Siirry sisältöön

Metropolialueen korkeakoulujen rehtorien kannanotto budjettiriiheen: Korkeakouluihin panostaminen lisää tuottavuutta ja työllisyyttä pitkällä aikavälillä

Hallitus on ottanut tavoitteekseen 75 prosentin työllisyysasteen tavoittelun. Kuten hallitusohjelmassa todetaan, talouskasvu perustuu Suomessa ennen kaikkea tuottavuuden kasvuun. Tuottavuuden kasvun tärkeimmiksi tekijöiksi mainitaan ohjelmassa osaaminen ja innovaatiot.

Me kaikki metropolialueen korkeakoulut olemme sitoutuneita Suomen koulutus- ja osaamistason nostamiseen takaisin maailman kärkeen sekä laadukkaan, innovaatioita tuottavan tutkimuksen tuottamiseen. Haluamme tarjota laadukasta koulutusta useammalle nuorelle ja jouduttaa jatkuvaa oppimista. Korkeakouluilla on tärkeä tehtävä myös eriarvoistumiskehityksen pysäyttäjinä ja suomalaisen sivistysperustan vahvistajina.

Työllisyysasteen nostamiseksi tarvitaan sekä lyhyen että pitkän aikavälin päätöksiä. Esimerkiksi osaamistason nosto korkeakoulutettujen määrää lisäämällä näkyy työllisyysasteessa ja työn tuottavuuden kasvussa viiveellä. Samoin nyt tehtävät panostukset korkeakoulutukseen ja tutkimukseen kasvattavat Suomen kansainvälistä kilpailukykyä ja vetovoimaa kansainvälisten yritysten silmissä pitkällä aikavälillä. Jotta vaikutuksia saadaan nopeammin aikaan, korkeakoulujen perusrahoituksen täysimääräinen 60 miljoonan euron vuotuinen lisäys on tärkeää toteuttaa täysimääräisenä opetus- ja kulttuuriministeriön esityksen mukaisesti heti hallituskauden alusta alkaen, samoin opetus- ja kulttuuriministeriön esityksen mukainen lisämääräraha aloituspaikkojen nostoon.

Taustaa: Viime vuosien leikkauksilla on ollut kovia seurauksia korkeakoulujen toimintaan: vuosien 2016–2019 aikaiset menetykset ovat indeksijäädytyksineen yli miljardin. Tämä on johtanut siihen, että vuonna 2020 korkeakouluilla on käytössään vuotta kohden rahaa yli 400 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2015. Esimerkiksi ammattikorkeakoulujen osalta tämä on merkinnyt joka viidennen euron menetystä.

Ilkka Niemelä, Aalto-yliopisto
Mona Forsskåhl, Yrkeshögskolan Arcada
Tapio Kujala, Diakonia-ammattikorkeakoulu
Teemu Kokko, Haaga-Helia
Karen Spens, Hanken
Jari Niemelä, Helsingin yliopisto
Jukka Määttä, Humak
Jouni Koski, Laurea
Jari Kallio, Maanpuolustuskorkeakoulu
Riitta Konkola, Metropolia
Jari Perkiömäki, Taideyliopisto10