Hyppää sisältöön
Piirroskuva, jossa kolme ihmistä keskustelee tietokoneen edessä pöydän ääressä.

Tasa-arvoisempaa neuvolaa rakentamassa

Nea Alasaari.
Anu Piispanen, Nea Alasaari

Tasa-arvoinen neuvola -hankkeessa on kehitetty verkkokurssi neuvolatyön keskeisistä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksistä. Verkkokurssi pohjautuu tutkimuksiin, mutta sen lähtökohtana on ollut myös yhdessä haavoittuvassa asemassa olevien asiakasryhmien kanssa tehty yhteiskehittäminen. Asiakkailta on kerätty paitsi kokemuksia neuvolasta myös suoria toiveita ja kehittämisehdotuksia neuvolalle.

Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) ja Naisasialiitto Unionin yhteistyö käynnistyi jo verkkokurssin rakennusvaiheessa. Hankkeessa tartuttiin Diakin ehdotukseen siitä, että kahden opintopisteen kokonaisuuden voisi suorittaa myös 0,5 opintopisteen moduuleina.

Diakin opiskelijat pääsivät ensimmäisten joukossa pilotoimaan verkkokurssia syksyllä 2025. Kun hankkeessa etsittiin terveydenhoitajakoulutuksen oppilaitosverkostoa, pystyttiin tätä edistämään jakamalla Diakin yhteistyöverkostoja.

Tähän mennessä kolme terveydenhoitajaryhmää Helsingin ja Porin kampuksilta on opiskellut verkkokurssilla.

Lisää asiakaslähtöisyyttä

Kurssin sisällöt ovat herättäneet pohtimaan muun muassa asiakaslähtöisyyttä. Neuvolatyötä ohjaavat määräaikaiset käynnit, joiden taustalla on valtioneuvoston asetus (Valtioneuvoston asetus neuvolapalveluista sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta 93/2026). Käynteihin kuuluvat mittaukset ja kyselyt auttavat varmistamaan, että asiakkaat saavat tasalaatuista palvelua riippumatta siitä, kuka terveydenhoitaja heitä kohtaa. Näillä rakenteilla on tärkeä tehtävänsä yhdenvertaisuuden edistämisessä.

Kun palvelu etenee ennalta määriteltyjen sisältöjen mukaan, herää kysymys, jääkö asiakkaan yksilölliselle kohtaamiselle riittävästi tilaa. Yhteiskehittäminen paljasti, että asiakkaan tarpeet ja hänen omat lähtökohtansa jäävät välillä rutiinin jalkoihin, jolloin neuvolassa annettavan ohjauksen laatu ja vaikutukset kärsivät. Ohjaus, jota ei ymmärretä tai jota ei uskota, on hukkaan heitettyä aikaa.

Yhteiskehittäminen paljasti, että asiakkaan tarpeet ja hänen omat lähtökohtansa jäävät välillä rutiinin jalkoihin, jolloin neuvolassa annettavan ohjauksen laatu ja vaikutukset kärsivät.

Koulutuksella halutaan rohkaista tulevia terveydenhoitajia tunnistamaan ne asiakkaat, jotka tarvitsevat enemmän tukea, uskallukseen priorisoida sekä kysymään rohkeasti. Oletusten sijaan jokaisen asiakkaan kanssa tutustuminen pitäisi alkaa kysymisellä. Tutuksi tuleminen edesauttaa sitä, että työtä voi aidosti tehdä asiakkaan tarpeista lähtöisin.

Saavutettavampia neuvolapalveluita

Asiakaslähtöisyyttä voidaan tarkastella myös palvelujen saavutettavuuden näkökulmasta. Kuinka helposti palveluun saa yhteyden? Mitä palvelulta asiakas voi odottaa? Kävi ilmi, että monille asiakasryhmille neuvolan rooli ei ole selkeä. Hahmottamista voi haitata erityisesti kieli- ja kulttuurimuuri, mutta kyse ei ole pelkästään Suomeen muualta muuttaneista asiakasryhmistä. Esimerkiksi perheelle, jossa lapsella on vamma tai pitkäaikaissairaus, neuvolan rooli lapsen palveluverkostossa ei ollut helposti ymmärrettävä.  

