Hyppää sisältöön
Piirroskuva saattohoidosta.

Sairaanhoitaja-diakonissa edistää myös henkistä terveyttä

Maija Kupsala.
Maija Kupsala

Henkinen terveys unohtuu liian usein, kun puhutaan ihmisen terveydestä. Mitä on henkinen terveys ja mikä merkitys sillä on ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille?

Maailman terveysjärjestön WHO määrittelee terveyden fyysisen, psyykkisen ja henkisen hyvinvoinnin tilaksi (Patja, 2022; WHO, 1986). Terveys nähdään siten voimavarana, jonka kautta hyvä elämä voi toteutua. Samoja asioita myös sairaanhoitaja-diakonissa pyrkii edistämään työssään.

Elämän merkityksellisyyttä etsimässä

Pyrkimys elää tyydyttävää elämää saa ihmisen pohtimaan eksistentiaalisia kysymyksiä ja tutkimaan, mikä tekee elämästä merkityksellisen. Ihmisen elämälleen etsimää merkitystä ja tarkoitusta kutsutaan spiritualiteetiksi. Moni ihminen etsii tavalla tai toisella tarkoitusta ja tapaa kokea yhteyttä itseen, toisiin ihmisiin, luontoon tai pyhään. Pyhä voi olla ihmisen henkilökohtainen kokemus tai määritelty esimerkiksi uskonnollisessa yhteisössä. (Sipola, 2022.)

Henkinen terveys on esimerkiksi ihmisen kykyä sopeutua ja toimia sopusoinnussa ympäröivän todellisuuden kanssa. Se kattaa myös omien ja toisten rajojen tunnistamisen ja kunnioittamisen. (Cone & Giske, 2022.) Henkinen terveys vaikuttaa koettuun elämänlaatuun, sisäisen rauhan kokemukseen, tunne-elämän tasapainoon, tunteiden säätelyyn ja kognitiivisiin toimintoihin (Rogers, 2021).

Henkinen terveys on siis yhteydessä ihmisen psyykkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Muuntuvaan ja vaihtelevaan tilaan pystyy vaikuttamaan joko ihminen itse tai ohjatusti. (Sipola, 2022.)

Sairaanhoitaja-diakonissalla on erityisosaamista ihmisen kohtaamiseen

Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus tähtää ihmisen kokonaisvaltaisen terveyden ymmärtämiseen ja edistämiseen, myös henkisen terveyden. Se sisältää terveysalan ja kirkon alan ammattitutkinnot, jotka antavat valmiudet ymmärtää ja huomioida erilaisia ihmisiä (Valtonen & Kajander-Unkuri, 2020). Siten ammattilainen pystyy huomioimaan henkistä terveyttä heikentäviä ja edistäviä asioita.

Sairaanhoitaja-diakonissan koulutus tuo hoitotyöhön merkittävää osaamista, sillä se mahdollistaa syvällisemmän keskustelun asiakkaan kanssa.

Sairaanhoitaja-diakonissan koulutus tuo hoitotyöhön merkittävää osaamista, sillä se mahdollistaa syvällisemmän keskustelun asiakkaan kanssa. Se antaa valmiudet kohdata ihmisiä etenkin elämän kriiseissä, jolloin henkisen terveyden osaamisella ja ymmärtämisellä on erityistä merkitystä. Esimerkiksi muiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden koulutuksessa kuolemaa lähestyvän ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen ei ole yhtä vahvasti läsnä.

Ihmisen henkinen hyvinvointi heijastuu usein laajemmalle perheiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan terveyteen ja hyvinvointiin. Lisäksi väestön henkinen terveys vakauttaa ja parantaa yhteisöjen selviytymistä kriiseissä sekä tukee yhteiskuntarauhaa (Valtioneuvosto, 2025). Esimerkiksi erilaisissa kriisitilanteissa oikea-aikainen henkinen ja hengellinen tuki voi antaa kokemuksen kannattelusta ja auttaa selviytymisessä.

Sairaanhoitaja-diakonissa erityinen ammatillinen osaaminen henkisen terveyden edistäjänä laajentuu käsittämään yksilöiden kautta myös laajempien ihmisryhmien ja koko yhteiskunnan hyvinvointia (Rättyä & Kotisalo, 2020). Tälle erityisosaamiselle on tarvetta terveydenhuollossa, kirkossa, organisaatioissa ja eri yhteisöissä.

Sairaanhoitaja-diakonissan koulutus tarjoaa ammatillista erityisosaamista, jossa vahvistetaan taitoja kohdata ihmisen henkisistä ja hengellisistä tarpeista riippumatta. Tästä osaamisesta käytetään koulutuksessa nimeä diakonisen hoitotyön osaaminen.

Koulutus antaa pätevyyden toimia sairaanhoitajana sekä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakonian viranhaltijana. Koulutus ei edellytä kirkkoon kuulumista tai estä toisiin uskontokuntiin kuulumista. Myös jo valmiit sairaanhoitajat voivat hakea kelpoisuuskoulutukseen saadakseen diakonissan pätevyyden. Sairaanhoitaja-diakonissat ovat henkisen terveyden edistäjinä korvaamattomia ammattilaisia, sillä ihmiset kaipaavat inhimillisiä kohtaamisia.

Lähteet

Cone, P., & Giske, T. (2022). The nurse’s handbook of spiritual care. John Wiley & Sons, Inc.

Patja K. (2022). Mitä on terveys? Patja K., Absetz P. & Rautava, P. (toim.)  Terveyden edistäminen. Kustannus Oy Duodecim.

Rogers, M. (2021). Spiritual dimensions of advanced practice nursing: Stories of hope. Springer.

Rättyä, L. & Kotisalo, H. (2020). Diakonissat terveyden edistäjinä. Thitz, P., Malkavaara, M., Rättyä, L. & Valtonen, M. (toim.) Diakonisen hoitotyön perusteet ja käytäntö. Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Sipola V. (2022). Henkinen terveys. Patja K., Absetz P. & Rautava, P. (toim.)  Terveyden edistäminen. Kustannus Oy Duodecim.

Valtioneuvosto. (2025). Yhteiskunnan turvallisuusstrategia: Valtioneuvoston periaatepäätös (Valtioneuvoston julkaisuja 2025:1). https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-762-1

Valtonen, M., & Kajander-Unkuri, S. (2020) Diakonissan koulutus 2020-luvulla. P. Thitz, M. Malkavaara, L. Rättyä, & M. Valtonen (toim.), Diakonisen hoitotyön perusteet ja käytäntö. Diakonia-ammattikorkeakoulu.

WHO. World Health Organization. (1986). Ottawa charter for health promotion: An International Con ference on Health Promotion, the move towards a new Public Health. WHO, Geneva.

Kirjoittajat

Maija Kupsala

Diakonia-ammattikorkeakoulu Lehtori, shd, KM, TtM
Maija Kupsala.
Kuvaaja Sirpa Anundi
URN-osoite:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20260902122160
Viittaaminen:

Kupsala, M. (23.9.2026). Sairaanhoitaja-diakonissa edistää myös henkistä terveyttä. Dialogi. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20260902122160

Lisenssi:

Jaa artikkeli