Siirry sisältöön

Avoimet työpaikat: monikulttuuriohjaaja hankkeeseen

Haemme nyt Diakin Porin-kampukselle monikulttuuriohjaajaa Monikulttuurinen ohjaustyö ohjaamossa -hankkeeseen ajalle 1.4.2022–31.12.2023.

Hankkeen päätavoitteena on kehittää Ohjaamo Porin maahanmuuttajataustaisille asiakkaille suunnattuja omakielisiä palveluja heidän koulutus- ja työllistymisvalmiuksiensa parantamiseksi ja työllistymisensä tukemiseksi. Lisäksi hankkeen tavoitteena on lisätä Ohjaamo Porin henkilökunnan edellytyksiä antaa monikulttuurista ohjausta. Diak toimii hankkeen toteuttajana. Monikulttuuriohjaaja on Diakin työntekijä mutta hän työskentelee Ohjaamo Porissa. Etätyö on osittain mahdollista. Hanke saa rahoitusta Euroopan Sosiaalirahastosta.

Monikulttuuriohjaajana

  • annat hankkeen ensisijaiselle kohderyhmälle ohjausta sekä yksilöllisesti että ryhmissä
  • teet alkukartoitukset, tunnistat olemassa olevaa osaamista, kartoitat opiskelu- ja/tai työnhakuvalmiuksia ja tuen tarvetta
  • teet etsivää, jalkautuvaa työtä maahanmuuttajataustaisten tukea tarvitsevien nuorten parissa
  • vahvistat Ohjaamon yhteistyötä monikulttuurityötä tekevien järjestöjen kanssa
  • osallistut hankkeen kaikkien työpakettien suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja raportointiin sekä artikkelin kirjoittamiseen

Sinulla on

  • soveltuva korkeakoulututkinto
  • kokemusta koulutus- ja uraohjauksesta sekä aiempaa osaamista yhdestä tai useammasta osa-alueesta: omakielinen ohjaus, selkosuomi, voimavaraistava työote
  • kokemusta nuorten palvelutarpeen arvioimisesta
  • viestinnän osaamista erityisesti sosiaalisessa mediassa
  • hyvät verkostot alueen monikulttuurityötä tekeviin järjestöihin
  • mahdollisuus tehdä satunnaisesti ilta- ja viikonlopputyötä

Tarjoamme sinulle moninaisen, innostuneen ja ammattitaitoisen organisaation tuen, välittävän työyhteisön ja hyvän perehdytyksen tehtävään. Pääset osaksi yhteisöllistä asiantuntijaorganisaatiota, jossa työtehtävät koetaan merkityksellisiksi. Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössämme.

Lisätietoja tehtävästä antaa kehityspäällikkö Suvi Äärilä, puh. 358 50 505 6960, ti 26.4. klo 13–14 ja 2.5. klo 10–11, tai sähköpostitse: suvi.aarila@diak.fi.

Haethan tehtävään viimeistään 15.5.2022.