Hyppää sisältöön
Sinisävyinen piirroskuva kuorosta.

Sote-alan ammattilaisten eettinen vala ja lupaus rakentavat arvopohjaista ammatillisuutta

Eveliina Hellas

Valmistumisjuhlat ovat jälleen ovella. Helpotuksen ja ilon täyttämään juhlapäivään kuuluu oleellisena osana myös sosiaalialan ammattilaisen eettinen vala ja sairaanhoitajan lupaus. Valmistumisjuhlassa valmistuneet opiskelijat, eli tulevat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset, lausuvat valan tai lupauksen ja osoittavat siten sitoutuvansa oman alansa arvopohjaan.

Valmistumisjuhlissa lausuttava sosiaalialan ammattilaisen eettinen vala on valtakunnallinen, ja sen on laatinut Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry.

Sosiaalialan eettinen vala kuuluu seuraavasti:

Vakuutan kunnian ja omantuntoni kautta, että ammatissani sitoudun ihmisyyden kunnioittamiseen.

Puolustan asiakkaani ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa. Ammattitoimintani päämääränä on sosiaalisen toimintakyvyn, yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen ja hyvinvoinnin lisääminen.

Velvollisuutenani on noudattaa ammattitoiminnassani, mitä asiakkaan asemasta ja oikeuksista sekä asiakastietojen käsittelystä on säädetty.

Ylläpidän ja kehitän omaa ammattitaitoani. Ilmoitan ammattitoiminnassani havaitsemistani epäkohdista. Vaikutan rohkeasti sosiaalialan ammatilliseen toimintaan työyhteisössäni ja yhteiskunnassa. Sitoudun ammattikuntani eettisiin periaatteisiin ja ammattitoimintaa koskeviin säännöksiin.

Sairaanhoitajien valan tai lupauksen sanamuodot puolestaan vaihtelevat korkeakoulujen välillä. Diakonia-ammattikorkeakoulussa (Diak) sairaanhoitajiksi valmistuneet lausuvat seuraavan lupauksen:

Lupaan parhaan kykyni ja taitoni
mukaan täyttää tehtäviini kuuluvat
velvollisuudet henkilöön
katsomatta ja toimia
terveydenhuollon edistämiseksi.
Lupaan noudattaa työssäni
vaitiolovelvollisuutta ja toimia
ammattikuntani ihanteiden
mukaisesti.

Vala ja lupaukset puolustavat syrjimättömyyttä

Diakin valassa näkyy läpileikkaavasti korkeakoulun strategia. Diak edistää strategiansa mukaan sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa, jonka painotuksena on eriarvoisuuden vähentäminen. Päämääränä on eriarvoistumiskehityksen katkaiseminen Suomessa. Strategisten painopisteiden perustana ovat Diakin arvot, joista yhden mukaan korkeakoulu on ”reilusti kohtaava”. Arvon mukaan Diakin kristilliset juuret näkyvät siten, ​että jokaista kohdellaan lähimmäisenä ja kaikki ihmiset kohdataan avoimesti.

Nämä strategiset painopisteet ja arvot näkyvät sosiaalialan eettisessä valassa ja sairaanhoitajien lupauksessa. Valmistuneet sosionomit vannovat sitoutuvansa ihmisyyden kunnioittamiseen ja puolustavansa asiakkaansa ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa. Päämääränä sosionomeilla on muun muassa yhdenvertaisuuden lisääminen. Valmistuneet sairaanhoitajat lupaavat puolestaan täyttää tehtäviin kuuluvat velvollisuudet henkilöön katsomatta.

Eettinen vala ja sairaanhoitajien lupaus eivät anna mahdollisuuksia syrjiä ketään uskonnon, katsomuksen tai minkään muunkaan taustan perusteella.

Valmistuvat opiskelijat lupaavat täten toimia ammattilaisina oman korkeakoulunsa arvojen mukaisesti. Eettinen vala ja sairaanhoitajien lupaus eivät anna mahdollisuuksia syrjiä ketään uskonnon, katsomuksen tai minkään muunkaan taustan perusteella.

Sote- ja kirkon alan tutkintoja yhdistää sama vala

Diakin yksi erityisistä piirteistä ammattikorkeakoulukentällä ovat tutkinnot, jotka antavat pätevyyden toimia Suomen ev.lut. kirkon virassa. Diakin lisäksi ev.lut. kirkon virkaan päteviä ammattikorkeakoulutaustaisia osaajia koulutetaan suomen kielellä vain Centria-ammattikorkeakoulussa, josta on mahdollista valmistua yhteisöpedagogi (AMK), kirkon nuorisotyön ammattilaiseksi. Diak on täten ainut ammattikorkeakoulu, joka tarjoaa tutkintoon johtavan suomenkielisen koulutuksen tuleville diakoneille, diakonissoille, kirkon varhaiskasvatuksen ammattilaisille ja sosionomitaustaisille kirkon nuorisotyönohjaajille.

Kirkon alan pätevyys yhdistyy aina joko sosiaalialan tai terveysalan tutkintoon, eli tulevat kirkon alan ammattilaiset saavat kaksoiskelpoisuuden. He ovat näin ollen joko sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyön, varhaiskasvatuksen tai diakoniatyön ammattilaisia, tai sairaanhoitaja (AMK), diakonisen hoitotyön ammattilaisia. Kirkon alan pätevyyden saaneet valmistumisjuhliaan viettävät entiset opiskelijat lausuvat juhlassa saman valan tai lupauksen kuin muutkin valmistuneet sosionomit tai sairaanhoitajat.

Sote-alalta valmistuvien valat ja lupaukset alleviivaavat, että tutkintojen sisällöistä riippumatta kaikissa tarjottavissa koulutusohjelmissa ohjataan opiskelijoita toimimaan lähimmäisen hyväksi valmistumisen jälkeisessä työelämässä asiakkaan tai potilaan taustoihin katsomatta.

Kirjoittajat

Eveliina Hellas

Diakonia-ammattikorkeakoulu Lehtori
Kuvaaja Sirpa Anundi
URN-osoite:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026041427039
Viittaaminen:

Hellas, E. (20.5.2026). Sote-alan ammattilaisten eettinen vala ja lupaus rakentavat arvopohjaista ammatillisuutta. Dialogi. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026041427039

Lisenssi:

Jaa artikkeli