Hyppää sisältöön
Kuvituskuva.

Sairaanhoitajaksi joustavasti – liikkuva koulutus- ja kehittämisyksikkö vastaa työelämän tarpeisiin

Hanna Kolehmainen, Mari Pulkkinen, Tiina Takku

Diakonia-ammattikorkeakoulun liikkuva koulutus- ja kehittämisyksikkö Diak Itä-Suomi aloitti toimintansa syksyllä 2023. Ensimmäinen uuden mallin koulutus oli Joensuussa alkanut sairaanhoitaja-diakonissa-koulutus. Sen jälkeen koulutusohjelmia on aloitettu eri puolella Itä- ja Keski-Suomea työelämän tarpeita kuunnellen.

Diakin liikkuva koulutus- ja kehittämismalli vastaa valtakunnallisiin koulutustarpeisiin kouluttamalla erityisellä liikkuvalla koulutusmallilla ja verkkopainotteisesti sosiaali-, terveys- ja kirkon alojen ammattilaisia.

Erilaisia oppimismenetelmiä ja uusia tiloja

Diak Itä-Suomen koulutukset ovat verkkopainotteisia koulutuksia, joissa opiskelijoilla on alle kymmenen lähiopetuspäivää lukukaudessa, ja muuten opinnot toteutuvat verkon välityksellä, joko itsenäisenä opiskeluna tai aikaan sidotusti. Verkkopainotteisen koulutuksen suunnittelussa on kokeiltu rohkeasti erilaisia oppimismenetelmiä. Hyviä kokemuksia saatiin esimerkiksi vierailukäynneistä opintojakson puitteissa ja ryhmätentistä verkossa. Ryhmälle otettiin kokeiluun myös etätenttien valvontaan sopiva järjestelmä.

Etukäteisvalmistelua liikkuvan koulutusyksikön toteutuksissa on ollut paljon. Joensuussa lähiopetus on toteutunut opintojaksojen mukaan eri tiloissa, ja lehtorit ovat matkustaneet vuorotellen. Opinnot alkoivat tiloissa, joihin tuli remontin tarve, ja tämän jälkeen tiloja on vuokrattu sijainnin ja saatavuuden mukaan. Hoitotyön opetukseen on vuokrattu paikallisen ammatillisen oppilaitoksen tiloja (Riveria). Tila tarjosi loistavat puitteet hoitotyön opetukseen kattavalla opetusvälineistöllä. Diakin opettajille tarjottiin oma ”tiimi” avuksi käytännön järjestelyjä varten, kuten välineiden löytämiseen varastosta. Ennakkoon tehdyt tila- ja tarvikevaraukset sekä yhteistyö toimivat erittäin hyvin. Lisäksi yhteistyö mahdollisti verkostoitumisen paikallisten hoitotyön opettajien kanssa yhteisillä kahvi- ja ruokahetkillä. Hoitotyön opetusta on järjestetty myös esimerkiksi kirkossa, johon on viety tarvikkeet mennessä.

Verkkopainotteisen koulutuksen suunnittelussa on kokeiltu rohkeasti erilaisia oppimismenetelmiä.

Opetuksen järjestäminen toiselle paikkakunnalle ja vieraisiin tiloihin on tuonut myös haasteita. Nopeastikin muuttuvat tilanteet ovat edellyttäneet joustavuutta ja sopeutumista erilaisiin ympäristöihin. Käytännön haasteita ovat tuottaneet tilanteet, joissa on esimerkiksi jouduttu etsimään avaimia eri rakennuksiin, sähkölukot eivät ole auenneet, ovet on unohdettu avata tai luokkatilan varauksessa on ollut epäselvyyksiä. Kyydit keskustasta kauempana sijaitseviin tiloihin ovat myös vaatineet järjestelyjä. Verkkoyhteyksissä on ollut myös välillä haasteita alueen itäisestä sijainnista johtuen. Opintojen ohjaus ja muut tukipalvelut on toteutettu myös verkon välityksellä.

Moniulotteista osaamista

Opiskelijoiden palaute ja kokemukset liikkuvalla koulutusmallilla toteutetusta koulutuksesta ovat olleet pääasiassa positiivisia. Ryhmä on ollut tiivis ja ryhmädynamiikka toimiva, vaikka opiskelijoilla ei ole ollut ”kivijalkakampusta”. Toteutuksissa on hyödynnetty muiden kampusten yleisiä tenttejä ja opintotarjontaa. Koulutus on edellyttänyt opiskelijoilta myös joustavuutta. Eräs opiskelija sanoitti aihetta palautteessaan näin:

”Tulee nähtyä erilaisia paikkoja ja sopii vaihtelusta tykkäävälle luonteelle. Tietysti vaatii itseltä ja elämäntilanteelta joustavuutta ja tietyllä tapaa myös rohkeutta lähteä aina milloin mihinkin.”

Opettaja tarvitsee liikkuvan koulutusmallin opetuksessa uudenlaista moniulotteista osaamista. Verkkopainotteinen koulutus tuo opiskelijan näkökulmasta joustavuutta opintopolkuun, mutta opettajalta edellytetään myös resilienssiä ja muutosvalmiutta.

Uudenlaiset työelämätaidot edellyttävät  koulutuksen jatkuvaa uudistamista sekä opiskelijoiden ja työelämän tarpeiden kuuntelemista ja tarpeisiin vastaamista. Sairaanhoitajakoulutus sisältää paljon harjoittelua, ja yhä enemmän on tarvetta tarjota vaihtoehtoisia tapoja suorittaa niin teoriaopintoja kuin harjoitteluja.

Liikkuva koulutus- ja kehittämisyksikkö mahdollistaa  kampusyhteistyötä myös yli organisaatiorajojen. Koulutuksen kehittämiseen tarvitaan erilaisia näkökulmia, aitoa vuoropuhelua ja jatkuvia uusia oivalluksia. Suomi tarvitsee uusia terveysalan ammattilaisia, ja korkeakoulujen tehtävä on mahdollistaa koulutus yhä useammalle.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025090494512

Kirjoittajat

Kuvaaja Sirpa Anundi
URN-osoite:
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025090494512
Lisenssi:

Jaa artikkeli