Hyppää sisältöön

Joskus usko nuoreen riittää

Nainen seisoo seinän edessä ja katsoo sivulle, yllään romaninaisen puku. Kuva on sävytetty violetiksi.

Pääkaupunkiseudun alueella toimiva Naisten aika -hanke on edistänyt nuorten romaninaisten osallisuutta arkisilla tavoilla. Osallisuus rakentuu yhteisöllisyydestä ja yhteisistä kokemuksista. 

Hanke on tarjonnut yksilö- ja ryhmäohjausta, järjestänyt työelämävierailuja sekä kehittänyt yhteisölähtöistä toimintaa. Yksilöohjaus on yksi hankkeen tärkeimmistä toiminnoista ja se toteutuu ohjattavan toiveista. Tapaaminen voidaan pitää vaikka kahvitellessa tai kävelyllä käydessä. 

– Yksinäisyyttä voi esiintyä myös silloin, kun ympärillä on ihmisiä. Kaikilla ei ole tietoa siitä, mistä oikeanlaista tukea voisi löytää tai kenen puoleen erilaisissa elämäntilanteissa voisi kääntyä. Hankkeessa on ollut tärkeää vahvistaa yhteyksiä palveluihin ja madaltaa kynnystä niiden löytämiseen, kommentoi projektipäällikkö Kosar Naeemi. 

Luottamukselliset keskustelut ovat olleet tärkeä osa toimintaa. Osallistuja on voinut saada rinnalleen ohjaajan, joka tukee monenlaisissa tilanteissa. Tukea on voinut saada esimerkiksi erilaisiin asiointeihin, tiedon hakemiseen tai Kelan hakemusten täyttämiseen. Joskus tuen tarve on yksinkertaisesi henkilölle, jonka kanssa voi rauhassa keskustella ja pohtia asioita. 

Ryhmäohjauksessa rakennetaan luottamusta ja yhteisöllisyyttä ohjattavien välille. Toiminta on arkista ja mieluisaa, jolloin on helpompi keskustella vaikeistakin teemoista. 

– Minulle on tärkeää, että jokainen nainen on voinut löytää ryhmästä jotakin omaan elämäänsä – pienen oivalluksen, uuden mahdollisuuden tai rohkeutta uskoa itseensä, kertoo hankkeen asiantuntija Anita Lindgren. 

Ryhmäohjauksessa on keskusteltu muun muassa itsetunnosta, hyvinvoinnista, omista voimavaroista ja siitä, millaiset asiat tukevat hyvää ja omannäköistä elämää. Jokainen osallistuja on kuitenkin yksilöllinen, ja jokaisella on oma elämäntilanteensa, kokemuksensa, tavoitteensa ja vahvuutensa. Siksi myös ryhmästä saatavat oivallukset ja hyödyt ovat jokaiselle erilaisia. 

Yhteistyö valaa uskoa nuoriin

Hanke on edistänyt työelämäyhteistyötä koulutuksilla ja vierailuilla. Hankkeen osallistujat ovat päässeet muun muassa vierailemaan Yellow Studiossa, Me Naiset -lehden toimituksessa sekä Eduskuntatalossa. 

Työelämäyhteistyön avulla osallistujat saivat konkreettista tietoa työelämästä, työnhausta, yrittäjyydestä sekä eri toimialojen tarjoamista mahdollisuuksista. Vierailujen yhteydessä osallistujat pääsivät keskustelemaan työnantajien kanssa sekä tutustumaan erilaisiin työympäristöihin. 

Yhteistyö eri toimijoiden kanssa on ollut yksi hankkeen vahvuuksista. Maaliskuussa toteutettu naistenpäivän juhla kokosi yhteen useita romanityön toimijoita ja viranomaisia. Myös muut toimijat, kuten Espoon Romaniyhdistys, Suomen Romanifoorumi sekä NiceHearts ovat olleet tiiviissä yhteistyössä hankkeen kanssa. 

Sekä ohjaukset, että yhteistyö erilaisten tahojen kanssa valaa uskoa nuoriin. Nuorisobarometrin mukaan nuorten usko tulevaan on matala ja pelko työpaikatta jäämiselle on suuri. Tämän myös hanketiimi on huomannut. 

– Nuoret tarvitsevat aikuisen kulkemaan rinnalle ja rohkaisemaan. Joskus usko nuoreen riittää, kommentoi Lindgren. 

Naisten aika -hanke päättyy marraskuussa 2026. Hanke on Diakonia-ammattikorkeakoulun toteuttama ja AMI-säätiön rahoittama.

Jaa artikkeli

Lisää luettavaa