Hyppää sisältöön

Sosiaaliset innovaatiot

Ylhäältä kuvattu kuva kahden henkilön käsistä, jotka pitävät toisiaan kädestä. Toisella on tatuoidut käsivarret ja rannekoruja. Taustalla kivetys.

Hyvinvointi jakautuu entistä epätasaisemmin yhteiskunnassa ja huono-osaisuus kasautuu. Eriarvoistumiskehityksen katkaiseminen vaatii uusia keinoja.

Sosiaaliset innovaatiot mahdollistavat hyvinvoinnin.

Sosiaalinen innovaatio on uusi idea, palvelu tai toimintamalli, joka parantaa ihmisten elämänlaatua, vähentää eriarvoisuutta ja vastaa yhteiskunnallisiin haasteisiin. Sosiaalinen innovaatio voi syntyä esimerkiksi yhteisöjen, yritysten tai julkisten toimijoiden yhteistyönä. Me Diakissa tutkimme, kehitämme ja arvioimme sosiaalisia innovaatioita ja koulutamme niistä, jotta pystymme ratkaisemaan monimutkaisia yhteiskunnallisia ongelmia.​

Teemme tiivistä ja systemaattisesti johdettua yhteistyötä yhteiskunnallisten yritysten, asiakkaiden ja kumppaniverkostojen kanssa uusien sosiaalisten innovaatioiden kehittämiseksi. ​

Lisätiedot ja yhteistyöehdotukset

Reija Paananen

Tutkimus- ja kehittämispäällikkö