Siirry sisältöön

Avoimet työpaikat: Assistentti hankkeisiin Ouluun

Haemme nyt Oulun-kampukselle hankkeiden taloushallintoon assistenttia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Assistentti tekee ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä muiden hankkeiden taloushallintoon ja dokumentointiin liittyviä tehtäviä, kuten hankkeiden talouden seurantaa ja raportointia sekä maksatushakemuksia. Assistentti tukee projektipäälliköitä hankkeiden talousasioissa ja vastaa talouden ja rahoittajan ohjeiden toteutumisesta omalla vastuualueellaan. Assistentti osallistuu myös hankkeiden budjetointiin hankkeen valmisteluvaiheessa.

Sinulla on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (esim. tradenomin tutkinto tai muu vastaava koulutus), hyvät tietotekniset valmiudet ja kykyä uusien järjestelmien haltuunottoon. Sinulla on myös kokemusta ja osaamista projektien tai hankkeiden taloushallinnosta ja kirjanpidosta. Tehtävässä tarvitaan hyvää englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa, aktiivista ja itsenäistä työotetta, organisointi- ja priorisointikykyä, asiakaspalvelutaitoa sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

Eduksi katsotaan ammattikorkeakoulussa käytössä olevien järjestelmien tuntemus (esim. Reportronic, InvoiceReady, M2, Raindance sekä Eura2014-järjestelmä).

Tarjoamme sinulle haastavan ja monipuolisen tehtävän valtakunnallisessa, kansainvälistyvässä ammattikorkeakoulussa. Pääset myös osaksi yhteisöllistä asiantuntijaorganisaatiota ja saat käyttöösi modernit työvälineet ja -tilat.

Lisätietoja tehtävästä antaa talousjohtaja Sari Otsavaara sari.otsavaara@diak.fi, puh. 040 746 7766, 22.6. klo 14-15 ja 26.6. klo 14-15.

Haethan tehtävää  30.6.2020 mennessä.