Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) it-ympäristön uudistamisprojekti käynnistettiin vuonna 2022. Tarvetta uusimiselle oli, sillä käytössä olleet verkkolaitteet, palvelinlaitteistot ja niiden hallintaympäristö olivat käyttöikänsä loppusuoralla. Tämä näkyi esimerkiksi järjestelmien häiriöinä ja hankalana hallittavuutena. Vikojen selvittelyyn kului liikaa asiantuntijoiden työaikaa.
Muutoksen strategiseksi linjaukseksi valittiin Cloud First -lähestyminen, jonka myötä kaikki it-järjestelmät toteutetaan pilviteknologiota hyödyntäen. Samalla omasta konesaliympäristöstä luovutaan. Uudistamisessa nähtiin myös tärkeänä löytää toimittajakumppani, joka tarjoaisi asiantuntijuuttaan siirtymisen eri vaiheissa. Alustaksi toteutukselle valittiin Microsoftin Azure-pilvipalvelut.
Suunnittele
Muutoksen hallitsemista varten laadittiin pilvenhallintamalli. Pilvenhallintamalli on dokumentaatio, missä määritellään “pelisäännöt”, kuinka pilviympäristössä toimitaan. Hallintamalli määrittelee muun muassa, mitä teknologioita käytetään (Saas, Paas, Iaas), mihin maantieteelliseen sijaintiin resurssit sijoitetaan, kuinka ne nimetään, ylläpidolliset vastuut ja kuinka poikkeustilanteiden tapahtuessa toimitaan ja niistä toivutaan (disaster recovery plan).
Toteuta
Pilviympäristön rakenne toteutettiin noudattaen Microsoftin Cloud Adoption -viitekehyksen suosituksia. Resurssit syntyvät ympäristöön ohjelmistokoodin avulla niin sanotulla infra as code –periaatteella. Kuvauskieleksi valittiin Terraform, joka mahdollistaa resurssien siirtämisen myös palveluntarjoajalta toiseen, esimerkiksi Microsoftin pilvipalveluista Amazonin vastaaviin.
Uusien palveluiden käyttöönotto on jouhevaa. It-asiantuntijat suunnittelevat tarvittavan ratkaisun ja toimittaja rakentaa ne koodin avulla valmiiksi ympäristöön käytettäviksi.
It-ympäristön muuttaminen ja siirtäminen paikallisesti toteutetusta pilveen on laaja kokonaisuus ja toteutus on tehtävä osa-alue kerrallaan. Järjestelmillä on paljon integraatioita sekä muita riippuvaisuuksia toisistaan, ja näiden selvittämiseen sekä toiminnan varmistamiseen pilviympäristössä kului arvioitua enemmän aikaa. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa sujui kuitenkin hyvin ja siirtojen vaikutus järjestelmien toimintaan ja varsinkin loppukäyttäjille oli pieni.
It-ympäristön muuttaminen ja siirtäminen paikallisesti toteutetusta pilveen on laaja kokonaisuus ja toteutus on tehtävä osa-alue kerrallaan.
Tarkista
Koko siirtymä todettiin tehdyksi keväällä 2026, kun Diakin Helsingin-kampuksen palvelimet palautettiin uudelleenkierrätykseen. Voimmeko nyt levätä laakereillamme ja todeta että pilvi hoitaa kaiken puolestamme?
Mitä saatiin aikaan?
Uudistusten myötä kaikki verkon aktiivilaitteet ovat saman valmistajan laitteita ja niitä hallitaan keskitetyn hallintaportaalin kautta. Verkkojen uusimisen yhteydessä uusittiin myös kampusverkkojen liikennettä suojaava palomuuri. Laite hankittiin palvelulaitteena eli sen päivityksistä ja valvonnasta vastaa ulkoinen toimittaja.
Kaikki virtuaalipalvelimet siirrettiin pilveen, paikallisia konesaleja ei enää ole käytössä. Myös Peppi-oppilashallintojärjestelmä siirrettiin pilveen hyödyntäen Azuren AKS kubernetes -palvelua.
Tietokoneiden ja puhelimien käyttöönotto, päivitykset ja hallinta tapahtuvat suoraan pilvestä. Pääsy organisaation tietojärjestelmiin on sijainnista riippumatonta. Päätelaitteiden tuki ja ylläpito on ulkoistettu toimittajalle, joka tarjoaa myös henkilökunnalle loppukäyttäjien tukipalvelut.
Pilviympäristön tietoturvaa hallitaan keskitetystä Microsoft Sentinel -hallintaportaalista. Valvonta lähettää it-asiantuntijoille hälytyksiä havaituista poikkeamista automaattisesti.
Muutoksenhallintaa toteutetaan vuosikelloa noudattaen. Toimittajan kanssa käydään kaksi kerrtaa vuodessa koko ympäristön tila läpi hyödyntäen Azure advisor -portaalia. Läpikäynnin tuloksista valitaan kriittisimmät kehityskohteet ja suunnitellaan aikataulut niiden tekemiselle.
Millaista hyötyä uudistuksesta oli?
Pilviteknologioiden hyödyntämisen keskeinen etu on se, että alustan toimittaja vastaa sen toimivuudesta, päivityksistä sekä tietoturvaturvasta. Asiantuntijoiden on mahdollista tällöin suunnata enemmän aikaa kehittämistyöhön.
Etuna on myös hyvä skaalautuvuus: resursseja voidaan ottaa nopeasti käyttöön ja kapasiteettia voidaan kasvattaa tarpeen mukaan. Omia laitteistoja sekä niihin liittyviä kilpailutuksia ja investointeja ei tarvitse tehdä.
Haasteena pilvipalveluissa voi nähdä niiden jatkuvan muutostilan. Uusia palveluita tulee jatkuvasti tarjolle ja vanhoja poistetaan. Järjestelmiä suunniteltaessa tämä on otettava tarkasti huomioon sekä varmistettava, että asiantuntijoiden osaaminen pysyy ajan tasalla.

