Diakonia-ammattikorkeakoulussa aloittaa vuosittain noin 120 uutta ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijaa. Opiskelupaikan vastaanottamisesta alkaa matka, joka sisältää uuden opettelua, aikataulupaineita, lukuisia tunteja tietokoneen äärellä ja kiinnostavia kurssikokonaisuuksia tärkeiden teemojen äärellä.
Aikuisopiskelijoille opiskelu ilman joustavaa toteutustapaa ei useinkaan ole mahdollista. Aikuiskoulutustuen lakkautuksen myötä verkko-opiskelu on monelle työssäkäyvälle aikuiselle lähes ainoa toteutettavissa oleva tapa opiskella, koska se mahdollistaa kokoaikaisen työskentelyn opiskelun ohella. Verkossa toteutettavat opinnot ovat saavutettavia, mahdollistaen koulutukseen hakeutumisen ja opintoihin osallistumisen asuinpaikasta riippumatta. Diakissa siirryttiin toteuttamaan YAMK-tutkintoja kokonaan verkko-opintoina muun muassa tästä syystä vuonna 2022.
Verkko-opiskelun tuomat haasteet
Ylempien AMK-koulutusten opiskelijat tulevat moninaisista lähtökohdista ja erilaisista elämäntilanteista. Vaikka motivaatio opintoihin on korkealla, ei verkko-opintojen aloittaminen ole välttämättä helppoa. Opiskelijalla on oltava riittävästi tietoteknisiä taitoja, motivaatiota itsenäiseen työskentelyyn ja kykyä ottaa asioista itse selvää.
Verkko-opintojen haasteena on tai haasteeksi voi muodostua, että opiskelijat ja opettajat eivät tapaa fyysisesti. Kun kohtaaminen tapahtuu vain sähköisesti ruudulta katsoen ja kuunnellen jää jotain usein uupumaan. Silloin jäävät helposti pois pienet eleet, ilmeet ja sanattomat viestit, jotka usein tukevat ymmärrystä ja rakentavat luottamusta. Toimivan vuorovaikutuksen ja turvallisen tilan rakentaminen verkko-opintoihin onkin kaikkien osapuolten, niin opiskelijoiden kuin opettajienkin yhteinen tehtävä.
Ylempien AMK-koulutusten opiskelijat tulevat moninaisista lähtökohdista ja erilaisista elämäntilanteista.
Johdonmukainen ja laadultaan tasainen oppimisen verkkoympäristö luo hyvät oppimisen edellytykset ja tukee monenlaisten oppijoiden opiskelua. Tekniset haasteet esimerkiksi oppimistehtävien palautuksessa, epäselvät ohjeet ja tehtävänannot sekä monenlaiset kurssialueella seurattavat asiat voivat koitua opiskelua hidastaviksi tekijöiksi. Opiskelijoilta saatu palaute on tärkeää ottaa huomioon verkkoympäristöä ja kurssialueita kehitettäessä.
Useimmat ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat ovat kokopäivätyössä ja toimivat vaativissa asiantuntijatehtävissä. Päätoimisen opiskelun ja kokoaikaisen työn yhdistämisessä korostuvat itsensä johtamisen taidot sekä riittävien voimavarojen tarve. Ajanhallinnan ja ajankäytön suunnittelun sekä itsensä johtamisen taitojen kehittämisen moni opiskelija nimeääkin tärkeimmäksi kehittämiskohteekseen opintojen alussa.
Vertaistuen merkitys
Vertaistuen merkitystä opiskelijan jaksamiseen ei voi liikaa alleviivata. YAMK-koulutuksissa muodostetaan vertaismentorointiryhmät heti opintojen alussa. Opiskelijoita ohjataan ryhmäytymään vapaamuotoisemmilla, tapaamisiin ohjaavilla tehtävänannoilla, eikä tapaamisia juurikaan kontrolloida tai ohjeisteta. Vertaistuen ja informaalin, opiskelijaryhmän sisäisen viestinnän merkitys korostui myös Hanna-Kaisa Sulosen väitöstutkimuksessa.
YAMK-tutkintojen vertaismentorointiryhmät saavat opiskelijoilta poikkeuksetta hyvää palautetta. Moni on kokenut vapaat keskustelut, varjoseminaarit ja keskinäisen myötätunnon jakamisen kantavan opiskelujen keskellä.
Lopussa kiitos seisoo
Onnistunut ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen edellyttää luottamusta opiskelijoiden itseohjautuvuuteen ja tekemiseen myös opettajilta. On tärkeää, että jokainen opiskelija tulee oikein kohdatuksi ja saa myös yksilöllistä sekä ryhmänsä tukea. Opinnot tukevat myös itsensä johtamisen taitoja sekä harjaannuttavat aikataulutus- ja ennakointitaitoja.
Ryhmätöiden onnistuminen edellyttää, että jokaisella opiskelijalla on motivaatio ja into tehdä tehtäviä. On tärkeää, että jokaisella on kykyä toimeenpanna asioita ja pitää huolta yhdessä tekemisestä. Opiskelu YAMK-tutkinnossa kasvattaa myös resilienssiä ja harjoittaa asettumista omalle epämukavuusalueelle. Opiskelijan näkökulmasta on tärkeää huomata myös, että riittää, kun suoriutuu opinnoista riittävän hyvin.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025100199097
