Siirry sisältöön

”Olen nauttinut opintojen joustavuudesta”

Laura Sihvonen, 27, sairaanhoitajaopiskelija

Opiskelen sairaanhoitajaksi Diakin Helsingin-kampuksella. Myös äitini on valmistunut Diakista sairaanhoitajaksi, joten Diak on aina ollut minulle tuttu koulu.

Äitini ei koskaan kuvitellut, että joku lapsista lähtisi hoitoalalle. Olen silti pohtinut, onko hänen esimerkkinsä vaikuttanut asiaan. En tiedä, mitä tekisin jos en opiskelisi sairaanhoitajaksi. Olen pienestä pitäen halunnut hoivata sekä ihmisiä että eläimiä. Tunnen olevani elementissäni, kun saan tehdä sairaanhoitajan työtä.

Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 2011, ja tein sen jälkeen muutaman vuoden asiakaspalvelutöitä. Sen jälkeen opiskelin lähihoitajaksi Helsingin diakoniaopistolla, josta valmistuin vuonna 2015. Tuntui luontevalta siirtyä Diakoniaopistosta Diakonia-ammattikorkeakouluun.


”Diakissa opiskelijoille annetaan paljon vastuuta”

Aloitin opinnot syksyllä 2016, ja tavoitteenani on valmistua keväällä 2019. Uskon, että lähihoitajataustasta on ollut hyötyä opinnoissa. Se, että perustieto on ollut hallussa jo opintojen alussa, on auttanut syventymään asioihin.

Olen opiskellut täysipäiväisesti ja tavoitteellisesti, sillä haluan valmistua ja kiinnittyä työelämään mahdollisimman pian. Lisäksi olen suorittanut muutaman kurssin monimuoto-opiskelijoiden iltakoulussa ja joitakin kursseja kesällä. Opinnot ovat olleet joustavat, ja olen nauttinut siitä, että etäpäivänä voi seurata luentoja rennosti kotoa. Olen tehnyt lähihoitajan töitä kesäisin ja opintojen ohella keikkaluonteisesti, ja jaksanut hyvin.

Diakissa opiskelijoille annetaan paljon vastuuta omasta oppimisestaan. Mielestäni se on tärkeää, sillä valmistumme vastuulliseen ammattiin. Toisaalta tarvittaessa saa myös tukea. Myös yhteisöllinen opiskelijaelämä on auttanut jaksamaan.

Olen asioinut opinto-ohjaajaan kanssa vähintään kerran lukukaudessa. Hän on pitänyt huolta siitä, että voimavarani ovat riittäneet, ja aikataulussa eteneminen on ollut mahdollista. Lisäksi olen hyödyntänyt kirjaston tiedonhaun työpajaa opinnäytetyössäni.

Nopeaa etenemistä ovat tukeneet motivaatio, suunnitelmallisuus ja aikataulutus. Tykkään järjestellä ja aikatauluttaa, ja suunnittelen tarkasti, milloin teen mitäkin. Lukuvuoden alussa kirjoitan yleensä ylös tehtävien palautuspäivämäärät. Listan näkeminen stressaa aluksi, mutta se auttaa minua aloittamaan työskentelyn.

Diakissa opiskelu on ollut kivaa. Jos pitäisi kuitenkin nostaa esille vain yksi asia, haluaisin kiittää erityisesti anatomian opettajaa Virpi Konolaa. Hän on taitava opettaja, joka saa oppilaan kiinnostumaan käsiteltävästä aiheesta. Toivoisin, että anatomian kursseja kuuluisi jokaiseen lukukauteen.


”Saa olla vaativa, mutta on pidettävä järki päässä!”

Opinnoissani parasta ovat olleet harjoittelut. Koen, että niistä olen oppinut kaikista eniten. Toisinaan on tullut ahaa-elämyksiä, kun koulussa käyty teoria on konkretisoitunut. Minulla on käynyt tuuri harjoittelupaikkojen ja ohjaajien suhteen. Olen ollut harjoittelussa esimerkiksi kotisairaanhoidossa, leikkausosastolla ja huumevieroituksessa. Kaksi viimeisintä harjoittelua suoritin vaihdossa Afrikassa. Minulla on jäljellä harjoittelut leikkausosastolla ja päivystyksessä, ja odotankin niitä innolla!

Haastavinta opintojen aikana on ollut itseni kanssa kamppailu. Haluaisin aina osata kaiken heti, mutta pitäisi osata antaa aikaa myös asioiden sisäistämiselle. Tunne on kuitenkin helpottunut opintojen aikana, sillä sairaanhoitajan työ on jatkuvaa oppimista.

Niille, jotka haluavat valmistua nopeasti, suosittelen rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta. Toiveen ja halun edetä nopeasti pitää lähteä opiskelijasta itsestään. Kannattaa tehdä sellaisiakin asioita, jotka aluksi mietityttävät. Esimerkiksi harjoittelupaikkojen ja kesätöiden suhteen kannattaa kokeilla mahdollisimman erilaisia paikkoja.

On kuitenkin tunnettava omat voimavarat ja kuunneltava itseään. Jos ei pystykään etenemään suunnitellun aikataulun mukaan, täytyy osata olla itselleen armollinen. Saa olla vaativa, mutta on pidettävä järki päässä!

Haastattelu ja kuva: Sari Eestilä

Tutustu sairaanhoitajakoulutukseen (AMK).

Haastattelu on osa Diakin vuosikatsausta 2018.