Siirry sisältöön

Avoimet työpaikat: Projektipäällikkö-asiantuntija

Valokuvassa neljä ihmistä istumassa pienen pöydän ympärillä, kuvakulma ylhäältä päin.
Haemme nyt Pieksämäen-kampukselle Maatalousyrittäjän työura muutoksessa -hankkeeseen projektipäällikkö-asiantuntijaa määräaikaiseen tehtävään ajalle 1.4.2020–31.12.2022.

ESR-rahoitteisessa hankkeessa tuetaan maatalous- ja maaseutuyrittäjiä haasteellisissa muutostilanteissa, vahvistetaan heidän työhyvinvointiaan ja kehitetään sekä testataan työkaluja ja toimintamalleja muutostilanteiden käsittelyyn. Hankkeen päätoteuttaja on Diakonia-ammattikorkeakoulu, joka tekee hankkeessa tiivistä yhteistyötä Etelä-Savon ProAgrian kanssa. Hankkeen vahvaan kumppanuusverkostoon kuuluu alueen kuntien ohella järjestöjä, yrityksiä, hankkeita sekä työterveyshuollon ja seurakuntien toimijoita.

Projektipäällikkönä (50 % työajasta)

  • Vastaat hankkeen taloudesta, tuloksesta ja hallinnasta Diakin osatoteutuksen ja yhteistyön osalta.
  • Koordinoit koko hankkeen osalta kehittämistoimia ja rakennat yhteistyötä eri toimijoiden välille.
  • Vastaat hankkeen arvioinnista ja hyvinvointia tukevan toimintamallin kehittämisestä hankkeen tuloksena.
  • Vastaat yhteisten työpajojen ja muiden tilaisuuksien järjestämisestä sekä tiedon tuottamisesta hankkeen julkaisuun.
  • Osallistut hankesuunnitelman mukaan hankkeen toimintoihin.

Projektiasiantuntijana (50 % työajasta)

  • Vastaat hankkeen yritystoiminnoista (tilakäynnit) yhteistyössä ProAgrian kanssa.
  • Vastaat ja osallistut hyvinvointi- ja muutosvalmennuksen toteuttamiseen yhteistyössä hankkeen kumppaneiden kanssa.
  • Osallistut hankkeessa tuotettavan hyvinvointia tukevan toimintamallin kehittämiseen.

Tehtävänkuvat tarkennetaan hankkeen alussa.

Sinulla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto ja kokemusta projektien hallinnoinnista ja koordinoinnista sekä käytännöllinen ja tuloksellinen työote. Tehtävässä tarvitset hyviä verkostoitumis- ja vuorovaikutustaitoja sekä viestintäosaamista myös sosiaalisessa mediassa. Eduksi sinulle tehtävässä on kokemus ja asiantuntemus työhyvinvoinnin tukemisesta, monialaisten toimintamallien kehittämisestä sekä maatalousyrittäjyyteen liittyvistä muutoshaasteista. Tehtävä edellyttää liikkumisvalmiutta Pieksämäen alueella.

Tarjoamme haastavan ja monipuolisen tehtävän valtakunnallisessa, kansainvälistyvässä ammattikorkeakoulussa. Pääset myös osaksi yhteisöllistä asiantuntijaorganisaatiota.

Haethan tehtävään 29.3.2020 mennessä

Lisätietoja tehtävästä antaa kehityspäällikkö Ilse Vogt, p. 040 509 2538, sähköposti ilse.vogt@diak.fi. Ilsen tavoitat parhaiten perjantaina 13.3. klo 14-16 tai maanantaina 16.3. klo 15-18.