Diakin kansainväliset integraatiopalvelut ovat kehittäneet monipuolisia tukimuotoja kansainvälisille tutkinto-opiskelijoille. Tavoitteena on parantaa opiskelijoiden kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan ja tukea heidän opintojensa etenemistä.
Kansainvälisten (kv) tutkinto-opiskelijoiden kokemukset ohjaavat kv-integraatiopalveluiden kehittämistä. Keväällä 2025 yhteiskunnallinen keskustelu fokusoitui Suomeen saapuneiden tutkinto-opiskelijoiden taloudellisiin vaikeuksiin sekä vaikeuksiin löytää osa-aikatöitä (esim. SYL). Yhteiskunnallinen keskustelu on myöhemmin jatkunut Ylen MOT-ohjelman myötä. Hakijoiden Suomeen liittyvien käsitysten selkeyttämiseksi Diakin kv-integraatiopalvelut järjestivät webinaareja touko-kesäkuussa 2025 hakijoille, joille oli tarjottu opiskelupaikkaa Diakista tai jotka olivat varasijalla. Webinaarien aiheina olivat Suomeen saapuminen ja asettuminen sekä taloudelliset kustannukset Suomessa. Lisäksi niissä tutustuttiin opintojen sisältöön ja Diakin opetus- ja oppimismenetelmiin. Jokaiseen kolmesta webinaarista saapui noin kymmenen hakijaa, jotka kiittivät aiheiden esille tuomisesta. Webinaareja kehitetään lisää kevättä 2026 varten.
Kv-kyselyjen tulokset ohjaavat kv-integraatiopalveluiden kehittämistä
Keväällä 2025 kv-integraatiopalvelut järjestivät kyselyn Diakin lukuvuosimaksullisille opiskelijoille. Kyselyn avulla haluttiin selvittää lukuvuosimaksullisten opiskelijoiden ajatuksia ja kokemuksia Diakissa opiskelemisesta, Suomeen asettumisesta, opiskelijoiden taloudellisesta tilanteesta ja hyvinvoinnin tasosta sekä ajatuksia integraatiopalveluiden kehittämisestä. Kyselyn vastauksissa korostuivat opiskelijoiden korkea stressitaso ja huoli työllistymisestä. Opiskelijat toivovat kv-integraatiopalveluilta lisää yhteisöllisyyden kokemuksia, apua työnhakuun ja työllistymiseen ja apua Suomeen asettumiseen. Kyselyyn vastasi yhteensä 19 opiskelijaa, ja kyselyä jatkokehitetään uudelle kyselykierrokselle keväällä 2026.
Diakin oman kv-kyselyn tulokset olivat myös linjassa syksyllä 2025 4Q-yhteistyössä toteutetun kv-opiskelijakyselyn vastausten kanssa, joissa Diakin kv-opiskelijat kertoivat suomen kielen oppimisen haasteista sekä integraatiovaikeuksista Suomeen, mutta myös ilmaisivat motivaationsa jäädä Suomeen opintojen jälkeen.
Yhteisöllisyyden kehittäminen
Kv-tutkinto-opiskelijoiden ja muun Degree Programme in Social Services (DSS) -ryhmän yhteisöllisyyttä on kehitetty viime vuosina lisäämällä kaikki uudet DSS-opiskelijat Howspace-alustalle, jossa he voivat tutustua toisiinsa ja kysyä opintojen aloittamiseen, opiskeluun ja Suomeen asettumiseen liittyviä kysymyksiä jo ennen opintojen alkua. Lisäksi kaikki syyslukukaudella 2025 aloittaneet kv-tutkinto-opiskelijat lisättiin heidän luvallaan yhteiseen Whatsapp-ryhmään, jossa he pystyivät tutustumaan toisiinsa, kysymään Suomeen saapumiseen ja asettumiseen liittyviä kysymyksiä sekä päivittää niin toisiaan kuin kv-integraatiopalveluita oleskelulupatilanteestaan. Ryhmään liittyivät myös kv-opintososionomiharjoittelijat, jotka jakoivat omia kokemuksiaan Suomeen saapumisesta ja siihen liittyvistä prosesseista. Syksyn 2025 uudet kv-tutkinto-opiskelijat ovat olleet ryhmässä hyvin aktiivisia, ja he ovat arvostaneet matalan kynnyksen suoran viestinnän kanavaa kv-integraatiopalveluihin.
Diakin kv-opiskelijakyselyssä opiskelijat ilmaisivat toiveensa saada lisää tukea työllistymiseen.
Uusille kv-tutkinto-opiskelijoille on myös syksyllä järjestetty lisää webinaareja, joissa on käyty läpi Suomeen saapumiseen liittyviä käytännön prosesseja sekä uuden kv-tutkinto-opiskelijan tarkistuslistan tärkeimpiä muistettavia asioita. Opiskelijat kävivät webinaareissa, mutta webinaarien ajankohdat ja aikaero maiden ja mantereiden välillä vaikutti siihen, että kaikki uudet kv-tutkinto-opiskelijat eivät päässeet osallistumaan webinaareihin. Kaikki Suomeen saapuneet kv-opiskelijat on myös tavattu yksitellen heidän Suomeen muuttonsa jälkeen, ja opiskelijoille on tarjottu neuvontaa esimerkiksi asunnon löytämiseen ja työllistymiseen liittyvissä kysymyksissä.
Työllistymisen tukeminen
Diakin kv-opiskelijakyselyssä opiskelijat ilmaisivat toiveensa saada lisää tukea työllistymiseen. Tähän tarpeeseen Diakissa on vastattu palkkaamalla kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin asiantuntija, jonka työnkuvaan kuuluu myös kv-taustaisten opiskelijoiden työllistymisen tukeminen rakenteellisella tasolla. Vuonna 2026 tavoitteena on luoda kansainvälisten opiskelijoiden eettinen rekrytointimalli ja toiminnan käynnistäminen. Opiskelijoiden työllistymisen rakenteellista tukea tullaan kehittämään myöhemmin.
Tämän lisäksi kv-taustaisille opiskelijoille järjestettiin työllistymispaja joulukuun alussa, jossa kerrottiin työnhausta Suomessa ja neuvottiin ansioluettelon ja hakemuskirjeen työstämisessä.
Palveluiden kehittämistä
Kv-taustaisten Suomeen saapuvien opiskelijoiden asettumisen tuen lisäämiseksi on suunnitteilla erilaisia työpajoja ja tapahtumia, kuten esimerkiksi työllistymistä tukevien työpajojen lisäämistä ja tapahtumaa perheellisille opiskelijoille. Diakin kv-kyselyä jatkokehitetään jokavuotiseksi, jotta opiskelijoiden kokemuksista saadaan lisää tietoa ja jotta kyselyn tuloksia voidaan vertailla. Kv-integraatiopalveluita tullaan myös kehittämään osana 4Q-yhteistyötä Arcadan, HUMAK:in ja KAMK:in kanssa.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251210116970
