Hyvä arki yhdessä -hankkeen työpajassa keskusteltiin, millainen vertaistoiminta tukee maahan muuttaneiden arkea. Työpaja osoitti, että hyvä vertaistoiminta rakentuu esteiden purkamisesta, käytännönläheisyydestä, osallisuudesta ja osallistujien elämäntilanteiden huomioimisesta.
Hyvä arki yhdessä -hanke rakentaa Ouluun vertaistoimintaa, jonka tavoitteena on vastata maahan muuttaneiden tarpeisiin ja tukea heidän kotoutumistaan. Tammikuun työpaja kokosi yhteen ammattilaisia ja kokemusasiantuntijoita kehittämään vertaistoimintaa, joka tavoittaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat.
Kokemustoimijoiden läsnäolo toi työpajaan arvokasta arjen todellisuutta. Se avasi uudenlaisia näkökulmia siihen, miltä vertaistoimintaan osallistuminen tuntuu osallistujista.
Työpajan keskusteluista jäi käteen muutakin kuin muistiinpanoja: syntyi konkreettisia ratkaisuja, jotka voivat helpottaa maahan muuttaneiden arkea ja vahvistaa heidän hyvinvointiaan.
Miksi vertaistoiminta kolahtaa?
Työpajan lähtökohtana oli ajatus siitä, että kukaan ei kotiudu uuteen maahan yksin. Tarvitaan ihmisiä, jotka jakavat saman elämäntilanteen, huolet ja toiveet.
Vertaistoiminta tarjoaa turvallisen tilan kokemusten jakamiseen, yhdessä oppimiseen ja uusien ystävien löytämiseen. Tavoitteena ei ole vain “kiva kerho” vaan psykologinen voimaantuminen, jossa itsetuntemus kasvaa, luottamus omaan pärjäämiseen vahvistuu ja arki selkeytyy.
Keskeistä vertaistoiminnassa on osallisuus. Tärkeintä on, että osallistujat ovat tasavertaisia toimijoita, eivät vain palvelun käyttäjiä.
Työpajassa muistuteltiin myös John W. Berryn akkulturaatioteoriasta (ks. esim. Sam & Berry, 2010): parhaat hyvinvointivaikutukset syntyvät silloin, kun oma kulttuuri saa säilyä samalla kun valtakulttuuriin kiinnitytään integraation kautta. Vertaisryhmät voivat olla juuri se välitila, jossa on lupa olla “sekä–että”, ei “joko–tai”.
Vertaistoiminta tarjoaa turvallisen tilan kokemusten jakamiseen, yhdessä oppimiseen ja uusien ystävien löytämiseen.
Esteitä riittää, mutta niin riittää ratkaisujakin
Osallistujat listasivat kaikki mahdolliset kompastuskivet, jotka voivat estää maahan muuttanutta tulemasta ryhmään. Lista oli pitkä.
Mukana oli yksilötason esteitä, kuten ujous, pelko kielitaidon heikkoudesta tai huoli osaamattomuuden paljastumisesta. Sosiaalis-kulttuurisista esteistä mainittiin sukupuoliroolit, uskonnolliset käytännöt ja luottamuspula. Rakenteellisia esteitä olivat muun muassa lastenhoidon puute, hankala ajankohta, vaikeasti saavutettava paikka, kielimuuri ja halal-ruoan puute.
Työpajan viesti oli selkeä: pelkkä ryhmän järjestäminen ei riitä, vaan sen ympärille tarvitaan tukirakenteita. Kun esimerkiksi lastenhoito, tilojen saavutettavuus ja kulttuurisesti turvallinen tunnelma huomioidaan, kynnys osallistua vertaistoimintaan madaltuu.
Millainen on hyvä vertaisryhmä?
Työpajassa hahmottui yhteinen näkemys siitä, millainen on toimivan vertaisryhmän resepti.
Ryhmät ovat ammatillisesti ohjattuja, mutta osallistujat eivät ole pelkkiä asiakkaita vaan aktiivisia toimijoita. Heillä on mahdollisuus vaikuttaa käsiteltäviin teemoihin, joita voivat olla arjen käytännöt, työllistyminen, palvelujärjestelmä, psyykkinen hyvinvointi sekä parisuhde ja perhe.
Hyvä vertaistoiminta on käytännönläheistä. Se voi olla ruoanlaittoa, käsitöitä, luontoretkiä tai muuta yhdessä tekemistä, ei pelkästään luentoja.
Ryhmän rakenteessa kannattaa huomioida osallistujien sukupuoli, ikä, asumisaika Suomessa ja elämäntilanne. Joskus erilliset ryhmät miehille ja naisille ovat luottamuksen edellytys.
Kaksisuuntainen kotoutuminen käytännössä
Työpajan vahva punainen lanka oli kaksisuuntainen kotoutuminen. Vertaistoiminta ei ole pelkästään maahan muuttaneiden sopeuttamista suomalaiseen arkeen vaan myös ympäröivän yhteisön oppimista ja sopeutumista.
Kantasuomalaisia kutsutaan mukaan harkitusti, ei vain täytteeksi. He voivat tulla kertomaan suomalaisista tavoista, palveluista, työelämästä ja lainsäädännöstä. Samalla he kuulevat maahan muuttaneiden kokemuksia syrjinnästä ja arjen haasteista.
Ryhmän idea ei ole niputtaa ihmisiä satunnaisesti samaan huoneeseen. Sen sijaan tavoitteena on rakentaa turvallisia ja teemoihin sidottuja kohtaamisia, joissa vuoropuhelu on kunnioittavaa ja tasavertaista.
Miten osallistujia tavoitetaan ja mitä seuraavaksi?
Yksi käytännön oivallus työpajassa oli, että potentiaalisia osallistujia löytyy monista paikoista. Heitä voi tavoittaa neuvoloista, kouluista, päiväkodeista, kotoutumiskoulutuksista ja sosiaalipalveluista, mutta myös moskeijoista, kirjastoista, nuorisotiloista, oriental-kaupoista ja somesta.
Tämän takia viestinnän pitää olla selkeää, visuaalista ja monikanavaista. Sen täytyy myös kertoa konkreettisesti, mitä ryhmässä tehdään, jotta kenenkään ei tarvitse pelätä ajan menevän hukkaan.
Työpajan päätteeksi osallistujia pyydettiin pohtimaan, millaista ryhmää kannattaisi kokeilla ensimmäisenä. Keskusteluissa nousi esiin digiryhmä, koska lähes kaikki palvelut ovat netissä. Tavoitteena on kerätä kokemuksia ja kehittää yhdessä niiden pohjalta sellaista toimintaa, joka tekee arjesta hieman kevyempää ja yhdessäolosta hieman merkityksellisempää.
Lähde
Sam, D. L., & Berry, J. W. (2010). Acculturation: When Individuals and Groups of Different Cultural Backgrounds Meet. Perspectives on Psychological Science 5(4), 472–481. https://doi.org/10.1177/1745691610373075.
Kirjoittajat
Arja Lappalainen
Projektikoordinaattori
