Pitkään näytti siltä, että asunnottomuus Suomessa on taittumassa. Vuodesta 2012 lähtien asunnottomien määrä laski tasaisesti, ja Suomea pidettiin mallimaana asunnottomuuden vähentämisessä. Nyt suunta on kuitenkin kääntynyt.
Viimeisimmän tilaston mukaan 15 prosenttia asunnottomista on alle 25-vuotiaita. Tämä käy ilmi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran selvityksestä.
Tilastot eivät kerro koko totuutta. Ne eivät tavoita nuoria, jotka majailevat tilapäisesti ystävien tai sukulaisten luona – ilmiö, jota kutsutaan ”sohvasurffaukseksi”. Näin asunnottomuuden todellinen laajuus jää piiloon.
Häädöt ovat vahvasti kasvussa ja asunnottomuus uhkaa yhä useampia nuoria. Asumisen taitojen puuttuminen ja taloudellinen tilanne asettavat monen nuoren vaikeaan tilanteeseen ja mahdollinen asunnottomuus voi olla hyvinkin lähellä nuoren arkea.
Mistä nuorten asunnottomuus johtuu?
Nuorten asunnottomuus on monitahoinen ilmiö. Taustalla vaikuttavat yhteiskunnalliset päätökset ja arvovalinnat, mutta myös jokaisen nuoren oma elämäntarina. Asunnottomuus ei ole pelkästään kodin puutetta – siihen liittyy usein mielenterveyden haasteita, taloudellisia ongelmia ja yksinäisyyttä. Kun nuori jää ilman kotia, hänen hyvinvointinsa heikkenee ja usko tulevaisuuteen horjuu.
Nuorten asunnottomuuden katkaiseminen ei onnistu ilman poliittista tahtoa ja yhteistyötä.
Diakonia ammattikorkeakoulun ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyössä Nuorten asunnottomuuden taustatekijät ja ennaltaehkäisevät toimenpiteet asunnottomuuden vähentämisessä tarkasteltiin ilmiötä kirjallisuuskatsauksen avulla. Tulokset osoittavat, ettei nuorten asunnottomuudelle ole yhtä selittävää syytä. Taustalla voi olla perheen kriisejä, taloudellisia vaikeuksia, mielenterveyden haasteita tai syrjintää. Seksuaalisen suuntautumisen paljastuminen voi johtaa kodin menettämiseen.
Lisäksi monelta nuorelta puuttuvat arjen ja asumisen taidot. Kun nuori ei saa tukea perheeltä, ammattilaisten apu korostuu.
Tarvitaan poliittista tahtoa ja yhteisiä tekoja
Nuorten asunnottomuuden katkaiseminen ei onnistu ilman poliittista tahtoa ja yhteistyötä. Tarvitaan päätöksiä, jotka turvaavat kohtuuhintaisen asumisen ja vahvistavat ennaltaehkäiseviä palveluja. Järjestöt sosiaali-, terveys- ja nuorisoalalla tekevät jo paljon, mutta yksin ne eivät riitä.
Suomen perustuslaki lupaa turvata jokaiselle yksityiselämän ja kotirauhan. Tämä koskee myös jokaista nuorta. Nuorten asunnottomuutta ennaltaehkäisemällä ja nuorten asumista tukemalla edistetään perusoikeuksien toteutumista.
Tutkimusten mukaan vaikuttavia keinoja ovat oikea-aikainen ja monimuotoinen tuki. Asumisen taitoja tulisi harjoitella jo varhaisessa vaiheessa esimerkiksi kouluissa, nuorisotyössä, lastensuojelussa. Monialainen yhteistyö eri ammattilaisten kesken on avainasemassa. Kun nuori saa tietoa ja tukea ajoissa, hänen mahdollisuutensa säilyttää koti paranevat.
Yhteistyö luo turvaa ja vakautta nuoren elämään. Jokainen nuori tarvitsee kohdatuksi tulemista – ei vain palvelua, vaan ihmisen, joka näkee hänet omana itsenään.
Asumisneuvonta tukee nuorten asumisen pysyvyyttä
Asumisneuvontaa tarjotaan kaikille asukkaille silloin, kun palvelu on saatavilla esimerkiksi vuokrataloyhtiöissä tai kunnissa. Asumisneuvonta hyödyttää kaikkia asiakasryhmiä ja sen avulla voidaan ennaltaehkäisevästi pelastaa asuminen sen kriisiytyessä.
Palvelu ei ole suunnattu erityisesti nuorille, minkä vuoksi tarkkaa tietoa nuorten osuudesta asumisneuvonnan hyödyistä nuorten keskuudessa ei ole tarkasti saatavilla. Silti on selvää, että asumisneuvonnalla on merkittävä rooli nuorten asumisen tukemisessa. Kun nuorten asumisen haasteita ratkotaan moniammatillisesti ja tiiviissä verkostoyhteistyössä, voidaan ehkäistä ongelmien kasaantumista ja edistää asumisen jatkuvuutta. Ennaltaehkäisevä tuki oikeaan aikaan vahvistaa nuorten arjen hallintaa ja lisää turvallista asumista – mikä hyödyttää sekä nuoria itseään että koko yhteisöä.
Asumisneuvonnan toteuttamiseen pitäisi panostaa varsinkin tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa hyvinvointialueiden kiristyvät taloustilanteet vaikuttavat tarjottaviin palveluihin. Asumisneuvonnan laajentaminen ja sen kehittäminen entistä nuorisolähtöisemmäksi olisi tehokas keino ehkäistä nuorten asunnottomuutta.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251215119354
