Lukutaito on heikentynyt merkittävästi ja lukemiseen käytetty aika on vähentynyt viime vuosikymmeninä. Kirjastoilla on merkittävä rooli lukutaidon edistämisessä ja lukuinnon herättämisessä. Diakin kirjastossa tehdään työtä sen eteen, että lukeminen olisi helposti lähestyttävää ja houkuttelevaa kiireisessäkin arjessa.
Lukutaito on heikentynyt viime vuosikymmenten aikana merkittävästi. Nuorten sanavarasto on kaventunut ja luetun ymmärtäminen on heikentynyt. Samalla lukemiseen käytetty aika on vähentynyt kaikissa ikäryhmissä, kun esimerkiksi sosiaalinen media ja nopeatempoinen arki vievät huomiota. Moni nuori – tai aikuinenkaan – ei lue vuoden tai koko elämänsä aikana yhtäkään kokonaista kirjaa. (Sisättö, 2020, s. 15–18.)
Lukemiseen vaikuttavat vahvasti koulutustaso, ikä ja sukupuoli. Korkeasti koulutetut lukevat selvästi enemmän kuin matalammin koulutetut, ja nuorimmat ikäryhmät ovat harvemmin aktiivilukijoita. Naiset lukevat miehiä enemmän, ja tietokirjat kiinnostavat erityisesti keski-ikäisiä. (Heikkilä, 2024, s. 115-118.)
Kansainvälisenä lukutaitopäivänä syyskuun 8. päivä järjestettiin Merkillisen hyvä syy lukea! -tapahtuma, jossa käsiteltiin lukutaitoa, innostavaa luettavaa ja lukemisen edistämistä eri näkökulmista. Suomen kirjastoseuran hallituksen puheenjohtaja Laura Rissanen kertoi, miten kirjastoissa tehdään lukutaitotyötä ja sankaritekoja joka päivä.
Rissanen kertoi myös Suomen kirjastoseuran julkaisemasta suosituksesta lukutaitotyöstä yleisissä kirjastoissa. Suosituksen mukaan kirjastoammattilaiset ovat lukutaitotyön asiantuntijoita, joilla on sisältötuntemusta ja osaamista tiedontarpeiden tunnistamisessa, medialukutaidossa, tiedonhaussa sekä tiedon arvioinnissa. Kirjastoissa osataan ohjata erilaisia lukijoita lukemista tukevien apuvälineiden ja palvelujen äärelle.
Miten kirjastot voivat houkutella lukemisen pariin?
Kirjaston tulisi olla helposti lähestyttävä, houkutteleva ja turvallinen tila, johon on mukava mennä viettämään aikaa. Selkeät opasteet, hyvin esille asetettu aineisto, viihtyisät lukutilat ja toimiva valaistus ovat asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Tärkeintä on silti kiinnostava kokoelma sekä ystävällinen ja ammattitaitoinen henkilökunta.
Diakin kirjastossa kannustetaan omatoimisuuteen, koska tiedonhaku on osa oppimisprosessia. Ensin kartoitetaan yhdessä tiedon tarve, ja sen jälkeen ohjataan käyttämään Diak Finnaa sekä erilaisia oppaita ja ohjeita, kuten LibGuidesia ja Osallistavan ja tutkivan kehittämisen opasta (OSKE).
Kirjastossa on panostettu myös työskentelytiloihin. Opiskelulle on varattu sähköpöytiä, sermien suojaamia työpisteitä ja rauhallisia nurkkauksia. Lisäksi eri puolilla kirjastoa on viihtyisiä nojatuoleja, sohvia ja keinutuoleja rentoon lukemiseen.
Kirjaston tulisi olla helposti lähestyttävä, houkutteleva ja turvallinen tila, johon on mukava mennä viettämään aikaa.
Asiakkaiden toiveesta äänimaailmaa on rauhoitettu siirtämällä suuret sohvaryhmät pois kirjaston etuosasta. Tilalle tuotiin kaunokirjallisuutta sisältävät hyllyt, jotka nostavat kirjat paremmin esille. Tämä on innostanut asiakkaita lainaamaan kaunokirjoja enemmän.
