Tekoäly tuo mahdollisuuksia ja muuttaa käytäntöjä kaikilla aloilla.
Tekoälyllä tarkoitetaan koneen kykyä käyttää perinteisesti ihmisen älyyn liitettyjä taitoja, kuten päättelyä, oppimista, suunnittelemista tai luomista (ks. esim. Euroopan parlamentti). Tekoäly on ihmisen rakentama työkalu.
Tekoäly perustuu algoritmeihin ja suuriin tietomääriin. Se oppii mallintamalla esimerkkejä ja ennustamalla tai päätellen niiden perusteella. Algoritmi on yksiselitteinen ohje tai sääntöjoukko, jonka avulla jokin tehtävä tai ongelma ratkaistaan vaiheittain. Se on kuin resepti, joka kertoo tarkasti, mitä pitää tehdä ja missä järjestyksessä. Tekoälyä hyödyntävät esimerkiksi monien arjessa käyttämät Google Mapsin reittiehdotukset, Netflixin suositukset ja erilaiset chatbotit.
Tekoälyn käyttämä data
Tekoälyn käyttämä data tulee monista eri lähteistä. Se voi koostua esimerkiksi julkisesta datasta, joista esimerkkejä ovat avoimet tietokannat, kuten Wikipedia, tieteelliset julkaisut, säädata, tilastot, sosiaalisen median julkiset viestit, verkkosivut, yms. Myös yritysten oma data, kuten asiakastiedot, ostohistoria, käyttäjäkäyttäytyminen verkkosivuilla.
Tekoälyn hyödyntäminen sote-alalla
Tekoälyn potentiaaliset sovellukset ja hyödyt eri aloilla ovat valtavat. Tekoälyn ominaisuuksia hyödynnetään jo chatbottien tukena ja taustatoimintojen tehostamiseksi, ja ennakoiva analytiikka tarjoaa ennennäkemättömän potentiaalin haitallisten tulosten tunnistamiseen ja estämiseen ennen niiden toteutumista. Uusiin teknologioihin liittyy kuitenkin riskejä, ja tarvitaan harkittua johtajuutta sen tunnistamiseksi, missä ja miten tekoälyä ja muita uusia teknologioita voidaan käyttää turvallisesti sosiaalisten tulosten parantamiseksi.
Sosiaalialalla tekoälyä voidaan hyödyntää esimerkiksi asiakastiedon analysoinnissa: tunnistetaan riskiryhmiä ja palvelutarpeita.
NeRo-neuvolarobotti on esimerkki tekoälyn palvelunohjaus. Se vastaa lapsiperheiden kysymyksiin vuorokaudenajasta riippumatta.
Toinen hyvä esimerkki on Sotebotti Hester. Sotebotti Hester on sosiaali- terveys ja pelastustoimen yhteinen chatbot. Hester sisältää useita erilaisia osaamistietokantoja, jotka on yhdistetty yhteen ja samaan bottiin.
Tekoäly voi tarjota mahdollisuuksia vähentää inhimillisiä virheitä ja avustaa terveydenhuollon ammattilaisia ja henkilökuntaa.
Tekoäly voi vähentää kustannuksia ja tehostaa hallinnollisia tehtäviä, kuten potilasajanvarausta, laskutusta ja sähköisten potilastietojen hallintaa, automatisoimalla ja optimoimalla toimintoja. Tekoäly voi tarjota mahdollisuuksia vähentää inhimillisiä virheitä ja avustaa terveydenhuollon ammattilaisia ja henkilökuntaa.
Tekoälyn hyödyntäminen data-analytiikassa
Data-analytiikassa tekoälyä käytetään datankäsittelyn automatisointiin, ennusteiden luomiseen ja toimivien näkemysten luomiseen. Niissä se toimii nopeammin ja tarkemmin kuin manuaalinen analyysi.
Esimerkki datankäsittelystä on asiakkaiden tekstiarvostelujen automaattinen segmentointi. Tässä työkalut poimivat mielipiteitä, tunnistavat valitusten kaavoja ja nostavat esiin trendiaiheita. Esimerkiksi Diakin opiskelijakyselyssä Power BI -työkalu tunnistaa, onko kommentti positiivinen, negatiivinen vai neutraali, ja voi myös luoda luokkia valitusten aiheiden, opetuksen tai esimerkiksi koulumateriaalien mukaan.
Ennusteiden luomisessa Power BI auttaa luomalla automaattisesti ennusteen Diakin tietokantoihin kertyneen datan perusteella. Nämä ennusteet näkyvät esimerkiksi koulutuksen, TKI-toiminnan ja KPI-mittareiden raporteissa.
Ennen raporttien luominen vei paljon työtunteja. Automatisoinnin ansiosta nykyään yksi henkilö voi päivittää yli 14 raporttia muutamassa tunnissa. Osa raporteista päivittyy automaattisesti joka yö, joten raportin luomisen jälkeen tehtävään ei kulu työtunteja.
Riskit huomioitava
Tekoäly tarjoaa mahdollisuuksia, mutta siinä piilee myös riskejä. Riskinä on esimerkiksi tietosuoja. Esimerkkinä tästä on Vastaamon tietomurto, jossa kaikkiaan 33 086 Psykoterapiakeskus Vastaamon asiakkaan henkilö- ja potilastiedot varastettiin ja ainakin osittain julkaistiin Tor-verkossa.
Tekoälyn käytössä on syytä huomioida henkilökohtaisen datan riittävä suojaus. Kuten muunkin teknologian kohdalla, myös tekoälyn kohdalla ongelma ei yleensä ole teknologia itsessään, vaan ihminen, joka sitä voi käyttää väärin.
Tekoälyn käytöllä on myös ympäristövaikutuksia, jotka liittyvät erityisesti suurten kielimallien energiankulutukseen. Niiden käyttö voi kasvattaa hiilijalanjälkeä.
Työvoiman näkökulmasta tekoäly voi muuttaa työnkuvia ja aiheuttaa epävarmuutta, mutta parhaimmillaan se voi vapauttaa ammattilaisia rutiinitehtävistä ja vahvistaa inhimillistä kohtaamista. Tärkeintä on, että teknologiaa kehitetään ja otetaan käyttöön vastuullisesti, ihmistä varten.
Pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025090494488
