Siirry sisältöön

Diakin uusi toimitusjohtaja-rehtori on TT Elina Juntunen

Diakin uudeksi toimitusjohtaja, rehtoriksi on valittu TT Elina Juntunen. Hän aloittaa tehtävässään tammikuun puolivälin jälkeen.

Elina Juntunen on koulutukseltaan teologian tohtori ja valtiotieteen maisteri. Juntunen siirtyy tehtävään AVA-akatemiasta koulutuspäällikön tehtävästä.

Juntunen on aiemmin työskennellyt Diakissa johto- ja luottamustehtävissä. Muita entisiä työpaikkoja ovat mm. Kirkkohallitus, Helsingin yliopisto ja Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Valinnan teki Diakin hallitus kokouksessaan keskiviikkona 9.12.2020.

– Elina Juntunen valittiin tehtävään yksimielisesti. Hän on ammattikorkeakoulukenttää ja sidosryhmiä monipuolisesti tunteva, strategiseen ajatteluun kykenevä ihmisten johtaja. Hän on Diakin arvomaailmaan ja sen uuteen strategiaan vahvasti sitoutunut suunnannäyttäjä, joka vie Diakin toiminnan seuraavalle tasolle, kertoo Diakin hallituksen puheenjohtaja Hannu Harri.

Elina Juntunen aloittaa tehtävässä tammikuun puolivälissä.

– Diakilla on kunnianhimoinen, muutosvoimainen ja arvoperustainen strategia. On innostavaa lähteä johtamaan strategian toteuttamista ja tarttua niihin mahdollisuuksiin, joita jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö Diakille tarjoaa, Elina Juntunen sanoo.

Diakin nykyinen toimitusjohtaja-rehtori Tapio Kujala siirtyy Tampereen ammattikorkeakoulun toimitusjohtaja-rehtoriksi vuodenvaihteessa. Tällä hetkellä Diakin vt. toimitusjohtaja-rehtorina toimii vararehtori Pirjo Hakala.

Elina Juntunen

  • 40 vuotta
  • syntynyt Hyrynsalmella, asuu Espoossa
  • puoliso ja kaksi kouluikäistä lasta
  • harrastuksina lenkkeily, lukeminen ja teatteri
  • johtamisfilosofia: ”sydämellisesti ja jämäkästi”

Kuva: Juho Vuohelainen