Hyppää sisältöön
piirroskuva.

Kirjasto erityisoppijoiden tukena

Sari Pesonen

Opiskelijoilla voi olla useita syitä, miksi opintojen eteneminen voi hidastua ja muodostua hankalaksi. Kirjastolla on myös oma roolinsa opiskelijoiden tukemisessa opintojen aikana. Minkälaisissa tilanteissa kirjastosta voi saada erityistä tukea opintoihin?

Useimmiten kyseessä ovat erilaiset lukivaikeudet ja oppimisvaikeudet, mitkä aiheuttavat huomattavaa haittaa opiskeluun. Vaikeudet voivat ilmetä monella tavalla, kuten esimerkiksi lukivaikeutena eli teknisen lukutaidon sujuvuuden heikkoutena tai laajana lukemisen vaikeutena, jos lukijalla on ongelmia sekä teknisessä lukemisessa että luetun ymmärtämisessä.

Lukivaikeuden luonne vaihtelee yksilöllisesti. Toisilla on vaikeuksia vain lukemisessa ja toisilla kirjoittamisessa, useimmiten molemmilla osa-alueilla. Suurella todennäköisyydellä on vaikeuksia myös aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden säätelyssä. (Takala ym., 2019, s. 115–117).

Lukivaikeudella ja heikolla lukutaidolla on todettu olevan monia kielteisiä vaikutuksia koko elämään. Heikko lukutaito vaikuttaa suorasti oppimismotivaatioon.  Minäkuva saattaa olla hyvin heikko. Lukivaikeuden tunnistaminen aikuisena onkin tärkeää tarvittavan avun, itsetuntemuksen ja itsetunnon vuoksi. Aikuisopiskelijoiden tuen painopiste onkin opiskelutaitojen ohjauksessa, omien vahvuuksien ja selviytymiskeinojen kartoittamisessa ja erilaisissa opiskelu- ja työjärjestelyissä. (Takala ym., 2019, s. 247.)

Kirjaston tukimuotoja

Jos opiskelussa on ongelmia ja opinnon etenevät hitaammin, miten kirjasto voi olla tukemassa opiskelijaa?

Jos Diakin opiskelijalla on oppimisvaikeuksia, on jo luultavasti käyty keskusteluja kuraattorin tai erityisopettajan kanssa. Opiskelija on ehkä osallistunut lukiseulaan, jonka perusteella hänen todetaan tarvitsevan erityistä tukea opintoihin. Tällöin mietitään, mitkä ovat ne tukikeinot, joilla opintoja voidaan tukea ja helpottaa. Yleensä tämän jälkeen opiskelijaa kehotetaan olemaan yhteydessä Diakin kirjastoon ja kysymään tukea äänikirjojen muodossa.

Celia tekee oppimisesta saavutettavampaa

Yksi kirjaston tärkeimmistä tukemismuodoista onkin yhteistyö saavutettavuuskirjasto Celian kanssa. Celian äänikirjat ovat tarkoitettu kaikille, joille tavallisen kirjan lukeminen on oppimisvaikeuden, lukivaikeuden, sairauden, vamman, mielenterveyden tai vastaavan syyn vuoksi vaikeaa. Celia tukee yhdenvertaisuutta lukemisessa ja oppimisessa. Celiasta löytyy muun muassa kurssikirjoja, tietokirjoja, kaunokirjoja, elämäkertoja, satuja, runoja ja palkittuja teoksia. Äänikirjoja voi kuunnella puhelimella, tabletilla tai tietokoneella.

Celian asiakkaaksi voi liittyä kouluissa tai yleisessä kirjastossa. Koska Celian äänikirjat ovat tehostetun tai erityisen tuen tukimuoto, erityisopettajat yleensä rekisteröivät kouluissa uudet oppilaat palveluun. Ammattikorkeakouluissa tämä tehtävä on yleensä kirjaston henkilökunnalla ja siellä tehtävään valitulla henkilöllä.

Yleensä opiskelija saa ohjeistuksen kuraattorilta tai erityisopettajalta ottaa yhteyttä Diakin kirjastoon ja kysymään Celian äänikirjatunnuksia. Yhteyden voi ottaa sähköpostilla, chatissa tai käymällä kirjastossa ja kertomalla, että hänelle on suositeltu tätä Celian äänikirja mahdollisuutta opiskelun tueksi. Kirjaston henkilön kanssa sovitaan yhteinen aika, jolloin opiskelija saa pienen perehdytyksen Celian äänikirjojen käyttöön läsnä tai etänä.

