Lapsen kasvun ja kehityksen sekä koko perheen hyvinvoinnin tukeminen edellyttää monialaista yhteistyötä. Käytännössä tieto ei kuitenkaan aina kulje sujuvasti eri palvelujen välillä. Artikkelissa tarkastellaan, miten yhteiset tavoitteet, sujuva tiedonkulku ja yhteensovittava johtaminen tukevat monialaista yhteistyötä.
Perheen hyvinvointi rakentuu terveydestä, turvallisuudesta ja sujuvasta arjesta. Hyvinvoivassa perheessä perheenjäsenet voivat keskustella avoimesti, antaa ja ottaa vastaan palautetta sekä tuntea olonsa turvalliseksi. Kun perheen arki toimii, myös lapsen kasvulle ja kehitykselle on hyvät edellytykset.
Lapsen ja koko perheen hyvinvoinnin tukeminen alkaa usein jo raskausaikana neuvolassa. Neuvolapalvelut tarjoavat vanhemmille ja muille huoltajille tukea, ohjausta ja neuvontaa. Kaikilla perheillä ei ole kuitenkaan samanlaisia valmiuksia käyttää yhteiskunnan palveluja. Tiedon puute tai kielimuuri vaikeuttavat avun hakemista ja saamista. Tämän vuoksi ammattilaisten on tärkeää tehdä yhteistyötä, jotta perhe saa tilanteeseensa sopivaa oikea-aikaista tukea.
Lapsen matka varhaiskasvatuksesta koulutielle
Vanhempainrahakauden jälkeen, eli kun lapsi on noin yhdeksän kuukauden ikäinen, perhe voi hakea kunnallista varhaiskasvatuspaikkaa. Varhaiskasvatus on osa suomalaista koulutusjärjestelmää ja tärkeä vaihe lapsen kasvun ja oppimisen kannalta (Opetushallitus, 2026a). Perushoivan lisäksi lapsi saa päivittäin ikänsä ja kehitystasonsa mukaista monipuolista toimintaa. Lapsi harjoittelee vuorovaikutustaitoja, oppii toimimaan vertaisryhmässä ja rakentaa ensimmäisiä ystävyyssuhteitaan.
Varhaiskasvatus tukee lapsen lisäksi koko perheen arkea. Samalla kun lapsi opettelee sosiaalisia suhteita myös vanhemmat voivat tutustua samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin ja saada vertaistukea. Lisäksi varhaiskasvatus mahdollistaa vanhempien opiskelun tai työssäkäynnin, mikä ehkäisee syrjäytymistä ja tukee kiinnittymistä yhteiskuntaan.
Varhaiskasvatuksessa lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista tukee moniammatillinen henkilöstö. Työssä keskeistä on yhteistyö perheen kanssa. Lapsen huoltajat ja henkilöstö keskustelevat lapsen kehityksestä päivittäin avoimesti, ja heidän välilleen muodostuu usein luottamuksellinen suhde.
Joskus perheen arjessa on haasteita eikä varhaiskasvatuksen tuki riitä. Silloin tarvitaan eri ammattilaisten ja palvelujen välistä yhteistyötä. Varhaiskasvatuslaissa todetaan, että varhaiskasvatuksen järjestäjän ja tuottajan on tarpeen mukaan tehtävä yhteistyötä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa (L 540/2018 7. §).
Monialaisessa yhteistyössä lähtökohtana ovat lapsen etu ja tarpeet, mutta myös perhettä on tärkeää kuulla. Kun perhe pääsee osallistumaan itseään koskevien asioiden käsittelyyn, perheen osallisuuden kokemus ja luottamus ammattilaisiin vahvistuvat.
Varhaiskasvatuksesta lapsi siirtyy oppivelvollisuutta edeltävään esiopetukseen. Esiopetus tukee lapsen oppimisvalmiuksien ja sosiaalisten taitojen kehittymistä, mikä helpottaa siirtymistä kouluun.
Monialaisessa yhteistyössä lähtökohtana ovat lapsen etu ja tarpeet, mutta myös perhettä on tärkeää kuulla.
Perhe on usein viestinviejä palveluiden välillä
Monialaisessa yhteistyössä on tärkeää, että tieto kulkee sujuvasti eri palvelujen välillä. Käytännössä vastuu tiedonkulusta jää kuitenkin usein perheelle. Jos vanhemmat eivät pysty välittämään tietoa palvelusta toiseen, ammattilaisten välinen yhteistyö voi vaikeutua.
