Kirjastossa toivotaan, että asiakkaat tutustuisivat laajasti kokoelmaan ja että lukeminen ja lainamäärät lisääntyisivät. On kuitenkin otettava huomioon asiakkaiden rajallinen aika ja kyky ottaa vastaan informaatiota. Miten kirjastossa kirjat saataisi esille niin, että ne kohtaavat lukijan?
Monille kirjaston asiakkaille uutuushylly on tärkeä pysähdyspaikka. Siitä saa heti jo pikaisella silmäyksellä käsityksen, mitä uutta kiinnostavaa luettavaa kirjastoon on saapunut. Monille se onkin ensimmäinen kohde heti kirjastoon saapuessa tai viimeinen ennen kirjastosta poistumista.
Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) kirjastossa uutuushylly on sijoitettu heti sisään saavuttaessa vasemmanpuoleiselle seinälle. Siinä kirjoja pidetään esillä, jotta ne tavoittaisivat asiakkaat paremmin, ennen siirtoa oikeisiin hyllyluokkiin. Useat asiakkaat ovat kiitelleet uutuushyllyä: monet löytävät siitä itselleen luettavaa, jota muuten eivät koskaan olisi löytäneet hyllystä tai huomanneet edes kysyä.
Kirjaston hankintaperiaatteet
Diakin kirjastolla on tietyt hankintakanavat, joista tehdään säännöllisesti hankintoja kokoelmaan. Lisäksi seurataan kustantajien uutuusluetteloita. Perusoppimateriaalin ja tenttikirjojen lisäksi hankitaan myös muuta Diakin aloihin liittyvää ja kokoelmaan sopivaa kirjallisuutta.
Kirjasto seuraa myös kirjojen palkitsemista ja niistä herännyttä keskustelua. Asiakkaiden esittämät hankintatoiveet otetaan myös huomioon ja toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.
Kaunokirjat näkyville
Kirjaston kaunokirjat on sijoitettu näkyvälle paikalle heti sisään tullessa oikealle puolelle käytävää. Kirjaston tavoitteena on kasvattaa lukuintoa. Asiakas voi silmäillä kirjaa ja tehdä lainapäätöksen vasta sen jälkeen.
Kaunokirjahyllyjen päädyissä on pienet hyllyköt, joihin on nostettu esille vaikkapa tietyn värikoodin mukaisia kirjoja, kuten syksyisiä ruskan sävyisiä kirjoja. Hyllystä saattaa löytyä kirjoja, joihin kaupunginkirjastoissa on tuhansien ihmisten varausjono.
Uusia lukijoita esittelyreiteillä
Asiakkaille syntyy helposti vakioreittejä kirjastossa. Kirjastokäynnistä saattaa tulla rutiinisuoritus, jolloin käytetään vain tiettyjä tuttuja kirjahyllyjä ja suurin osa valikoimasta saattaa jäädä näkemättä. Kirjaston henkilökunnan onkin keksittävä tapoja, joilla rikkoa näitä rutiineja ja saada asiakkaat huomaamaan muutoksia. (Nyholm, 2020, s. 36.)
Esillepano ei välttämättä ole aina helppoa, varsinkaan jos hyllytilaa ei ole riittävästi. Matalat hyllyköt saattavat houkutella laittamaan kirjoja hyllyjen päälle. On kuitenkin oltava tarkkana, ettei asettelun yleisilme näytä epäsiistiltä ja sekavalta. Korkeampien kirjahyllyjen ylimmät sekä alimmat hyllyt ovat hankalimpia kirjojen näkyvyyden ja löydettävyyden kannalta. Näitä tiloja voi hyvin hyödyntää kiinnostaville kirjanostoille. (Nyholm, 2020, s. 49.)
Aineiston säännöllinen siistiminen ja poistojen tekeminen ovat tärkeä osa kokoelmatyötä.
Runsas valikoima ja täydet hyllyt eivät myöskään helpota asiakasta valitsemaan sopivaa vaihtoehtoa tai löytämään tiettyä kirjaa. Selkeät hyllymerkinnät ja opasteet auttavat jonkin verran. Hyllyjen siisteys ja väljemmin asettelu tekee niistä selkeämmät ja asiakkaalle houkuttavammat. Aineiston säännöllinen siistiminen ja poistojen tekeminen ovat tärkeä osa kokoelmatyötä.
Toimiva hyllyesillepano ei vaadi kalliita erityiskalusteita. Usein kekseliäisyys ja vanhan kalusteen uudelleen sijoittelu tai eri asentoon kääntäminen saattaa jo riittää. Erilaisten hyllytelineiden avulla voidaan laittaa kirjoja esille monipuolisemmin ja näkyvämmin. Esiin nostetuilla kirjoilla voidaan muistuttaa asiakasta sesonkiin, ajankohtaisiin teemoihin, tai kirjailijoihin liittyvistä asioista. Vähän lainatut kirjat tai henkilökunnan omat suositukset voivat myös olla noston arvoisia.
Kirjanäyttelyt osana esillepanoa
Eri aiheiset kirjanäyttelyt ovat myös osa kirjojen esillepanoa. Vuodenaikojen ja eri teemojen mukaisia näyttelyitä on ollut vuosien saatossa muun muassa jouluna, pääsiäisenä ja Kalevalan päivänä. Myös henkilöiden mukaan on laitettu kirjoja esille muun muassa Aleksis Kiven, Minna Canthin ja Aurora Karamzinin päivänä. Myös Tove Jansson on saanut oman näyttelynsä. Käärijän edustaessa Suomea Euroviisuissa, kirjastoon koottiin pieni vihreiden kirjojen.
Asiakkaiden vaihtelevat tarpeet
Kirjastossa kävijöiden informaationtarve vaihtelee. Osa kävijöistä tietää jo tullessaan, mitä aikoo lainata. Kun tarpeena on lainata esimerkiksi tenttikirja ja aikaa oppituntien välillä on rajallisesti, on tärkeintä, , että asiakas löytää aineiston mahdollisimman helposti ja nopeasti. Tällöin henkilökunta opastaa hyllylle tai hakukoneen äärelle. Selkeät hyllyopasteet auttavat tässäkin tilanteessa.
Jos taas asiakas tulee kirjastoon kiireettömämmin, hänellä on aikaa tarkkailla ympäristöä ja kiinnittää huomiota eri tavalla aseteltuihin kirjoihin ja hyllyihin. Hänelle esimerkiksi uutuushylly voi tarjota uutta luettavaa tai lukuvinkkejä.
Lähde
Nyholm, S. (2020). Visusti kirjastossa: Visuaalisesti houkuttelevat esillepanot ja tilaratkaisut. Dekonet.
