Käynti kerrallaan -menetelmä auttaa organisaatioita purkamaan asiakasjonoja ja vahvistamaan asiakas- tai potilaslähtöisyyttä. Kun asiakas tulee aidosti kuulluksi ja kohdatuksi, usein yksi tapaamiskerta riittää. Menetelmä tuo työntekijöille konkreettisia välineitä asiakkaan tilanteen tukemiseen ja antaa uusia näkökulmia työn arkeen. Koulutus tarjoaa käytännön ohjausta menetelmän käyttöönottoon ja hyödyntämiseen omassa organisaatiossa.
Kenelle
Koulutus sopii sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille sekä muille asiakastyötä tekeville, jotka haluavat vahvistaa kohtaamisosaamistaan ja löytää uusia ratkaisuja palvelujen sujuvoittamiseen.
Laajuus
9 tuntia, koulutus voidaan toteuttaa esimerkiksi 3×3 tunnin sessioina.
Työntekijän menetelmän soveltamista omassa työssä.
Sisältö ja tavoitteet
- Ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys lähestymistapana
- Resilienssi ja pärjäämisen tukeminen
- Työntekijöiden omien kokemusten reflektointi
Menetelmä perustuu siihen, että jo ensimmäinen kohtaaminen on ratkaiseva. Pienikin muutos voi käynnistää asiakkaan elämässä myönteisen kierteen – ja vaikuttaa samalla myös palvelujen saatavuuteen. Käytännössä menetelmä on osoittautunut toimivaksi mm. Pohjois-Suomessa, missä sen avulla on saatu lyhennettyä asiakasjonoja.
Koulutuksen hinta
Hinta on 2 830 e + alv 25,5 % (ryhmäkoulutuksen yhteishinta).
Oulun ulkopuolella toteuttaviin koulutuksiin lisätään matkustukseen liittyvät kulut.
Maksimimäärä osallistujille on yhden ryhmäkoulutuksen osalta 20 henkilöä.
Lisäpalvelut (hinnoitellaan erikseen):
- Kysely organisaation tarpeista
- Tapaamiset esihenkilöiden ja menetelmän toteuttajien kanssa (1–3 kertaa vuoden aikana) menetelmän juurruttamisen tueksi.
Varaa koulutus!
Helena Isoaho
Tutustu kouluttajaan
Päivi Vuokila-Oikkonen, psykiatrinen sairaanhoitaja, opettaja, terveystieteiden tohtori, työelämän kehittäjä -muutos valmentaja – työnohjaaja (STO ry), LP-NP- menetelmäkouluttaja, Erätauko-ohjaaja.
Päivillä on kokemusta sekä yksilö- että ryhmätyönohjauksesta esihenkilöille ja työntekijöille useista yhteyksistä. Hän on toiminut opettajana eri oppilaitoksissa ja työelämässä mielenterveyteen liittyvistä teemoista, kuten dialogi, resilienssi, voimavaravalmennuksesta, ratkaisuja tuottavasta yhteiskehittämisestä. Päivi on työskennellyt yli 20 projektissa asiantuntijana ja erityisasiantuntijana liittyen em. teemoihin, muutokseen ja ajattelutavan muutokseen. Työtavat olleet luennot, ohjaamien ja työpajatyöskentely. Palaute osallistujilta on ollut positiivista erityisesti kun on saanut osallistua itse oppimiseen ja kehittämiseen.
Päivi on pitänyt asiantuntijapuheenvuoroja muun muassa mielenterveyden edistämisestä, ratkaisu- ja voimavaralähtöisyydestä, resilienssistä ja ihmisen omien voimavarojan ja kokemusten tiedostamisesta ja hyödyntämisestä omassa työssään.
Päivi Vuokila-Oikkonen | LinkedIn
Yksi käynti voi riittää – kun kohtaaminen tehdään oikein.
