Siirry sisältöön

Diakilaisten e-kahvit torstaina 30.4.

Diakin opiskelijat ja henkilökunta ovat kokoontuneet torstaisin e-kahveille vaihtamaan kuulumisia. E-kahvien tarkoituksena on luoda yhteisöllisyyttä myös poikkeusolojen aikana.

Vappuaattona 30.4. järjestetyillä e-kahveilla kuultiin opiskelija Elisa Laitilan kuulumisia. Elisan etäopinnot ovat sujuneet hyvin ja näin kevään loppua kohden kouluhommat alkavat olla jo paketissa. Elisalle etätyöskentely on tuonut lisää aikaa ihan vaan olemiseen ja rentoutumiseen. Lisäksi on aikaa tehdä asioita, mitä on halunnut tehdä, mutta joille ei ole aiemmin löytynyt aikaa. Tällaisten asioiden tekeminen auttaa jaksamaan paremmin poikkeustilanteen keskellä. Vappua Elisa aikoi viettää opiskelijahaalarit päällä, yhdessä muutaman ystävän kanssa. Tarkoituksena oli osallistua erilaisiin etävapputapahtumiin sekä nauttia vappubrunssista.

Kahveilla oli vieraana tällä kertaa kasvatustieteen professori ja aivotutkija Minna Huotilainen. Minna keskusteli Diakin opinto-ohjaaja Heli Sipilän kanssa muun muassa aivojen hyvinvoinnista. Minnan mukaan tämänhetkinen poikkeustilanne on muuttanut ajatuksiamme siitä, miten organisoimme opintoja tai töitä. Tilanne antaa myös aikaa miettiä sitä, mikä meille todella on tärkeää.

Pandemian aiheuttama poikkeustilanne on vaikuttanut aivojemme hyvinvointiin. Aivojen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää pitää huolta itsestään ja huolehtia esimerkiksi riittävästä levosta ja liikkumisesta. Minnan mukaan yhteisöllisyys on tällä hetkellä erityisen tärkeää, esimerkiksi opiskelijayhteisön merkitys korostuu kotona opiskelussa. Poikkeustila voi aiheuttaa myös negatiivisia tuntemuksia, kuten masennusta tai yksinäisyyttä. Mikäli tällaisia tunteita herää, tulisi pyrkiä toimimaan niiden ehkäisemiseksi. Yhtenä tällaisena keinona Minna mainitsee muun muassa ulkoilun. Minna kertoo myös säännöllisen päivärytmin olevan aivojen hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Omasta päivärytmistä olisi hyvä pitää kiinni tai kokeilla jotain uutta: nyt on mahdollista luoda myös täysin uudenlainen rutiini itselle.

Kiitos jälleen kaikille osallistujille ja kuullaan tulevilla e-kahveilla!

Voit osallistua e-kahveille torstaisin kello 11.30 Collassa tämän linkin kautta: https://eu.bbcollab.com/guest/f682cc3644e84044aff684f0d7f4a706