Hyppää sisältöön

”Kirkon ala on vetovoimainen”

– Toivomme, että uudet verkkokoulutuksemme houkuttelevat ympäri Suomen seurakuntatyöstä sekä sosiaali- ja varhaiskasvatusalasta innostuneita hakijoita, sanoo vastaava koulutuspäällikkö Satu Keisala.

Kiinnostaisiko uusi työ seurakunnassa tai sosiaali- tai varhaiskasvatusalalla? Diakonia-ammattikorkeakoulu aloittaa kolme uutta valtakunnallista AMK-tutkintoon johtavaa verkkokoulutusta.

Verkko-opiskelu kasvattaa suosiotaan. Diak aloittaa uusina valtakunnallisina verkkokoulutuksina sosionomi (AMK) -tutkintoon johtavia koulutuksia, joihin sisältyvät diakoniatyön, kirkon nuorisotyön ohjaajan tai kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajan kelpoisuudet.

– Meillä on voinut opiskella sosionomiksi verkossa vuodesta 2022 asti, ja verkkokoulutuksista on tullut hitti. Nyt haluammekin laajentaa koulutustarjontaamme, kertoo Diakonia-ammattikorkeakoulun vastaava koulutuspäällikkö Satu Keisala.

Uusiin koulutuksiin haetaan kevään yhteishaussa 10.–24.3.2026, ja koulutukset starttaavat ensi syksynä.

Verkkokoulutus antaa tuplakelpoisuuden

Päätöksellään alkaa tarjota kirkon alan verkkotutkintoja Diakonia-ammattikorkeakoulu haluaa vastata erityisesti seurakuntien rekrytointihaasteisiin.

– Olemme keskustelleet mm. Kuopion hiippakunnan kanssa. Seurakunnissa on perinteisesti pitkät työurat, ja nyt on menossa eläköitymisaalto. Uusia päteviä tekijöitä kaivataan.

Keisalan mukaan kirkon ala on edelleen vetovoimainen: Diak kuuluu maan merkittävimpiin kirkollisiin kouluttajiin, ja sen koulutusohjelmat keräävät hyvin hakijoita joka vuosi.

– Toivomme, että uudet verkkokoulutuksemme houkuttelevat niin seurakuntatyöstä innostuneita hakijoita kuin ylipäätään sosiaali- tai varhaiskasvatusalasta kiinnostuneita.

Opiskelijat saavat valmistuttuaan sosionomi (AMK) -kelpoisuuden mutta myös pätevyyden seurakuntatyöhön. Kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajaksi opiskelevat saavat lisäksi varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuuden.

Opiskele kotisohvalta käsin

Mistä sitten johtuu verkkotutkintojen suosio? Keisala arvelee isoimmaksi vetovoimaksi joustavuuden: opintoja ei ole sidottu paikkaan. Opetukseen voi osallistua mistä päin Suomea vain tai jopa ulkomailta. Kolmen ja puolen vuoden opintoihin kuuluu myös kolme pitkää työharjoittelua, mutta nekin voi suorittaa omalla kotipaikkakunnalla tai lähiseudulla.

– Ensimmäinen vuosi on teorian opiskelua, ja opinnot ovat tiukasti lukujärjestykseen sidottuja, mutta sen jälkeen opiskeluihin voi rakentaa joustavuutta esimerkiksi harjoitteluiden ja teoriaopintojen rytmitystä pohtimalla.

Keisalan mukaan verkko-opiskelu sopii ihan kaikille, mutta yksi vaatimus opiskelijalle on: hänellä pitää olla kykyä johtaa itseään.

– Kaikessa opiskelussa tarvitaan organisoimiskykyä ja sinnikkyyttä, mutta verkko-opinnoissa näitä tarvitaan erityisesti.

Minnakaisa Tuurala vahvistaa, ettei verkko-opiskelu ole tuntunut hänestä yksinäiseltä puurtamiselta. – Olen saanut uusia ystäviä ja näkökulmia tälle alalle.

Verkko-opiskelu vaatii aikatauluttamista

Helsinkiläinen Minnakaisa ”Minnis” Tuurala suoritti sosionomin tutkintonsa Diakin verkkokoulutuksena. Hänen mukaansa verkko-opiskelussa tärkeintä on osata aikatauluttaa omat tekemisensä.

– Samassa verkko-opintoryhmässä on opiskelijoita ympäri Suomen, jokunen jopa eri maissa, joten yhteisten töiden ja niihin liittyvien Teams-palaverien sovittaminen vaati välillä sumplimista.

Tuurala kävi koko ajan töissä tutkinto-opiskelun rinnalla. Tämä oli mahdollista hänen työnantajansa joustavuuden ansiosta. Diakin Tuurala koki laadukkaaksi opinahjoksi. Opettajat ja opinto-ohjaaja olivat hyvin tavoitettavissa, ja kysymyksiin vastattiin nopeasti. Opiskelijoita ei päästetty myöskään liian helpolla.

– Minusta on hienoa, että opiskelijoilta edellytetään tiettyä tasoa. Asiat, joita vaaditaan opinnoissa, valmentavat kohtaamaan myös työelämän vaatimukset.

Tuuralan näkemys on linjassa tuoreen valtakunnallisen uraseurantakyselyn kanssa, jossa Diak sai huippupisteet. Diakin tutkinnot arvioitiin myös laadukkaiksi.

– Opiskelijatyytyväisyys on meillä korkealla, Keisala iloitsee.

Talosta valmistuvat työllistyvät myös hyvin, hän kertoo.

Yhteisö tukee

Verkko-opiskelun yksi tunnuspiirre on, että opintoihin kuuluu paljon ryhmätöitä.

– Me koulutamme kohtaamisen ammattilaisia. Ryhmissä on mahdollisuus päästä kehittämään omaa vuorovaikutusosaamista, koulutuspäällikkö Satu Keisala sanoo.

Ylipäätään Diakin lähtökohtana on se, että verkko-opiskelu on sosiaalista ja yhteisöllistä. Esimerkiksi jokainen opiskelija saa heti opintojensa alussa noin kymmenen hengen kotiryhmän, johon kuuluu mahdollisuuksien mukaan samalla alueella asuvia opiskelijoita.

– Alueellisen kotiryhmän ideana on kannustaa opiskelijoita tapaamaan myös livenä.

Tuurala vahvistaa, ettei opiskelu ole tuntunut hänestä yksinäiseltä puurtamiselta.

– Olen saanut uusia ystäviä ja näkökulmia tälle alalle, vastavalmistunut kertoo.

Teksti: Kaisa Pastila
Kuvat: Sami Siilin

Hae yhteishaussa!

Hae yhteishaussa Diakiin ja työllisty kohtaamisen asiantuntijaksi sosiaali-, terveys-, kirkon tai tulkkauksen alalle.

Jaa artikkeli