Tekoälyn viehätys perustuu sen tarjoamaan helpotukseen. Samalla sen vaivattomuus voi saada meidät unohtamaan tietosuojan, ammattietiikan ja käyttäjän vastuun.
LinkedInissä kiersi vastikään meemi, joka ensin nauratti ja sitten sai pohtimaan aihetta syvemmin. Kuvan vasemmalla puolella elettiin 2000-luvun alkua. Henkilö oli lähettämässä sähköpostia ja pohti, onko viesti varmasti salattu, voiko sen lukea joku ulkopuolinen ja mitä tietoja sähköpostiin ylipäätään uskaltaa kirjoittaa.
Oikealla puolella elettiin nykyhetkeä. Sama ihminen oli avaamassa tekoälysovelluksen ja kopioimassa sinne koko sähköpostiketjun, liitteet ja kokousmuistionkin. Kuvatekstinä oli: ”Laitan tekoälylle. Se tiivistää ja tekee yhteenvedon”. Kuva sai pohtimaan tekoälyn ristiriitaista luonnetta.
Nopeaa kehitystä
Teknologian historiassa on harvoin nähty ilmiötä, joka etenee näin nopeasti. Tekoäly kiehtoo, koska se tekee asioita, jotka vielä muutama vuosi sitten kuulostivat tieteiskirjallisuudelta. Se kirjoittaa, tiivistää, kääntää, analysoi, suunnittelee, koodaa ja keskustelee. Kun työpäivä on täynnä keskeneräisiä tehtäviä ja kalenteri näyttää armottomalta, tekoäly tarjoaa jotain hyvin houkuttelevaa: helpotuksen.
Samoihin aikoihin uutisissa on alkanut pyöriä tekoäly-yhtiöiden esimerkiksi Anthropicin turvallisuustutkijoiden varoituksia tekoälyn vaaroista. Osa alan asiantuntijoista arvioi, että erittäin kehittyneen tekoälyn hallitsemattomaan kehitykseen liittyy jopa ihmiskunnan tulevaisuutta koskevia riskejä. Vaikka tällaiset arviot tuntuvat monesta kaukaisilta ja saattavat olla ylilyöntejä, ne kertovat yhdestä asiasta: edes teknologian rakentajat eivät ole yksimielisiä siitä, mihin olemme matkalla.
Arjen pulmat
Arjessa kysymys ei kuitenkaan useimmiten ole siitä, otetaanko planeettaa hallitseva supertekoäly vakavasti. Kysymys on paljon arkisempi. Mitä tietoja saa syöttää tekoälylle? Miten tekoälyn tuottamaa sisältöä pitäisi arvioida? Milloin tekoäly auttaa ajattelemaan ja milloin se alkaa ajatella puolestamme? Mitä tekoälytyökaluja voin käyttää, missä ympäristöissä ja millä kirjautumistunnuksilla?
Puhumme siitä, mitä tekoälyllä voi tehdä, mutta paljon vähemmän siitä, mitä ei pitäisi tehdä.
Korkeakouluissa tekoälyn käyttöä ja hyödyntämistä opetellaan ja otetaan käyttöön vauhdilla. On hienoa, että opiskelijoita kannustetaan tutustumaan uusiin työkaluihin. On myös järkevää, että henkilöstölle tarjotaan turvallisia ja organisaation hyväksymiä ratkaisuja. Keskustelu jää usein kuitenkin teknologian tasolle. Puhumme siitä, mitä tekoälyllä voi tehdä, mutta paljon vähemmän siitä, mitä ei pitäisi tehdä.
Tekoälyn riskit keskusteluun
Eri aloilla riskit näyttävät hyvin erilaisilta. Sairaanhoitaja voi käyttää tekoälyä vaikkapa tiedon jäsentämiseen tai oman oppimisensa tukemiseen, mutta sama sairaanhoitaja ei voi ajatella tekoälyn käytöstä samalla tavalla kuin esimerkiksi markkinoinnin asiantuntija, jonka työssä käsitellään aivan toisenlaista tietoa. Potilastiedot, terveystiedot ja muu luottamuksellinen aineisto eivät muutu julkisiksi vain siksi, että ne syötetään tekoälytyökalulle työn tehostamiseksi.
