Avoimessa debatissa keskustelijat tai vastapuolet yrittävät löytää vakuuttavia argumentteja näkökantojensa puolustamiseen. Idealistisena tavoitteena voi olla, että paras argumentti voittaa. Institutionaalisessa kommunikaatiossa, organisaatioiden tai valtion viestinnässä, tilanne on vähemmän idealistinen.
Mikä väite on mielipiteenvaihdossa uskottavin? Kenties loogisin ja parhaiten perusteltu väite? Tämä on mahdollista, mutta voittavaksi väitteeksi muodostuu usein se, jota toistetaan useimmiten mahdollisimman näkyvästi ja kuuluvasti, kyllästymiseen asti (ad nauseam).
Väitteen jatkuva toistaminen
Joskus on väitetty, että kun valhetta toistaa riittävän usein, muuttuu se ennen pitkää todeksi. Periaatteen mukaisesti kommunikaatiossa toistuvasti esitetty väite on edelleen totta tai valhetta (tai jotain siltä väliltä), mutta suuren yleisön käsitys väitteen totuusarvosta muuttuu: se alkaa kuulostaa (entistäkin) ”todemmalta”. Nykyajan esimerkkeinä kommunikaatiostrategiasta toimivat esimerkiksi diktatuurimaiden viralliset mediat, joissa vain yksi totuus hyväksytään ja joissa sitä myös toistetaan jatkuvasti. Strategia on brutaali mutta myös toimiva: kriittisinkään henkilö ei jaksane systemaattisesti ja jatkuvasti kyseenalaistaa kaikkea kuulemaansa.
Toimiiko ad nauseam -strategia myös demokratioissa? Myös demokratioissa valtaa käyttävät (pienistä yhteisöistä aina valtakunnan tasolle) pyrkivät juurruttamaan omaksumansa valitun toimintavan tai politiikan toistamalla mediassa sen välttämättömyyttä ja hyödyllisyyttä. Suuri yleisö kuulee demokratioissa tietysti muitakin näkökantoja, mutta tiedotusilmaherruus on usein valtaapitävillä.
Ad nauseam -strategia perustuu siihen, että kommunikaatiossa vallanpitäjän toimintamalli esitetään debatin ulkopuolisena asiana, ilmiönä, josta ei voi väitellä rationaalisesti koska se on lähtökohtaisesti totta.
Vastaväitteiden käsittely
Ad nauseam -strategia perustuu siihen, että kommunikaatiossa vallanpitäjän toimintamalli esitetään debatin ulkopuolisena asiana, ilmiönä, josta ei voi väitellä rationaalisesti koska se on lähtökohtaisesti totta. Väitettä toistellaan koska se on ”totta”, ja todempaa siitä tulee, koska sitä toistellaan. Huomattavaa tietysti on, että vallanpitäjien ideologia demokratioissa vaaleissa usein vaihtuu, mutta ad nauseam -strategia kommunikaatiossa säilyy.
Diktatuureissa vastaväitteitä ei sallita. Demokratioissa vastaväitteet sallitaan, mutta ad nauseam -strategian mukaisesti niihin ei ole välttämätöntä reagoida. Kerran valitun politiikan välttämättömyyden systemaattinen toistaminen yleensä riittää. Vastaväitteet jätetään yleensä huomiotta.
Turvallisen kaukainen esimerkki otettakoon Yhdysvalloista. Demokraatit ja republikaanit tietysti näykkivät ja herjaavatkin toisiaan mediassa, mutta tärkeintä on vakuuttaa äänestäjät omalla totuudella, josta tulee todempaa toistojen myötä. Pienet ja suuret organisaatiot toimivat samalla tavalla: on valittu hyväksytty toimintamalli ja oikeiksi määritellyt olemisen ja tekemisen tavat, ja näiden olemassaolo säännöllisesti tiedotuksessa todetaan.
Pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025060963191