Verkkokurssilla esitellään etuoikeuskehä (Siukola ym., 2024), joka tarjoaa kiinnostavan välineen näiden kysymysten tarkasteluun. Palvelu voi näyttäytyä hyvin erilaisena riippuen siitä, millaisesta asemasta ihminen sitä käyttää. Näyttäytyykö palvelu samanlaisena henkilölle, joka on etuoikeuskehän keskiössä kuin henkilölle, joka sijaitsee sen ulkolaidalla? Kysymyksen avulla voidaan tunnistaa rakenteita, jotka saattavat huomaamatta asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan.

Sen lisäksi, että palvelu ei näyttäydy kaikille asiakkaille samanlaisena, on todennäköistä, että asiakkaita myös kohdellaan palvelussa eri tavoin heidän eri ominaisuuksien ja taustojen vuoksi. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen näkökulmasta on tärkeää pohtia, miten ennakkoluulot ja asenteet voivat näkyä asiakaskohtaamisissa ja palvelun rakenteissa.

Molempia hyödyttävää yhteistyötä

Yhteistyö Tasa-arvoinen neuvola -hankkeessa sopii Diakin  strategisiin tavoitteisiin. Diakin thtenä tavoitteena on uudistaa alojensa ammatillista osaamista rohkeasti ja ennakoivasti yhteistyössä työelämän kanssa. (Diakonia-ammattikorkeakoulu, i.a.)

Neuvolatyön tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymykset liittyvät suoraan terveydenhoitajakoulutuksen sisältöihin ja tulevien ammattilaisten osaamistarpeisiin. Siksi yhteistyö tuo ajankohtaisia teemoja osaksi opiskelijoiden oppimista ja tulevaa ammattitaitoa.

Yhteistyö on ollut tärkeää myös Tasa-arvoinen neuvola –hankkeelle: opiskelijoiden antama palaute koulutuksesta on ollut tärkeää, kun koulutusta on kehitetty eteenpäin. Lisäksi on hankkeen kannalta vaikuttavaa, että koulutuksesta valmistuu opiskelijoita, jotka tuovat neuvolan kentälle uusia näkökulmia terveydenhoitajina.

Lähteet

Diakonia-ammattikorkeakoulu. (i.a.). Diakin strategia 2025–2028. Saatavilla 27.9.2026 https://www.diak.fi/diak/organisaatio/strategia/

Siukola, R., Sahrio, A., Vihtari, J., & Soronen, S. (2024). Yhdenvertaisuuden edistäjän opas. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-339-3

Valtioneuvoston asetus neuvolapalveluista sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta 93/2026. Saatavilla 27.9.2026 https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2026/93

Tasa-arvoinen neuvola -hanke

  • Hankkeen tavoitteena on vahvistaa neuvolan työntekijöiden ja alan opiskelijoiden osaamista tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Osaamisen vahvistamisen myötä myös neuvolan asiakkaana olevien perheiden – sekä lasten että aikuisten – osallisuuden kokemus palvelussa vahvistuu.
  • Naisasialiitto Unionin toteuttama hanke.
  • Hanketta toteutetaan vuosina 2025–2027 Euroopan unionin osarahoituksella.
Euroopan unionin osarahoittama -logo ja EU-lippu.

Kirjoittajat

Anu Piispanen

Diakonia-ammattikorkeakoulu Lehtori

Nea Alasaari

projektipäällikkö, Tasa-arvoinen neuvola, Naisasialiitto Unioni ry
Nea Alasaari.
Kuvaaja Sirpa Anundi
URN-osoite:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20260902122194
Viittaaminen:

Piispanen, A., & Alasaari, N. (12.10.2026). Tasa-arvoisempaa neuvolaa rakentamassa. Dialogi. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20260902122194

Lisenssi:

Jaa artikkeli