Hyppää sisältöön

Avoimet työpaikat: markkinoinnin asiantuntija Helsinkiin

Ryhmä ihmisiä nostaa kätensä yhteen yläviistoon symbolisena yhteishengen ja yhteistyön eleenä.

Haemme nyt Diakiin Helsingin-kampukselle

markkinoinnin asiantuntijaa

määräaikaiseen työsuhteeseen 15.6.2026–15.8.2027. Kyseessä on perhevapaan sijaisuus.

Tule tekemään erottuvaa korkeakoulumarkkinointia Diakiin. Markkinoinnin asiantuntijana vastaat Diakin suomen- ja englanninkielisten tutkintokoulutusten markkinoinnin koordinoinnista, toteutuksesta ja kehittämisestä sekä hakija- ja opiskelijatapahtumien ja kouluvierailuiden organisoinnista.   

Olet osa motivoitunutta ja kehittämisorientoitunutta viestintä- ja markkinointitiimiä ja valtakunnallista työyhteisöä. Diakissa sinun ei tarvitse aamuisin miettiä, miksi teet työtäsi. Diakilaisia asiantuntijoita ohjaa ja motivoi työssään vahva arvopohjaisuus: rakennamme kestävää ja tasa-arvoista maailmaa ja taistelemme eriarvoistumiskehitystä vastaan. Saat olla mukana keksimässä uusia tapoja edistää inhimillisempää ja kestävämpää maailmaa markkinoinnin keinoin.

Tehtäviisi kuuluvat: 

  • Tutkintokoulutusten markkinoinnin kehittäminen, suunnittelu, koordinoiminen ja toteutus yhdessä viestintä- ja markkinointitiimin ja markkinointitoimistokumppaneiden kanssa.
  • Monikanavainen sisällöntuotanto
  • Tapahtumien järjestäminen ja niihin liittyvä viestintä
  • Kouluvierailujen kehittäminen ja koordinointi
  • Opiskelijalähettilästoiminnan koordinointi
  • Muut markkinoinnin ja viestinnän tehtävät.

Lisäksi pääset käyttämään luovuuttasi, kehittymään ja haastamaan itseäsi viestintätiimin yhteisissä kehittämisprojekteissa ja ideoimaan, kuinka tavoittaa kohderyhmämme entistä paremmin.

Mitä toivomme sinulta?  

  • Sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto sekä erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito. Tarvitset työssäsi myös englannin kieltä. 
  • Sinulla on jo jonkin verran kokemusta alalta.
  • Tiedät, miten onnistunut markkinointikampanja toteutetaan ja miten oikeat kohderyhmät tavoitetaan.
  • Osaat tuottaa vetäviä markkinointitekstejä brändilinjaukset huomioiden.
  • Digimarkkinoinnin kanavat, somen mainostyökalut ja uutiskirjejärjestelmät ovat sinulle tuttuja käytännön tasolla. Osaat analysoida markkinoinnin tuloksia ja kehittää toimintaa dataan pohjautuen.
  • Osaat käyttää Adobe Photoshopia ja InDesignia.
  • Innostut tapahtumajärjestämisestä. Laitat itsesi likoon Diakin tarjonnan tunnetuksi tekemiseksi ja pidät langat käsissäsi niin, että tapahtumat onnistuvat odotetusti.

Työskentelet itsenäisellä otteella yhteisten päämäärien saavuttamiseksi: näet oman työsi vaikutuksen tiimin kokonaisuuteen. Olet tehokas, tavoitteellinen ja idearikas. Olet työssäsi joustava ja siedät aikataulupainetta hyvin. Opit nopeasti, teet laadukasta jälkeä ja osaat priorisoida tehtäviäsi.

Valittavan henkilön kokemuksesta ja osaamisesta riippuen tehtävän kuukausipalkka asettuu välille 3400-3600  €.

Mitä tarjoamme sinulle? 

Tarjoamme sinulle monipuolisen tehtäväkentän valtakunnallisessa, kansainvälistyvässä ammattikorkeakoulussa. Pääset myös osaksi yhteisöllistä asiantuntijaorganisaatiota, jossa sinulla on mahdollisuus vaikuttaa sote- ja kirkon alan sekä tulkkauksen alan koulutukseen ja osaamiseen tulevaisuuteen. Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.

Hae tehtävää mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 31.3.2026. Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana.

Lisätietoja antaa viestintä- ja markkinointipäällikkö Aura Vuorenrinne:

  • to 19.3.2026 klo 10–11 ja
  • to 26.3. klo 10–11.

Aura Vuorenrinne

LinkedIn-profiili
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
Vastuualueet

viestintä, mediasuhteet, PR, markkinointi, brändi

Jaa artikkeli

Lisää luettavaa