Puhekieltä harjoitteluun

Suomen puhekieli eroaa yleiskielestä suuresti. Erot aiheuttavat päänvaivaa erityisesti suomea vieraana kielenä opiskeleville. Monien mielestä Suomessa on pakko opiskella ikään kuin kaksi erillistä kieltä pärjätäkseen. Ero puhekielen ja yleiskielen välillä onkin yksi suomen kielen kiehtovista piirteistä, mutta samalla se voi olla myös omaan kielitaitoon luottamisen kompastuskivi.

Yleiskieli, eli kirjakieli, on suomen kielen normitettu ja ohjeistettu muoto. Se on se kieli, jota opetetaan äidinkielisille suomalaisille äidinkielen tunneilla ja ulkomaalaisille suomen oppijoille kielikursseilla ja suomi toisena kielenä (S2) -tunneilla. Yleiskielen käyttöä pidetään sivistyneen kielenkäytön perustana.

Puhekieli on se suomi, jota suurin osa Suomessa oikeasti puhuu. Puhekieli on vapaampaa, vaihtelevampaa ja usein lyhyempää kuin yleiskieli. Puhekielessä äänteet ja sanat lyhenevät, lauserakenteet elävät ja alueelliset erot kuuluvat vahvasti. Sanasto voi poiketa yleiskielen sanastosta paljonkin, ja sanoilla on vahvoja merkityslatauksia. Kaikkia sanoja ei voi käyttää kaikissa yhteyksissä.

Juuri kun kielenoppija uskoo oppineensa suomen kielen taidon yleiskieltä painottavan luokkahuoneen seinien sisäpuolella, voi käydä niin, että kielenoppija huomaa, ettei ymmärrä arkitilanteissa puhumalla käytettyä kieltä käytännössä lainkaan tai ymmärtää sitä vain vähän. Suomen kielen opinnoissa hyvin pärjännyt, työharjoitteluun menevä suomenoppija voi epäillä jopa ammatillisia kykyjään, kun työoloissa käytettävä kieli onkin erilainen kuin se kieli, jota ennen harjoittelun alkua on opiskeltu.

Tukea puhekieleen harjoittelun aikana

SAILA (Sairaanhoitajan laillistaminen Suomessa) -hankkeen alkuvaiheessa Suomessa laillistuvien sairaanhoitajien puhumisen tueksi järjestettiin suomen kielen opetusta ennen harjoittelujakson alkua. Syksyllä 2025 päätettiin kokeilla harjoittelujakson yhteydessä tarjottavaa, opiskelijoille vapaaehtoista puhumisen tukikurssia, jossa pääpainona oli sairaanhoitajan työssä käytetty puhekieli.

Suomen kielen opinnoissa hyvin pärjännyt, työharjoitteluun menevä suomenoppija voi epäillä jopa ammatillisia kykyjään, kun työoloissa käytettävä kieli onkin erilainen kuin se kieli, jota ennen harjoittelun alkua on opiskeltu.

Alkuvaiheessa kielenoppijalle usein riittää tavallisten puhekielen muotojen ymmärtäminen. Tällaisia muotoja ovat persoonapronominien lyhentymiset minästä mähän ja minusta muhun, ja näistä myös puhumisen tukikurssilla lähdettiin liikkeelle. Yleisimpiä puhekielisyyden muotoja seurasivat verbintaivutuksen lyhennykset ja puheessa käytettävät sanavalinnat. Kurssilla harjoiteltiin myös puhekielisiä fraaseja eri hoitoalan tilanteisiin. Tavoitteena oli, että jo pienten puhekielisyyksien oppiminen antaisi tukikurssin osallistujille varmuutta kokeilla puhekieltä harjoittelupaikoissa ensin oman ohjaajan, sitten potilaiden kanssa.

Molemmat kielimuodot ovat tärkeitä

Tukikurssilla vahvistettiin opiskelijoiden luottamusta omaan kielitaitoonsa tähdentämällä, että suomen kielessä puhekieli ja yleiskieli eivät ole toistensa vastakohtia vaan toisiaan täydentäviä muotoja. Yleiskieli antaa rakenteen ja yhteisen suunnan, kun taas puhekieli pitää kielen elävänä ja modernina. Puhekieli on epätäydellisyydessään täysin toimiva kielimuoto.

Tavoitteena oli, että opiskelijat ymmärtävät, että sekä yleiskielellä että puhekielellä on omat tehtävänsä. Yleiskieli luo säännöillään kielelle pohjan, kun taas puhekieli tuo puhetilanteeseen rentoutta ja aitoutta. Kumpaakaan ei voi ohittaa. Hyvä kielenkäyttäjä osaa vaihdella tyylilajia tilanteen mukaan. Se on osa kielitietoisuutta ja kulttuurista lukutaitoa. Kyky vähintäänkin ymmärtää puhekieltä on tärkeä osa sairaanhoitajan ammatillista viestintää.

Hyviä kokemuksia

Vaikka tukikurssin onnistumisesta ei kerätty varsinaisesti tuloksia, kokemukset siitä olivat hyviä. Monet opiskelijoista kertoivat hyötyneensä tukikurssista opittuaan sanastoa tai saatuaan itsevarmuutta kokeilla puhekielen käyttöä omassa puheessaan. Eräs opiskelijoista pyysi harjoitteluohjaajaansa käyttämään tavallista puhekieltä ja korjaamaan ilmaisunsa yleiskieliseksi vain silloin, jos opiskelija ei muuten ymmärtänyt, mitä ohjaaja sanoi.

Kaikki rohkaistuivat kokeilemaan puhekielen käyttämistä myös potilaiden kanssa. Yksi opiskelija kertoi, että ei ollut ymmärtänyt potilaan puhetta ennen tukikurssilla selitettyjä ilmaisuja. Jo nämä pienet, yksittäiset onnistumiset vahvistivat ajatusta, että puhekielisen tukikurssin järjestäminen onnistui ja tuli tarpeeseen.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251105105389