, digitaalista ja yhteismitallista tiedonkeruuta, joka palvelee ensisijaisesti toiminnan johtamista eikä pelkästään raportointia. Tiedon on oltava vertailukelpoista organisaatioiden välillä ja yhdistettävissä laajempiin tietoaineistoihin.

Tämä on edellytys sille, että data ei jää passiiviseksi resurssiksi, vaan muuttuu aktiiviseksi vaikuttavuuden johtamisen välineeksi.

Kohti vaikuttavuusyhteiskuntaa

D-toimijoiden käynnistämä muutos ei ole yksittäinen kehittämishanke, vaan osa laajempaa siirtymää kohti uutta hyvinvointiyhteiskuntaa. Mallissa  rajalliset resurssit kohdennetaan systemaattisesti sinne, missä ne tuottavat suurimman inhimillisen ja yhteiskunnallisen hyödyn.

Tämä tarkoittaa käytännössä kykyä tunnistaa tarpeet tarkasti, kohdentaa toimet oikea-aikaisesti ja osoittaa syntynyt muutos luotettavasti.

Lopulta kyse ei ole mittareista tai järjestelmistä, vaan yhteiskunnallisesta lupauksesta. Vaikuttavuusperusteinen toimintamalli mahdollistaa sen, että tämä lupaus voidaan pitää myös niukkuuden oloissa ilman, että hyvinvointivaltion universaalisuus tai ihmisarvo vaarantuu.

D-toimijoiden ohjelma konkretisoi suunnan kohti järjestelmää, jossa ketään ei jätetä, mutta apu ei myöskään jää sattumanvaraiseksi, vaan perustuu tietoon, ajoitukseen ja todelliseen vaikutukseen.

Kirjoittajat

Liisa Björklund

Erityisasiantuntija

Liisa Björklund: Kaikki Dialogin kirjoitukset

Kuvaaja Adobe Firefly