Hyppää sisältöön

”Minulla oli tahtotila suorittaa opinnot vauhdikkaasti”

Diakin opiskelija hymyilee violetti paita päällään kampuksella.

Diakista valmistunut Anneli Mäki-Laurila nauttii uuden työnsä monipuolisuudesta ja joustavuudesta. Varhaiskasvatuksen ohjaajana hän pääsee muun muassa ideoimaan ja järjestämään tapahtumia seurakunnan yhteistyökumppaneiden kanssa.

– Kannatti lähteä opiskelemaan, sanoo sastamalalainen Anneli Mäki-Laurila, 44.

Hän valmistui reilu vuosi sitten sosionomi (AMK), kirkon varhaiskasvatus -koulutusohjelmasta Diakista.

– Kirkon ala on murroksessa, ja minulle tuli tunne, että haluaisin laajentaa osaamistani. Monipuolisemmalla työnkuvalla pystyisin vastaamaan paremmin muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksiin.

Mäki-Laurila on työskennellyt Sastamalan seurakunnassa jo 13 vuotta. Hän toimi aikaisemmin lastenohjaajana, mutta tänä vuonna hänestä tuli seurakunnan ensimmäinen varhaiskasvatuksen ohjaaja.

– Uusi työnkuva on laajempi kuin pelkkä seurakunnan kerhojen ohjaaminen. Teen esimerkiksi tapahtumajärjestämistä.

Mäki-Laurila kertoo tykkäävänsä projektimaisesta työskentelystä ja yhdessä tekemisestä. Hänen vastuullaan on myös kumppanuuksista huolehtiminen ja yhteistyöverkoston kasvattaminen.

Uudessa tehtävässä Mäki-Laurilaa miellyttää myös työajan joustavuus.

– Arvostan, kun en ole enää sidottu kahdeksasta neljään -tunteihin kuten lastenohjaajana, vaan pystyn vaikuttamaan omiin työpäiviini.

Hyppy Helsinkiin ja tuntemattomaan

Mäki-Laurila haki Diakiin syksyn 2021 yhteishaussa.

– Hyvä ystäväni on opinto-ohjaaja. Hän tsemppasi minua. Tiesin, miten loistava hän on nuorten opona, mutta kyllä hän sai nelikymppisenkin uskomaan potentiaaliinsa.

Omalle esihenkilölleen Mäki-Laurila kertoi tutkintohankkeestaan jo alkuvaiheessa ja sai tämän täyden tuen. Esihenkilö näki heti opintojen yhteyden seurakunnan työn kehittämiseen.

Kun joulukuussa Diakista tuli tieto, että Mäki-Laurila oli tullut valituksi, tuore opiskelija huomasi hermoilevansa rajusti.

– Olen sen verran maalainen, että minulle oli kriisin paikka, että koulutus oli Helsingissä. Osaisinko edes liikkua siellä?

Taas opoystävä tuli hätiin. Yhdessä naiset matkustivat joulunalusreissuun Helsinkiin ja harjoittelivat joukkoliikenteen käyttöä. Vierailu oli onnistunut, ja Mäki-Laurila pääsi yli jännityksestään.

– Isossa kuvassa koen, että opiskelemaan lähteminen oli minulle tärkeä henkilökohtaisen kasvun paikka. Kasvatin reviiriäni, Mäki-Laurila sanoo.

Yli aloittamisen vaikeuden

Anneli Mäki-Laurila suoritti koko tutkintonsa töiden ohessa. Hän myöntää, että opintojen ja työssäkäynnin yhdistäminen oli välillä rankkaa, mutta hänen motivaationsa oli niin korkealla, että se kantoi tiukimpien paikkojen yli.

– Työnantajani tuli minua vastaan töiden suunnittelussa, jotta sain aikataulut onnistumaan. Myös kotoa näytettiin peukkua opiskeluidealle.

Mäki-Laurilan lapset olivat teini-ikäisiä äidin opintojen alkaessa. Heille sopi, että tämä oli muutaman päivän kuussa Helsingissä. Monimuoto-opintoihin kuului periaatteessa yksi lähiopetusviikko kerran kuussa, mutta Mäki-Laurila sai työkokemuksensa ja lastenohjaajan tutkintonsa takia hyväksiluettua osan lähipäivistä.

Haastavimmaksi osuudeksi opinnoissa sastamalalainen koki erilaiset kirjalliset työt. Hän kehuu silti palauttaneensa kaikki koulutyöt ajallaan.

