Nykyään sanotaan, että mitään ei saa enää sanoa. Tunne siitä että ”sanominen” kielletään, riippuu sanojan omista poliittisista ja ideologisista lähtökohdista. Saiko ennen tosiaan ennen sanoa enemmän?
Poliittinen debatti koostuu ajatuksista ja ajatukset ilmaistaan sanoilla: substantiiveilla, adjektiiveilla ja verbeillä. Ajatukset ovat usein kiistanalaisia ja poliittisesti virittyneitä – vaikkapa kysymys siitä, kenen etuuksia tulisi ankarassa taloudellisessa tilanteessa leikata. Ehkä aina ei tule ajatelleeksi, että yksittäiset sanatkin voivat olla tai muodostua kiistanalaisiksi: mitä sanoja on sopiva käyttää.
Hankalia sanoja
Seuraavat sanat ovat käyttökelpoisia suomen kielen sanoja, mutta jotkut niistä saattavat olla sellaisia, joiden käyttämistä keskiluokkainen koulutettu ihminen välttää: rikas, köyhä, heikkolahjainen, juopotteleva, yläluokkainen, taantumuksellinen, vanhoillinen, vapaamielinen, nuiva, suvaitsevainen, kevytkenkäinen, jumalankieltäjä, pinnari. Sanat ja niiden käytön sopivuuden pohtiminen lienee juuri työelämässä eteenpäin pyrkivän (tai työpaikkansa säilyttämistä tavoittelevan) henkilön agendalla: on käytettävä oikeita sanoja oikeassa paikassa.
Parisuhdeterminologia toimii konkreettisena esimerkkinä. Avioliitto ja avioero ovat juridisia ja neutraaleja termejä. ”Aito avioliitto” on ideologisesti latautunut ilmaus, ”aito avioero” ei niinkään. Aviorikoksesta harva puhunee nykyisin. Sen sijaan avioliitossa voi olla ”haasteita” tai tilanne ”monimutkainen”. Eroaminen on neutraali termi; vanha sukupolvi saattaa puhua ”elävän leskestä” tässä yhteydessä. Vanhat ihmiset puhuvat myös ”väärän koivun” kautta olevista sukulaisista, ei ”rakkauslapsista”. ”Lapsipuoli” ei kuulosta mukavalta, ”bonuslapsi” ehkä enemmän. Avoliitto on neutraali termi – ”susipari” ei.
Sanojen evoluutio ja revoluutio
Vanhat ja vanhojen ihmisten käyttämät ilmaukset voivat olla heille pääosin neutraaleja; aikojen muuttuminen on sanktioinut monet (usein rasistiset ja/tai sovinistiset) sanat hyväksyttävästä kielenkäytöstä. Sanojen muutos tapahtuu vähitellen ja tietyt sanat muuttuvat ei-suositeltaviksi ja lopulta kielletyiksi itsensä tiedostaviksi mieltävien ihmisten puheessa.
Aikojen muuttuminen on sanktioinut monet sanat hyväksyttävästä kielenkäytöstä.
Rasistisiksi mielletyt ilmaukset alkoivat kadota koulutetun väestön kielenkäytössä erityisesti Yhdysvalloissa mutta myös kautta läntisen maailman 1960-luvulla. Yliopistokoulutuksen saaneiden määrä kasvoi nopeasti ja yhteiskunnallinen turbulenssi horjutti vanhoja rakenteita. Woke on termi, joka tarkoittaa tietoisuutta rotuun ja sosiaalisiin asioihin liittyvistä epäoikeudenmukaisuuksista. 2010-luvulla woke on laajentunut ja se yhdistyy usein muun muassa LGBTQ-oikeuksien, feminismin ja ympäristöoikeuksien puolustamiseen.
Uusi ajattelu ja uudet käsitteet syrjäyttävät vanhoja: konkreettinen esimerkki olkoon Pekka ja Pätkä -elokuvasarjan sensurointi, samoin Peppi Pitkätossu -tarinoiden siistiminen sanojen ja sanontojen osalta.
Rasististen ja ihmisryhmiä loukkaavien termien käytön välttäminen on perusteltua: ketään ei tule tietoisesti loukata. Samalla on muistettava, että sanojen käyttöön emme voi globaalissa mittakaavassa vaikuttaa. Äärioikeistolaisen alt right – ja presidentti Trumpin ympärille muodostuneen poliittisen Make America Again (MAGA) -ideologioiden vahva nousu muuttaa sanojen hyväksyttävyystrendiä toiseen suuntaan. Nuorten miesten (ääri-)konservatiivinen ajattelu vahvistuu (ks. esim. Yle). Tällöin aiemmin hyväksytyt termit saattavatkin yhtäkkiä ja yllättäen saada sanktioita: ne voidaan luokitella ei-toivottaviksi esimerkiksi virallisissa yhteyksissä.
Kielitieteen näkökulmasta lienee todettava, ettei sanoilla ole itseisarvoa, yhtä vähän kuin eri taudeilla lääketieteessä. Sanojen merkitykset ja käyttö muuttuvat jatkuvasti, ja vallassa olevat hallitsevat myös sanoja.
Pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025090494470
