Siirry sisältöön
Ladataan Tapahtumat

Pieksämäen koulukunnan kevätseminaari 23.–24.5.

Hotelli Savonsolmu, Toikantie 9
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Ilmoittaudu mukaan 6.5. mennessä!

UEF/KWRC, Diak sekä Sosiaalisen osallisuuden koordinaatiohanke – Sokra järjestävät Pieksämäellä hotelli Savonsolmussa (Toikantie 9) suomalaiseen köyhyyteen ja huono-osaisuuteen pureutuvan kaksipäiväisen tutkimusseminaarin 23.–24.5.2019.

Järjestyksessään kymmenensien huono-osaisuustutkimuksen seminaaripäivien aikana tarjoillaan monipuolinen kattaus ajankohtaista tutkimustietoa huono-osaisuudesta ja hyvinvoinnista sekä eriarvoisuuden vähentämiseen tähtäävistä toimenpiteistä ja niiden vaikuttavuudesta.

Toivotamme seminaarin tervetulleeksi huono-osaisuuden ja eriarvoisuuden tutkijat ja asiantuntijat eri tieteenaloilta sekä aihepiiristä kiinnostuneet jatko-opiskelijat! Ohjelma rakentuu perinteisesti yleisöesityksistä, yhteisestä keskustelusta sekä työryhmätyöskentelystä, jonka puitteissa päiville osallistuvat voivat esitellä tutkimustaan tai tutkimusideoitaan.

Seminaarin työryhmiin toivotaan alustuksia huono-osaisuuden, köyhyyden ja eriarvoisuuden tematiikkaan liittyen. Myös luovat, innovatiiviset ja uudet metodologiset avaukset ovat erittäin tervetulleita.

Esitelmäehdotusten abstrakteja otetaan vastaan 25.4. saakka. Abstraktit pyydetään lähettämään sähköpostitse Anne Surakalle. Abstraktien pituus on noin 150–200 sanaa.

Seminaari alkaa torstaina 23.5. klo 12 lounaalla (etelän juna saapuu klo 11.31) ja päättyy perjantaina 24.5. klo 14.45 (juna etelään lähtee klo 15.23).

Tilaisuuden hinta on yhden hengen hotellihuoneen majoituttaessa alustavasti noin 87 euroa ja vastaavasti kahden hengen hotellihuoneen kanssa noin 115 euroa. Hinta sisältää huoneen lisäksi yhden illallisen ja aamiaisen. Lopullinen hinta riippuu osanottajamäärästä. Yleissääntö on, että kukin hoitaa omat majoitus- ja matkakulunsa.

Opiskelijoiden tulee sopia oppilaitosten/ohjelmien kanssa kustannusten kattamisesta. Seminaarin järjestäjät hoitavat majoituksen varaamisen keskitetysti ilmoittautumisten mukaan. Majoitus maksetaan hotellissa sisäänkirjautumisen yhteydessä tai otetaan laskulle paikan päällä.

Tilaisuuteen mahtuu noin 35–40 jatko-opiskelijaa, tutkijaa ja asiantuntijaa. Mikäli ilmoittautuneita on enemmän kuin seminaarin luonne sallii, etusijalla ovat alustusten pitäjät ja osallistujat, jotka ovat mukana seminaarin molempina päivinä. Vahvistuksen osallistumisesta ja hyväksytyistä abstrakteista lähetämme 9.5. mennessä.

Seminaarin ohjelma ja aikataulu

Torstai 23.5.

  • 12.00 lounas hotelli Savonsolmussa
  • 12.45 Tervetulosanat – Antti Kouvo, UEF/KWRC & Sakari Kainulainen, Diak/Sokra
  • 13.00-13.45 Juho Saari: Lastensuojelun jälkihuollon uudistaminen
  • 13.45-14.30 Tomi Ståhl: Vaikuttavuutta asiakkaita tukemalla, yhteistyöllä ja digitalisaation sekä tutkimuksen keinoin
  • 14.30 kahvit
  • 15.00-15.45 Kati Juva: Kuntapoliitiikan keinot köyhyyden torjumiseksi
  • 15.45-16.30 Arto O. Salonen: Hyvinvointi, hyvä elämä ja kestävä kehitys
  • 16.30-18.00 työryhmät
  • Pieksämäen koulukunnan alatyöryhmät kokoontuvat
  • 19.30 illallinen

Perjantai 24.5.

  • 9.00-9.45 Sakari Kainulainen & Varpu Wiens: ”Minä voin tulla siihen riviin, missä köyhät ammutaan.”
  • 9.45-10.30 Tiina Ahonen & Antti Kouvo: Statusstressi, autonomia ja koettu hyvinvointi
  • 10.30-12.30 työryhmät
  • 12.30-13.30 lounas
  • 13.30-14.15 Hannu Hämäläinen: Soten vaikuttavuutta mittaamaan – mistä data ja algoritmit?
  • 14.15-14.45 Seminaarin yhteenveto ja hyvää kotimatkaa!

Lisätietoja

Anne Surakkaanne.surakka@diak.fi, p. 040 509 0621

Antti Kouvoantti.kouvo@uef.fi

Sakari Kainulainensakari.kainulainen@diak.fi

Kaikki tapahtumat