Hyppää sisältöön

Kirjoittajan tukiverkosto ammattikorkeakoulussa

Helka Repo
Mervi Kivirinta, Helka Repo

Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminta on olennainen osa niiden toimintaa. Asiantuntijatekstin tuottaminen voi kuitenkin olla haastavaa kiireisten aikataulujen ja monien työtehtävien keskellä.

Julkaisutoiminnan organisointi vaihtelee ammattikorkeakouluittain. Diakonia-ammattikorkeakoulussa (Diakissa) julkaisutoiminta sisältää artikkeleita ja blogeja Dialogi-verkkolehdessä sekä kirjamuotoisia julkaisuja Diakin julkaisusarjoissa. Julkaisujen tekijöiden tuki syntyy eri toimijoiden yhteistyönä. Toimintaa kehittää ja koordinoi julkaisuryhmä, jossa on edustajia eri tulosalueilta. Kirjoittajille tarjotaan konkreettista tukea Dialogi-verkkolehden osalta toimitussihteeriltä viestinnästä ja julkaisusarjojen osalta julkaisukoordinaattorilta kirjastopalveluista.

Tukea kirjoittajille alusta alkaen

Kirjoittamisen esteitä voi olla monia. Pekola luettelee artikkelissaan seuraavat esteet:

  1. Asiantuntija on epävarma omista kirjoitustaidoistaan.
  2. Asiantuntija haluaisi kirjoittaa, mutta ei tiedä, mistä kirjoittaisi.
  3. Asiantuntija haluaisi kirjoittaa, mutta hänellä ei ole aikaa tai resursseja kirjoittamiseen.

Kirjoittamistyöhön tarttumisen tueksi on Diakissa järjestetty muun muassa blogityöpajoja, jossa on annettu vinkkejä aiheen ideointiin, kirjoittamiseen ja myös oman kirjoittamisrutiinin ylläpitämiseen. Moni voi kokea epävarmuutta, onko oma aihe riittävän kiinnostava asiantuntemuksen jakamiseen julkisessa muodossa. Oman asiantuntemuksen sanoittaminen voi myös olla hankalaa. Blogityöpajoissa on saanut vinkkejä oman työn tueksi, mutta myös mahdollisuuden keskustella ja kysyä.

Suurin osa julkaisusarjojen julkaisuista on hankkeiden julkaisuja, tyypillisesti asiantuntija-artikkeleiden kokoelmia. Kirjamuotoisen julkaisun, jossa on useita kirjoittajia, suunnittelu on tärkeää aloittaa ajoissa. Julkaisukoordinaattori sopii hankkeen alkuvaiheessa projektipäällikön kanssa palaverin, jossa käydään läpi hankkeen julkaisusuunnitelmat, alustavat aikataulut ja tarjolla olevat tukimuodot.

Ohjeet ja työkalut julkaisujen tekijöille

Kirjoittajaa tukevat erilaiset ohjeistukset. Dialogiin tulevien tekstien kirjoitusohjeet löytyvät henkilöstön intranetistä. Toimitussihteeri auttaa myös vastaamalla kysymyksiin eri vaiheissa kirjoitusprosessia. Dialogin kirjoitusohjeissa on hyödynnetty OKM:n julkaisutiedonkeruun tueksi ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminnan toimijoiden kokoamaa ohjetta. Ohjetta hyödynnetään myös muiden julkaisujen arvioinnissa.

Diakin Avoimen julkaisemisen oppaassa on kuvattu sarjajulkaisun julkaisuprosessin eri vaiheet ja se sisältää ohjeita julkaisuprosessin eri vaiheisiin. Opas on ohjauksen apuväline: kun jotain asiaa kysytään, voi julkaisukoordinaattori lähettää linkin ohjeeseen.

Palautteilla ja arvioinneilla on keskeinen merkitys julkaisujen laadun varmistamisessa.

Kirjoittaja saa kirjastosta ohjausta tiedonhakuun ja lähteidenhallintasovellusten käyttöön. Tarjolla on myös ohjausta tekijänoikeusasioissa ja avoimen julkaisemisen lisenssikysymyksissä avoimen tieteen tukipalvelussa. Julkaisutoiminta tukee lisäksi avointen tieteellisten artikkeleiden julkaisumaksujen käytänteissä.

Palautteet ja arviointi laadun varmistamiseksi

Palautteilla ja arvioinneilla on keskeinen merkitys julkaisujen laadun varmistamisessa. Ne tukevat kirjoittajaa kehittämään tekstiään ja varmistavat, että julkaisu täyttää sekä sisällölliset että rakenteelliset vaatimukset.

Kun Dialogiin tulevan artikkelin tai julkaisusarjoihin tuleva käsikirjoitus valmistuu, kirjoittaja tarjoaa sen julkaistavaksi toimituskunnalle tai julkaisuryhmälle. Dialogissa päätöksen julkaisemisesta tekee toimitussihteeri tarvittaessa konsultoiden päätoimittajaa, toimituskuntaa tai julkaisukoordinaattoria. Editointia tekevät toimitussihteeri, viestintätyöntekijät tai erilliset editorit. Editoidussa versiossa muokkaukset perustellaan, mikä usein auttaa myös kirjoittajaa kehittämään omaa kirjoittamistaan.

Julkaisusarjojen kirjoittajat saavat prosessin aikana palautetta ja tukea julkaisun toimittajilta, muilta kirjoittajilta tai julkaisukoordinaattorilta. Julkaisusarjaan tuleva käsikirjoitus arvioidaan sarjan käytännön mukaisesti joko diakilaisen asiantuntijan, julkaisukoordinaattorin tai riippumattoman vertaisarvioijan toimesta. Arvioinnin perusteella kirjoittajat viimeistelevät käsikirjoituksensa ennen kuin se tulee julkaisuryhmälle päätettäväksi. Julkaisupäätöksen jälkeen julkaisukoordinaattori huolehtii sarjajulkaisujen kielentarkistukseen, taittoon, painatukseen sekä julkaisemiseen liittyvien palvelujen organisoinnista. 

Julkaisemisen jälkeen

Julkaisemisvaiheen jälkeen julkaisun tiedottamiseen liittyvä tuki tulee Diakin viestinnältä. Julkaisuviestintä auttaa levittämään asiantuntemusta ja tietoa laajemmille yleisöille.

Dialogin artikkeleille annetaan URN-osoite, joka varmistaa julkaisun pysyvän löydettävyyden, vaikka sen sijainti verkossa muuttuisi. Sarjajulkaisut jaetaan avoimesti luettavaksi ammattikorkeakoulujen Theseus-julkaisuarkiston kautta ja saavat myös pysyvän osoitteen.

Julkaisujen tiedot tallennetaan kirjastojen toimesta myös kansallisiin tietokantoihin, jolloin ne löytyvät muuan muassa Finna.fi- tai Tiedejatutkimus.fi-palveluista. Tietokantaan tallennettu julkaisu on helposti todennettavissa, mikä tukee kirjoittajan asiantuntijuuden ja urakehityksen osoittamista. Julkaisun löytyminen hakukoneilla ja tietokannoissa lisää sen lukijamääriä ja vaikuttavuutta.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251215119386

Kirjoittajat

Helka Repo

Viestinnän asiantuntija
Helka Repo
Kuvaaja Sirpa Anundi
URN-osoite:
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251215119386
Lisenssi:

Jaa artikkeli