Laadukkaalla kokoelmalla on merkitystä
Laadukas ja ajantasainen kokoelma on Diakin kirjaston ylpeydenaihe, joka saa usein kiitosta opiskelijoilta, henkilökunnalta ja ulkopuolisilta asiakkailta. Kirjasto hankkii säännöllisesti uusimpia kirjoja, koulutusalojen aineistoa ja e-kirjoja sekä palkittuja tai muuten esillä olevia teoksia. Asiakkaat voivat myös vaikuttaa kokoelmaan antamalla ehdotuksia.
Kirjasto on vähentänyt tilattujen lehtien määrää lähes vuosittain, koska niitä luetaan nykyään vähemmän tai niiden julkaisu on lopetettu tai siirretty verkkoon. Joitakin vuosia sitten myös kausijulkaisuja poistettiin vähäisen kysynnän ja tilanpuutteen takia. Lisäksi muuta kokoelmaa karsitaan säännöllisesti poistamalla vanhaa ja lainaamatonta aineistoa.
Kirjastossa on myös selkokirjoja eri aihealueilta, mutta kokoelmaa olisi hyvä laajentaa. Selkokirjat helpottavat lukemista ja tukevat lukutaidon kehittymistä.
Kirjaston tapahtumat herättelevät lukuintoa
Lukemisen ei tarvitse olla yksinäistä puuhaa. Kirjastoissa järjestettävät tapahtumat – satutunnit, runoillat, lukupiirit, kirjavinkkaukset ja kirjailijavierailut – saattavat innostaa lukemaan. Usein lainataan kirjoja, joita muut ovat suositelleet tai jotka ovat olleet esillä mediassa tai kirjastossa.
Diakin kirjasto on järjestänyt kirjavinkkausta vuosien varrella ja ensimmäinen verkkolukupiiri oli loppusyksystä. Tapahtumia ei ole kuitenkaan järjestetty usein vähäisen osallistujamäärän takia. Haasteena on löytää aika, jolloin kaikki kiinnostuneet pääsisivät mukaan. Opiskelijoiden lähipäivät kampuksella ovat täysiä, eikä opetuksesta ole mahdollista irtautua.
Elämäntilanne vaikuttaa lukemiseen
Työ, opiskelu, perhe-elämä ja muut arjen kiireet vievät paljon aikaa, eikä lukemiselle jää tarpeeksi tilaa. Monet valitsevat siksi luettavaksi lyhyempiä tekstimuotoja, kuten novelleja tai runoja. Äänikirjat ovat myös nostaneet suosiotaan, sillä niitä voi kuunnella, vaikka kävelylenkillä, kulkuvälineissä tai kotitöiden lomassa. (Sisättö, 2020, s. 106–109.)
Monet opiskelijat kertovat, että opiskelutekstit vievät suurimman osan heidän lukemiseen käyttämästään ajasta ja energiastaan. Kirjastosta kysytäänkin usein suosituksia lähteistä erilaisiin tehtäviin ja opinnäytetöihin. Välillä on myös tilaisuus esitellä kirjaston muuta kirjallisuutta.
On ilahduttavaa, kun asiakas palaa kirjastoon luettuaan suositellun kirjan ja haluaa lisää vinkkejä. Toisinaan kirjoista ja lukukokemuksista syntyy mielenkiintoisia keskusteluja. Tällainen vuorovaikutus on yksi asiakaspalvelun parhaita hetkiä.
Lähteet
Heikkilä, R. (2024). Miksi lakkasimme lukemasta?: Sosiologinen tulkinta lukemisen muutoksesta. Gaudeamus.
Rissanen, L. (8.9.2025). Kirjastoissa tehdään sankaritekoja joka päivä [Webinaari]. Suomen kirjastoseura. https://www.kirjastokaista.fi/laura-rissanen-kirjastoissa-tehdaan-sankaritekoja-joka-paiva/
Sisättö, V. (2020). Lukemisen voima: Rauhoita mielesi ja paranna keskittymiskykyäsi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Suomen kirjastoseura. (2024). Suositus lukutaitotyöstä yleisissä kirjastoissa. https://suomenkirjastoseura.fi/hallinta/wp-content/uploads/2025/02/SUOSITUS-LUKUTAITOTYOSTA-YLEISISSA-KIRJASTOISSA-2025.pdf
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251120109699
