Hyppää sisältöön

Diakille ennätystulos alumnien uraseurantakyselyssä

Diak sai loistavat tulokset valtakunnallisesta uraseurantakyselystä. Myös vastausprosenttia onnistuttiin nostamaan.

Diak sai nostettua vastausprosenttiaan alumnien valtakunnallisessa uraseurantakyselyssä tänä vuonna 54,5 prosenttiin. Tulos oli kaikista ammattikorkeakouluista kolmanneksi paras. Diakin aiempi ennätys vastaajamäärissä oli vuodelta 2022, jolloin vastausprosentti oli 54,2.

Laadullisilla mittareilla Diak ylsi voittoon: rahoitusmalliin liittyvissä kysymyksissä vastausten keskiarvo oli 4,4, mikä oli kaikista ammattikorkeakouluista korkein. Rahoitusmalliin liittyvissä kysymyksissä selvitetään muun muassa tyytyväisyyttä tutkintoon työuran kannalta. Diakin vastaajat antoivat lähes kaikkiin kohtiin erinomaiset pisteet. Ainoastaan yrittäjyystaidoissa pistemäärä jäi alhaiseksi (2,6).

Vastausmäärän nousu on tärkeää, sillä se vaikuttaa suoraan Diakin saamaan rahoitukseen. Uraseurantakyselyssä on rahoitusmalliin valikoituneita kysymyksiä, joilla pyritään arvioimaan koulutuksen laatua. Rahoitusmalliin vaikuttavien vastausten perusteella Opetus ja kulttuuriministeriö jakaa ammattikorkeakouluille kolme prosenttia perusrahoituksesta.

– Vastausprosentin nousu on hieno tulos, ja erityisen upeaa on, että saamamme palaute tutkinnoistamme on erinomaista. Tämä kertoo siitä, että alumnimme kokevat tutkinnon merkitykselliseksi työuransa kannalta. Kyselyn tulokset auttavat meitä kehittämään koulutusta entisestään niin, että se vastaa mahdollisimman hyvin työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin, sanoo koulutusjohtaja-vararehtori Sanna Wesanko.

Opiskelijoiden soittokierros kannusti vastaamaan

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen uraseurantakysely toteutetaan vuosittain aina viisi vuotta sitten valmistuneille. Tänä vuonna vuorossa olivat vuonna 2020 valmistuneet. Kyselyn kohderyhmään kuuluvat saavat kyselyn suoraan tekstiviestillä ja sähköpostilla keskitetystä järjestelmästä. Ammattikorkeakoulut voivat olla yhteydessä omiin vastaajiinsa kyselyn aikana. Tärkeässä roolissa vastausmäärien nostamisessa onkin alumnien kontaktointi kyselyn aikana.

Tänä vuonna soittokierroksen alumneille tekivät opiskelijakunta O’Diakon aktiivit ja opiskelijat, jotka soittivat vastausvuorossa oleville alumneille ja kannustivat vastaamaan kyselyyn. Lisäksi alumneja muistutettiin kyselystä alumnikirjeellä ja somen kautta.

Kyselyssä selvitetään valmistuneiden AMK- ja YAMK-alumnien työtilannetta sekä tyytyväisyyttä tutkintoon ja omaan työuraan. Kysely toteutettiin 8.10.–9.11.2025.

Tulosten hyödyntäminen on osa Diakin laatutyötä. Vastauksia hyödynnetään Diakin tutkintojen ja opetussuunnitelmien kehittämisessä.

Lisätietoa

Jaa artikkeli

Lisää luettavaa