Varhaiskasvatuksessa tietoa lapsen asioista voidaan yleensä jakaa muille ammattilaisille vain huoltajan luvalla. Jos lupaa ei saada, ammattilaiset voivat ongelmatilanteissa konsultoida toisiaan anonyymisti, jolloin lasta ei voi tunnistaa. Näin he saavat ohjeita siihen, miten tilanteessa kannattaa toimia lapsen edun mukaisesti.
Lainsäädäntö velvoittaa kuitenkin toimimaan, jos lapsen hyvinvoinnista herää huoli. Sosiaalihuoltolain (L 1301/2014 35. §.) mukaan varhaiskasvatuksen henkilöstön tulee ohjata perhe hakemaan tarvitsemiaan palveluja tai ottaa yhteyttä sosiaalihuoltoon perheen suostumuksella. Jos suostumusta ei saada ja lapsen etu sitä välttämättä vaatii, henkilöstön on tehtävä ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta (L 417/2007 25. §.).
Esikoulusta kouluun siirryttäessä välttämätöntä tietoa voidaan siirtää, vaikka huoltaja ei antaisi siihen lupaa. Yhteistä sähköistä rekisteriä lapsen asioista ei kuitenkaan kasvatuksen ja opetuksen alalla ole.
Hyvinvointialueen palveluissa tilanne on osittain erilainen: sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, kuten terapeutit ja sosiaalityöntekijät, voivat käyttää työssään tarvitsemiaan asiakastietoja. Näin tieto kulkee palvelujen välillä eikä perheen tarvitse toimia viestinviejänä.
Monialainen yhteistyö edellyttää yhteensovittavaa johtamista
Päästäkseen toimivaan ja kestävään monialaiseen yhteistyöhön lapsen parhaaksi varhaiskasvatuksessa, esikoulussa ja hyvinvointialueella, tarvitaan työntekijöitä, joilla on itseohjautuvuutta ja halua kehittää moniammatillista yhteistyötä. Lisäksi tarvitaan verkostoja, johtamista ja selkeitä rakenteita, yhdessä asetettuja tavoitteita ja yhteensovittavaa johtamista (Määttä, 2023, s. 53).
Yhteensovittavalla johtamisella voidaan mahdollistaa, tukea ja kehittää moniammatillista ja monialaista yhteistyötä ja sen johtamista yli organisaatiorajojen ja verkostoissa. Tällöin johtaminen kohdentuu eri organisaatioiden ja verkoston toimijoiden yhdessä asettamiin tavoitteisiin, yhteistyön koordinointiin ja jatkuvan vuorovaikutuksen vahvistamiseen. Kokonaisuutta johtamalla tunnistetaan selkeämmin kehittämishaasteet toiminnan rakenteissa, asiantuntijoiden vaikuttamismahdollisuuksissa ja päätöksenteon prosesseissa. (Määttä, 2023, ss. 53–54.)
Kokonaisuuden johtamisen edellytyksenä on, että esihenkilöt eri organisaatioissa tai verkostoissa tukevat yhteisten tavoitteiden saavuttamista oman toimintansa näkökulmasta. He mahdollistavat ja kannustavat ammattilaisia työskentelemään yhdessä.
Yhdessä huolehditaan myös riittävästä ja oikea-aikaisesta tiedonkulusta.
On tärkeää, että eri osapuolten näkemyksiä kuunnellaan ja kehittämisehdotuksia arvioidaan yhdessä. Johtajien on huolehdittava siitä, että kehittämiselle on riittävästi aikaa ja resursseja. Johtaja myös huolehtii, että vuorovaikutus pysyy asiallisena ja sanasto, jota keskusteluissa käytetään, on yhteistä ja samalla tavalla ymmärrettävää.
Lähteet
L 417/2007. Lastensuojelulaki 19.4.2027/417.
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2007/417
L 540/2018. Varhaiskasvatuslaki 13.7.2018/540. https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2018/540
L 1301/2014. Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301. https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2014/1301
Määttä, A. (2023). Yhteensovittavalla johtamisella parempia palveluja. Teoksessa A. Nieminen (toim.), Yritysten muutoskyvykkyys – kohti sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä (s. 51–63). (Diak Puheenvuoro 47). Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-433-6
Opetushallitus. (2026a). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022. https://eperusteet.opintopolku.fi/eperusteet-service/api/dokumentit/10097399
Kirjoittajat
Outi Mononen
sosionomi, YAMK-opiskelija
Mari Pohjalainen
sosionomi, YAMK-opiskelija
Arja Koski
Diakonia-ammattikorkeakoulu Lehtori, FT, THM
