Työikäiset kehittävät osaamistaan nykyään yhä useammin työn ohessa ja siihen kytkettynä. Jatkuva oppiminen ei ole kuitenkaan vain yksilön vastuulla, vaan se rakentuu yksilön, yhteisön ja ympäristön vuorovaikutuksessa. Jotpan rahoittamassa pilotissa kehitetään joustavia opintopolkuja, jotka helpottavat työn ja opiskelun yhdistämistä.
Konstruktiivisen oppimiskäsityksen mukaan jatkuva oppinen on oppimista, joka jatkuu oppimistilanteesta toiseen, kun tietoa sovelletaan ja aiempi ymmärrys yhdistyy uuteen. Elinikäisestä oppimisesta puolestaan puhutaan silloin, kun tätä oppimista tapahtuu ihmisen koko elinkaaren ajan. (Harju & Lemmetty, 2025.)
Jatkuva oppiminen kytkeytyy työssä oppimiseen, kun ihminen oppii työuran aikana työssä tai työn vuoksi. Myös työyhteisössä tapahtuva yhteisöllinen oppiminen on osa tätä. (Harju & Lemmetty, 2025.)
Lemmetyn (2020) mukaan aikuisten oppiminen nähdään usein yksilön itseohjautuvuutena, jossa korostuvat työn ulkopuolinen koulutus ja yksilön vastuu. Käytännössä ihminen oppii kuitenkin työtä tehdessä. Työssä oppimisen yhteisöllinen ulottuvuus tulisi tunnustaa, ja sille tulisi antaa tilaa työn arjessa. (Lemmetty, 2020.)
Siksi oppimista kannattaa tarkastella laajemmassa sosiokulttuurisessa viitekehyksessä, jossa oppiminen rakentuu yksilön, yhteisön ja ympäristön vuorovaikutuksessa. Tällöin osaamisen kehittäminen ei jää vain yksilön vastuulle. (Lemmetty, 2020.)
Pilotti tukee työn ja opiskelun yhteensovittamista
Innolinkin toteuttama selvitys tarkasteli työn ohessa suoritettavia koulutuksia. Selvityksen mukaan valtaosa työuran aikaisesta oppimisesta tapahtuu työssä, työtä tekemällä. Selvityksen taustalla on aikuiskoulutustuen lakkauttaminen 1. elokuuta 2024 alkaen, mikä on nopeuttanut rakenteellista muutosta, jossa työikäisten osaamista halutaan kehittää pääasiassa työn ohessa ja siihen kytkettynä. (Ulander ym., 2024.)
Pilotissa ammattikorkeakoulut kehittävät yhdessä työantajien kanssa toimintamalleja ja käytäntöjä, jotka helpottavat työn ja opintojen yhteensovittamista.
JOTPA – Työn ohessa opiskelun käytänteiden kehittäminen -pilotti kokoaa työnantajat, opiskelijat ja ammattikorkeakoulut rakentamaan joustavia opintopolkuja. Pilotissa ovat mukana Laurea-ammattikorkeakoulu, Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Diakonia-ammattikorkeakoulu sekä työelämätahoina varhaiskasvatuksen toimintaympäristöt.
Pilotissa ammattikorkeakoulut kehittävät yhdessä työantajien kanssa toimintamalleja ja käytäntöjä, jotka helpottavat työn ja opintojen yhteensovittamista. Näihin lukeutuvat esimerkiksi opinnollistaminen, ohjaus ja mentorointi sekä uudenlaiset harjoittelukäytännöt, jotka on helppo juurruttaa osaksi työpaikan arkea.
Pilotin tavoitteena on rakentaa joustavia ja työelämään kiinnittyviä opintopolkuja, jotka tukevat parhaimmillaan myös työyhteisöjen ammatillista kehittymistä. Työnantajalla on mahdollisuus nähdä jatkuva oppiminen osana työntekijän työtä, ei vain itsensä kehittämisenä ja työelämän markkina-arvon säilyttämisenä.
Lähteet
Harju, V., & Lemmetty, S. (2025). Koulutuspolitiikasta aikuisopiskeluun ja työpaikkojen arkeen. Jatkuva oppiminen Aikuiskasvatuksessa vuosina 2013–2024. Aikuiskasvatus, 45(3), 216–224. https://doi.org/10.33336/aik.156289
Lemmetty, S. (2020). Itseohjautuvan työssä oppimisen ihanuus ja ongelmallisuus. Kohti sosiokulttuurista näkökulmaa. Aikuiskasvatus, 40(4), 328–332. https://doi.org/10.33336/aik.100538
Ulander, M., Halmela, P., Kultanen, H., Ahomäki, M., Sievers, H., Siltanen, K., & Koramo, M. (2024). Selvitys työn ohessa suoritettavista koulutuksista. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus Jotpa. Innolink. https://backend.jotpa.fi/sites/default/files/documents/Innolink%202024%20Selvitys%20ty%C3%B6n%20ohessa%20suoritettavista%20koulutuksista%20loppuraportti.pdf
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251210116966
