Yhteinen tekeminen voi parantaa työyhteisön hyvinvointia ja hionut tiimiä yhteen. Diakin Helsingin-kampuksen kirjaston työntekijät ovat jo yli kymmenen vuotta retkeilleet yhdessä kerran kuukaudessa työpäivän jälkeen.
Kirjaston toteuttamille tiimin yhteisille retkille osallistuminen on vapaaehtoista ja omakustanteista. Joskus retkeilijöitä on ollut kaksi, joskus kymmenen. Tavoitteena on ollut lisätä osallistujien paikallistuntemusta ja yhteisöllisyyttä sekä tarjota helppo tapa tutustua esimerkiksi eri kulttuuritapahtumiin.
Retkeilyä opistolaisten kanssa
Retkeilyn juuret ovat ajalta, jolloin Diakin kirjastot toimivat yhteiskirjastoina opistoasteen oppilaitoksen kanssa. Helsingissä yhteistyökumppanina oli silloinen Helsingin Diakoniaopisto (nykyään Suomen Diakoniaopisto). Kauniaisissa oli yhteiskirjasto Suomen Raamattuopiston kanssa ja Järvenpäässä Seurakuntaopiston kanssa. Henkilökuntaa oli sekä opistosta että ammattikorkeakoulusta. Osa sosiaalitiloista oli myös yhteiskäytössä ja kanssakäymistä eri organisaatioiden henkilöstöjen välillä oli yleistä.
Retkeily työajan jälkeen otettiin kokeiluun. Näin voitiin tutustua paremmin samoissa tiloissa työskenteleviin työtovereihin. Ensin ryhmä muodostui kirjastolaisista, mutta pian retkeilemään lähti myös ihmisiä muiden tehtävien saralta.
Tavoitteena on ollut lisätä osallistujien paikallistuntemusta ja yhteisöllisyyttä sekä tarjota helppo tapa tutustua esimerkiksi eri kulttuuritapahtumiin.
Retkistä pyrittiin saamaan edullisia, joskus jopa ilmaisia, jotta kenenkään osallistuminen ei olisi siitä riippuvaista. Retket tehtiin julkisin kulkuvälinen tai läheisiin kohteisiin jalan. Ajankohta oli heti työpäivän jälkeen, jotta kaikki pääsivät ajoissa kotiin. Osa kohteista, esimerkiksi teatterit, kuitenkin määrittelivät ajankohdan alkamisajallaan.
Retkiin liittyi myös kehittämistavoite: voisiko retkikohteista saada ideoita myös omien toimintojen kehittämiseen? Toisinaan retkikohteina oli uusia tai muuten mielenkiintoisia kirjastoja tai muuten ammatillisesti kiinnostavia kohteita. Usein kohteena ovat olleet museoiden näyttelyt, puutarhat, teatterit tai konsertit.
Uudenlaista yhteistyötä
Kalasatamaan muuton myötä Diakin ja opistojen kirjastojen kanssa tehtävä yhteistyö loppui pääkaupunkiseudulla. Retkien kokoonpano muutti hieman muotoaan: mukaan tuli Arcadan kirjastolaisia ja Diakista eri toiminnoissa työskenteleviä ihmisiä. Periaatteet retkeilyyn pysyivät kuitenkin samoina.
Nykyään retket tehdään useimmiten tiimipäivän lopuksi. Etäpäivät ovat osaltaan tuoneet halua ja tarvetta yhteiselle tekemiselle. Retket ajoittuvat usein kerran kuussa olevaan yhteiseen tiimipäivään: kun kaikki työntekijät ovat valmiiksi kampuksella, on helpompaa lähteä työpäivän päätteeksi yhdessä retkeilemään.
Omaehtoinen retkeily on tarjonnut monta mielenkiintoista kohdetta, joihin ei luultavasti olisi tullut itse lähdettyä. Toisinaan retkikohde on ollut myös yllätys, ja lähtijöille on selvinnyt vasta lähtiessä, minne mennään.
Yhteisöllisyyttä ja kehittämistä
Niko Leppänen ja Kati Rautio miettivät uudessa kirjassaan (2025) keinoja hyvinvoivan työkulttuurin rakentamiseen. Hyvinvoivassa työkulttuurissa tiimimäinen työ sujuu eri toimintojen välillä sujuvasti, toiminta uudistuu yhteisöllisesti ja ennakoivasti ja työntekijät ovat tyytyväisempiä työhönsä ja sitä kautta arkeensa. Kirjoittajat tarjoavat viitekehyksen, jossa parannetaan samanaikaisesti yksikön, työyhteisön ja organisaation toimintaa. (Leppänen & Rautio, 2025, s. 156–159.)
Tiimiä vahvistava työ, kuten yhteiset retket, voivat tukea hyvinvoivaa työkulttuuria. Kirjaston tekemä tiimityö tukee sekä yksilön, yhteisön että organisaation toiminnan kehittämistä. Lisäksi se on mahdollistanut mielenkiintoisiin retkikohteisiin tutustumista ja yhteisöllisiä hetkiä sekä oman tiimin kanssa että muiden organisaation toimijoiden kanssa.
Lähde
Leppänen, N., & Rautio, K. (2025). Unelmien työn arkkitehti. Basam Books.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251215119334
