Hyppää sisältöön

Uusia päälliköitä on aloittanut Diakissa

Diakissa on vuodenvaihteessa aloittanut uusia henkilöitä päällikkötehtävissä.

Marja-Liisa Saarilammi aloitti laatupäällikkönä

Arviointineuvos, MuT Marja-Liisa ”Mafi” Saarilammi on aloittanut Diakin laatupäällikön tehtävässä 5. tammikuuta 2026. Hän kehittää ja koordinoi tehtävässään Diakin laatutyötä.

Saarilammi siirtyy Diakiin Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta Karvista, jossa hän on työskennellyt organisaation strategisissa kehittämistehtävissä sekä korkeakoulujen arvioinneissa vuodesta 2014. Tätä hän on työskennellyt opetus- ja kulttuuriministeriön alaisessa Korkeakoulujen arviointineuvostossa sekä muun muassa tohtorikoulun koordinointitehtävissä Sibelius-Akatemiassa. Koulutukseltaan Saarilammi on musiikin tohtori ja filosofian maisteri.

Saarilammilla on vahvaa näyttöä koulutuksen laadun ja prosessien kehittämisestä sekä työelämäyhteyksien vahvistamisesta sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Hän on kokenut strateginen kehittäjä ja projektijohtaja, joka rakentaa vastuullisia ja kestäviä ratkaisuja yhdistämällä kokonaisvaltaisen ajattelun, monimutkaisten asioiden selkeän jäsentämisen ja käytännön toteutuksen.

Saarilammi työskentelee Helsingin-kampuksella.

Helena Isoaho aloitti myyntipäällikkönä

MBA Helena Isoaho on aloittanut Diakin myyntipäällikön tehtävässä 5. tammikuuta 2026. Hän vetää palveluliiketoiminnan tiimiä ja vastaa Diakin liiketoiminnan tuloksellisuudesta.

Isoaho on aiemmin työskennellyt terveysalan yrityksissä, kuten Välitysklinikalla, Med Groupilla ja Terveystalossa myynnin ja rekrytoinnin tehtävissä tehtävissä.

Isoaho työskentelee Helsingin-kampuksella.

Satu Keisala aloitti vastaavana koulutuspäällikkönä

KM Satu Keisala on aloittanut Diakin vastaavan koulutuspäällikön tehtävässä 1. tammikuuta 2026. Hän vahvistaa ja koordinoi tutkintokoulutuksen kehittämistä ja uudistamista sekä toimii Diakin koulutuspäällikköjen esihenkilönä.

Keisala siirtyy tehtävään Diakin sosiaali- ja kirkon alan koulutuspäällikön tehtävästä. Hän on työskennellyt Diakissa vuodesta 2017 ja toiminut ennen koulutuspäällikön tehtävää sosiaalialan lehtorina. Diakia ennen hän on toiminut sosiaalialan kehittämis- ja johtotehtävissä järjestö- ja kuntasektorilla.

Keisala työskentelee Helsingin-kampuksella.

Ilona Kontinen aloitti sosiaali- ja kirkon alan koulutuspäällikkönä

YTM Ilona Kontinen on aloittanut Diakin sosiaali- ja kirkon alan koulutuspäällikön tehtävässä 1. tammikuuta 2026. Kontinen johtaa koulutustiiminsä operatiivista ja pedagogista toimintaa varmistaen laadukkaan opetuksen, tutkintokoulutusten toteutuksen ja kehittämisen sekä edistäen mm. työelämäyhteistyötä Diakin strategian mukaisesti.

Kontinen siirtyy tehtävään Diakin kirkon alan lehtorin tehtävästä. Kontinen on työskennellyt Diakissa vuodesta 2017. Ennen Diakia hän on työskennellyt perheterapeuttina ja diakonina.

Kontinen työskentelee Porin-kampuksella.

Rosa Dahlqvist aloitti jatkuvan oppimisen päällikkönä

Palveluliiketoiminnan restonomi (AMK) Rosa Dahlqvist on aloittanut jatkuvan oppimisen päällikön tehtävässä 8.12.2025. Hän vahvistaa ja uudistaa tehtävässään Diakin työelämälähtöistä jatkuvan oppimisen koulutustarjontaa.

Dahlqvist siirtyy Diakiin Laureasta, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2018. Hänellä on kokemusta jatkuvan oppimisen ja koulutuksen kehittämistehtävistä.

Dahlqvist työskentelee Helsingin-kampuksella.

Jaa artikkeli

Lisää luettavaa