Siirry sisältöön

Milava-hanke kutsuu isiä työssään kohtaavat ammattilaiset yhteisen kehittämisen äärelle

Pienet vauvan lenkkitossut isän kämmenillä.
Syksyllä käynnistyneen Mies, lapsi ja vanhemmuus -hankkeen tavoitteena on edistää tasavertaista vanhemmuutta sekä tukea isien hyvinvointia ja osallisuutta. Hankkeessa pyritään nostamaan esiin isäerityisiä tarpeita ja ongelmia sekä ratkaisuja niihin, painottamalla isien kohtaamista tasavertaisina vanhempina perheille suunnattujen palvelujen piirissä.

Milava järjestää maaliskuussa 2024 alkaen isiään työssään kohtaaville ammattilaisille maksuttomia, yhteiskehittämiseen perustuvia työpajoja, joissa osallistujat pääsevät jakamaan hyviä käytäntöjä sekä kehittämään yhdessä innostavia menetelmiä isien hyvinvoinnin ja vanhemmuuden tueksi. Työpajat tarjoavat kehittämisideoita ja -ajatuksia hoitoalan, sosiaalialan sekä varhaiskasvatuksen asiantuntijoille, ohjaajille sekä muille vanhempia työssään kohtaaville. Tilaisuudet sopivat näin ollen kaikille isien tukemisesta ja ohjauksen kehittämisestä kiinnostuneille.

Työpajasarja alkaa aamupäivän mittaisella tapaamisella, Rovaniemellä keskiviikkona 13.3. tai Oulussa tiistaina 19.3. ja jatkuu noin kahden kuukauden ajan omaan työhön linkittyvänä joustavana verkkotyöskentelynä ja yhteisinä verkkotapaamisina.

Työpajakokonaisuuksiin osallistuminen tarjoaa mahdollisuuden verkostoitumiseen, oman työn kehittämiseen sekä uusien menetelmien kokeiluun ja käyttöönottoon omassa työssä. Osallistumisaikana osallistujat kehittämään ja viemään eteenpäin hyviä isätyön käytäntöjä omalla työpaikallaan ja organisaatiossaan. Osallistujat saavat osallistumisestaan todistuksen.

Työpajakokonaisuudet järjestää Euroopan sosiaalirahaston rahoittama Mies, lapsi ja vanhemmuus (MILAVA)-hanke (2023-2025), jonka toteuttajina ovat Oulun ammattikorkeakoulu, Lapin ammattikorkeakoulu, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Kajaanin ammattikorkeakoulu sekä Oulun yliopisto.

Lisätietoja

Lisätietoja hankkeesta ja työpajoista:
Projektikoordinaattori Venla Vuorjoki
venla.vuorjoki@diak.fi
puh. 050 560 5398

Hankkeen verkkosivuille pääset tästä linkistä.
Hankkeen facebook-sivulle pääset tästä linkistä.
Oulun työpajatoteutuksen facebook-tapahtumaan pääset  tästä linkistä.
Rovaniemen työpajatoteutuksen facebook-tapahtumaan pääset tästä linkistä.

Lisää hankkeesta

  • Videomuotoisen kutsun yhteiskehittämisen äärelle voit katsoa tästä linkistä.
  • Hankkeen työpajojen esitteen (maaliskuussa 2024 alkavat, Oulu & Rovaniemi) voit katsoa  tästä linkistä.
  • Hankkeeseen liittyvän blogikirjoituksen voit lukea Dialogista tästä linkistä.