– Huomasin, että isoin juttu oli usein aloitus. Kun sain kirjoittamisen vain käyntiin, sitten työ valmistui omalla painollaan.

Koulutusohjelmaan sisältyi myös pitkät harjoittelut muun muassa sosiaalipuolella ja varhaiskasvatuksessa. Ne Mäki-Laurila koki avartavina. Hän suoritti kaikki harjoittelunsa kotipaikkakunnallaan.

– Oli silmiäavaavaa työskennellä päiväkodissa. Vaikka arvostin sitä, että lapsiin sai erilaisen kontaktin, kun heidät näki päivittäin, minussa vahvistui, että oma juttuni on nimenomaan kerhot ja työ seurakunnassa.

Kiitos ruotsinmaikoille

– Opinnoissa arvostan ennen kaikkea sitä, että oma asiantuntijuuteni monipuolistui.

Mäki-Laurila sanoo saaneensa lisää esimerkiksi yleistä sosiaalialan tuntemusta. Sykähdyttävimmäksi kurssiksi kaikista kursseista hän nostaa vanhustyön.

– Kurssin asiat tulivat lähelle, koska omat vanhempani ovat kasikymppisiä. Sain herätyksen esimerkiksi siitä, miten digimaailma voi syrjäyttää ikäihmiset.

Yleisesti hän sanoo arvostavansa Diakin kursseja ja opetusta. Erityiskiitokset lähtevät ruotsinopettajille.

– Minulla oli ollut yläasteelta lähtien kammo ruotsista. Kun kuulin saaneeni opiskelupaikan Diakista, ajattelin, että selviäisin kaikesta muusta mutta en ruotsista.

Ammattikorkean ruotsin opet osoittautuivat kuitenkin ihaniksi. He ymmärsivät Mäki-Laurilan pelon läpipääsemisestä ja tsemppasivat häntä. Viimeisessä suullisessa kokeessa sosionomiopiskelija sai arvosanaksi kakkosen, mikä oli iloinen yllätys.

– Haluaisin sanoa kaikille: vaikka kuinka jännittää ja vaikka on ollut peruskoulussa vitosen oppilas ruotsissa, niin opettajilta löytyy kyllä ymmärrystä ja asioista selvitään yhdessä.

Paitsi että opettajien tuki oli tärkeää Mäki-Laurilalle läpi opintojen, myös vertaistuki kurssikavereilta oli iso voimavara.

– Perustimme heti ensimmäisellä viikolla luokan Whatsapp-ryhmän, ja siellä oli matala kynnys kysyä ihan mitä vain.

Whatsapp-ryhmä toimii vielä tänäkin päivänä. Edelleen siellä tsempataan ja jaetaan vinkkejä, vaikka osa porukasta on jo valmistunut.

Ikäpolvet yhteen

Anneli Mäki-Laurila valmistui lopulta ennätysajassa eli vähän reilussa kahdessa vuodessa.

– Minulla oli tahtotila suorittaa opinnot vauhdikkaasti. Halusin, ettei työmaa kärsi siitä, että opiskelisin pitkästi.

Vaikka opiskelutahti oli kova, Mäki-Laurila sanoo, ettei häntä kaduttanut kertaakaan, että hän oli lähtenyt mukaan ruljanssiin.

– Minulla oli tavoite, ja saavutin sen. Arvostan nyt tosi paljon sitä, että työnkuvani on erilainen. Pelkästään jo sen seikan takia kannatti lähteä opiskelemaan.

Uusi työ seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaajana on monipuolista ja vaihtelevaa.

– Pääsen toteuttamaan itseäni ja ideoimaan. Pystyn tekemään kivoja juttuja ja vaikuttamaan omaan työhöni, Mäki-Laurila summaa.

Yksi kiireisen arjen kohokohdista on perhekerho, jonne kerran kuukaudessa osallistuu myös kylän vanhuksia. Kun yhteinen hartaus sekä ohjelma- ja leikkihetki ovat ohi, lapset, heidän vanhempansa sekä ikäihmiset asettuvat yhteisen pöydän ääreen nauttimaan lounasta, jonka vapaaehtoiset ovat valmistaneet.

– Tuntuu tärkeältä saada tällä tavalla eri ikäpolvet yhteen. Kun näen ihmiset pöydän ympärillä hymy huulilla, se on parasta palautetta omasta työstä.

Teksti: Kaisa Pastila

Hae yhteishaussa!

Hae yhteishaussa Diakiin ja työllisty kohtaamisen asiantuntijaksi sosiaali-, terveys-, kirkon tai tulkkauksen alalle.

Jaa artikkeli