Tekoäly ei tunne ammattietiikkaa, salassapitovelvollisuutta tai lainsäädäntöä samalla tavalla kuin ihminen. Se voi antaa vastauksen, joka kuulostaa vakuuttavalta, mutta on väärä. Se voi antaa vastauksen, joka on teknisesti oikea, mutta eettisesti ongelmallinen.
Tekoälyn käyttöä hankaloittaa myös se, että suuri osa meistä ei oikeastaan tiedä, mistä puhumme puhuessamme tekoälystä. Tekoäly, generatiivinen tekoäly, koneoppiminen, kielimallit, analytiikka ja erilaiset avustavat järjestelmät menevät helposti puheessa sekaisin. Yhdelle tekoäly tarkoittaa ChatGPT:tä, toiselle Geminiä, kolmannelle kuvageneraattoria ja neljännelle organisaation taustalla toimivaa analytiikkaa.
Vielä harvempi osaa arvioida eri työkalujen välisiä eroja. Käyttäjän silmissä ne näyttävät usein samalta: ruudulla on laatikko, johon kirjoitetaan kysymys ja saadaan vastaus. Todellisuudessa palveluiden välillä voi olla merkittäviä eroja siinä, tallentuuko syötetty tieto, käytetäänkö sitä mallien kehittämiseen, missä data sijaitsee, kuka siihen pääsee käsiksi ja millaiset käyttöoikeudet tai sopimukset organisaatiolla on käytössään.
Kun käyttöliittymä näyttää turvalliselta, helposti syntyy tunne, että myös sen käyttö on turvallista. Valitettavasti nämä eivät ole sama asia. Ehkä suurin vaara ei olekaan tekoäly itse. Ehkä suurin vaara on se, miten nopeasti totumme siihen.
Sähköpostin alkuvuosina ihmiset suhtautuivat varovaisesti kaikkeen uuteen. Nykyään pysähdymme harvoin miettimään, mihin tietoa tallennetaan tai kuka sitä käsittelee, koska sähköisten palveluiden käyttö on meille jo tavanomaista. Tekoälyn kohdalla olemme vaarassa tehdä saman virheen paljon suuremmassa mittakaavassa. Kun työkalu on kätevä, sitä alkaa käyttää automaattisesti. Silloin kriittinen harkinta helposti unohtuu.
Vastuu käyttäjälle
Tekoäly tulee muuttamaan työelämää, opiskelua ja asiantuntijatyötä enemmän kuin osaamme vielä arvioida. Siksi kysymys ei ole siitä, pitäisikö sitä käyttää. Tietenkin pitäisi. Sen hyödyt niin kirjoittamisessa, ideoinnissa kuin tiedon jäsentämisessä ovat todellisia.
Ehkä tulisikin puhua vähemmän tekoälyn kyvykkyyksistä ja enemmän käyttäjän vastuusta. Erityisesti sosiaali- ja terveysalalla kysymys ei ole vain tehokkuudesta, vaan myös luottamuksesta, tietosuojasta, ammattietiikasta ja potilasturvallisuudesta.
Tekoäly ei tee meistä huonompia asiantuntijoita. Se voi parhaimmillaan tehdä meistä parempia. Joskus tärkein tekoälytaito ei ole oikean kehotteen kirjoittaminen. Se on sen ymmärtäminen, mitä kannattaa jättää kirjoittamatta. Tulevaisuudessa tärkein tekoälytaito ei ehkä ole kyky käyttää tekoälyä. Tärkeämpää voi olla kyky tunnistaa tilanteet, joissa ihmisen harkintaa, ammattietiikkaa ja vastuuta ei voi ulkoistaa millekään järjestelmälle.
Kirjoittajat
Karoliina Salminen
Diakonia-ammattikorkeakoulu Lehtori
