Hyppää sisältöön
piirroskuva.

Organisaation arvot mukana vaellusrepussa

Elina Johansson

Kun työnantajan ja työntekijän arvot kohtaavat, syntyy voimaa, jolla on kauaskantoiset vaikutukset. Kapua-vaellusmatka Tadžikistaniin yhdisti arvot ja toiminnan: se oli konkreettinen teko tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Työ ja arvot kulkevat käsi kädessä. Kun työnantajan arvot resonoivat omien arvojen kanssa, syntyy merkityksellisyyttä, joka kantaa myös työn ulkopuolelle. Esimerkiksi Diakissa arvot ohjaavat tekemistä: ”Rohkeasti rakentava” viittaa siihen, että organisaatiossa uskalletaan haastaa itseä ja yhteiskuntaa muutokseen. ”Reilusti kohtaava ” tarkoittaa, että Diakissa  jokainen ihminen on arvokas ja lähimmäinen. ”Hyvän maailman puolustaja” puolestaan korostaa, että organisaation kaikki tekeminen tähtää inhimillisempään ja kestävämpään maailmaan.

Kapua-vaellusmatka Tadžikistaniin toimi keinona yhdistää omat ja Diakin arvot sekä konkretisoi myös organisaation strategian ydintä.

Mikä on Kapua?

Kapua on suomalainen kehitysyhteistyöhanke, joka on edistänyt maailman oikeudenmukaisuutta jo vuodesta 2006. Yli 300 vapaaehtoista on tähän mennessä osallistunut Kapua-tiimeihin. Kapuajia yhdistää halu tehdä hyvää, edistää globaalia oikeudenmukaisuutta ja kokeilla omia rajojaan. Kapuajat keräävät varoja valitsemalleen hankkeelle ja matkustavat tutustumaan kohteeseen, jota keräysvaroilla tuetaan. Matkan aikana he kohtaavat fyysisen haasteen joko vuorelle nousun tai muun ponnistuksen hyvän asian puolesta.

Tadžikistanin kapuajat keräävät varoja Tadžikistanin nuorten, naisten ja vammaisten ihmisten oikeuksien edistämiseksi. Keski-Aasiassa naiset, tytöt ja vammaiset ihmiset kohtaavat edelleen monenlaista syrjintää. Hankkeen kumppanijärjestöt, Väestöliitto, Taksvärkki ry ja Kynnys ry, pyrkivät purkamaan syrjiviä rakenteita ja asenteita koulutuksen ja vertaistoiminnan kautta vahvistaen paikallisten kansalaisjärjestöjen osaamista ja asemaa.

Kapua-matka vahvisti uskoa siihen, että työnantajan ja työntekijän yhteiset arvot luovat pohjan merkitykselliselle työlle.

Matka vuorille

Tadžikistan on vuoristojen maa. Sen jylhimmät huiput kohoavat yli 7 000 metrin korkeuteen, ja maisemaa hallitsevat syvät laaksot, karut rinteet ja kirkasvetiset järvet.

Ennen vuorivaellusta osallistujat pääsivät tutustumaan hankkeeseen Tadzikistanin pääkaupungissa, Dušanbessa, johon jokainen kapuaja kerää tänä vuonna varoja. Näin osallistujat pääsivät näkemään ja kuulemaan, miten rahoja käytetään ja yhteistyötä toteutetaan. Vierailujen jälkeen 13-henkinen Kapua-tiimi suuntasi Länsi-Tadžikistanissa sijaitsevaan Fann-vuoristoon. 60 kilometrin mittaisella vaelluksella kavuttiin 3800 metrin korkeuteen.  Fyysisen ponnistelun ja kauniiden maisemien lomassa oli aikaa miettiä omia motiiveja, toiveita ja arvoja matkalle lähtöön. Nämä aineettomat kantamukset repussa auttoivat jaksamaan ja muistuttivat tiukoissa paikoissa, miksi tälle matkalle oli lähdetty.

Yhdessä rakentamassa kestävää tulevaisuutta

Kapua-matka vahvisti uskoa siihen, että työnantajan ja työntekijän yhteiset arvot luovat pohjan merkitykselliselle työlle. Diakilla on yhteiskunnallinen tehtävä: rakentaa inhimillisesti, sosiaalisesti ja koko planeetan kannalta kestävää maailmaa. Sitä ei rakenneta yksin, vaan yhdessä.

Myös Kapua-matka perustui yhteistyölle: opettajayhdistys tuki varainkeruuta matkalle. Kapua-tiimissä oli mukana myös Diakin opiskelija. Matkalla Diakin arvoja vietiin yhdessä maailmalle: itseä haastamalla, vähemmän tallattuja polkuja kulkemalla ja ihmisiä ja kulttuureja avoimesti kohtaamalla. Kerätyillä varoilla rakennetaan tasa-arvoisempaa maailmaa.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251210116975

Kirjoittajat

Kuvaaja Sirpa Anundi
URN-osoite:
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251210116975
Lisenssi:

Jaa artikkeli