Selkokirjat saattavat auttaa joitain opiskelijoita lukemisen alkuun.

Opiskelijat ovat yleensä kiitollisia tällaisesta tuesta ja kuulevat Celiasta useimmiten ensimmäistä kertaa. Keskustelun aikana opiskelija yleensä kertoo itse omista lukemiseen ja opiskeluun liittyvistä ongelmistaan hyvinkin avoimesti. Oppimisvaikeuksia on saattanut olla läpi peruskoulun ja lukion. Ongelmat saattavat olla moninaisia. Usein on lukemisen hitautta ja tekstin saattaa joutua lukemaan useaan kertaan ennen kuin sen sisäistää tai muistaa. ADHD ja erilaiset tarkkaavaisuuden tai keskittymisen ongelmat ovat yleisiä. Vuosia kestäneet oppimisvaikeudet ovat vaikuttaneet itsetuntoon ja voimavaroihin. Äänikirjat koetaan huomattavana helpotuksena lukutaakkaan.

Kirjaston virkailija toimii myös yhteyshenkilönä Celiaan päin ja auttaa ja tukee opiskelijaa myöhemminkin, jos tulee ongelmia kirjautumisessa tai palvelun käytössä. Hän selvittää myös mahdollisuutta uusiin kirjahankintoihin, jos asiakkaat pyytävät niitä.

Diak on tehnyt yhteistyötä Celian kanssa vähän yli kymmenen vuotta. Diakin kirjastoissa rekisteröidään vuosittain 50–60 uutta asiakasta. Aikaisemmin kirjaston kurssikirjoilla oli lyhyempi, kahden viikon, laina-aika. Opiskelijoiden, joilla oli vaikeuksia suoriutua lukemisesta tässä ajassa, oli mahdollista saada pidennetty neljän viikon laina-aika myös näihin materiaaleihin. Yleensä nämä opiskelijat olivat saaneet myös Celia asiakkuuden. Myöhemmin kirjaston aineistokokoelmia ja laina-aikoja yhtenäistettiin ja nykyään kaikkien painettujen kirjojen laina-aika on neljä viikkoa.

Selkokirjat apuna

Selkokirjat saattavat auttaa joitain opiskelijoita lukemisen alkuun. Lyhyempi tekstimuoto ja yksinkertaisemmat lauserakenteet auttavat usein lukemiseen keskittymisessä. Vähäisempi sivumäärä ja olennaisen asian kertominen helpottaa useita, joille suuren tekstimäärän lukeminen ja hahmottaminen on vaikeaa.

Diakin kirjastosta löytyy selkokirjoja useilta aihealueilta: historiasta, yleistiedosta, Suomen kulttuurista, uskonnosta ja myös kaunokirjoja on jonkin verran. Toisinaan opiskelijat osaavat tulla kysymään selkokirjoja kirjastosta. Oppitunnilla on saatettu antaa tehtäväksi etsiä joku kiinnostava selkokirja. Jos kielitaito ei ole vielä kovin vahva, silloin kirjaston henkilökunta suosittelee myös kielten oppikirjojen lisäksi selkokirjoja.

Kirjasto voi auttaa opiskelijaa oppimishaasteiden kanssa monella tavalla. Kaikille tarkoitetut tiedonhaun verkko-ohjaukset ja informaatikoilta varatut henkilökohtaiset ohjausajat auttavat monia opiskelijoita tasapuolisesti.

Lähteet

Saavutettavuuskirjasto Celia. (i.a.). Celian palvelut kaikille, joille lukeminen on vaikeaa. Saatavilla 9.12.2025 https://www.celia.fi/palvelut

Takala, M., Kairaluoma, L., Aro, T., & Holopainen, L. (2019). Lukivaikeudesta lukitukeen. Gaudeamus.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251215119336

Kirjoittajat

Sari Pesonen

Tietopalvelusihteeri
Kuvaaja Sirpa Anundi
URN-osoite:
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251215119336
Lisenssi:

Jaa artikkeli