Hyppää sisältöön

Virtaa Varustamoista

Hankkeen tiedot
Rahoittaja
Kesto 10/2023 – 03/2026
Hanketyyppi Kehittäminen
Alue Etelä-Suomi

Virtaa Varustamoista -hanke kehittää Helsingin seurakuntayhtymän matalan kynnyksen palvelukokonaisuutta, Varustamojen toimintaa. Kehitettävään palvelukokonaisuuteen sisältyy ryhmä- ja yksilöohjausta, jonka tavoitteena on osallisuuden, työ- ja toimintakyvyn tukeminen sekä silloittaminen koulutukseen ja työelämään. Lisäksi kokonaisuuteen nivotaan monialaisen yhteistyöverkoston kehittäminen seurakuntien, järjestöjen sekä julkisten toimijoiden välille.

Hankkeen päätavoitteena on, että kehitettävän matalan kynnyksen palvelukokonaisuuden, ryhmätoiminnan ja yksilöohjauksen avulla osallistujien osallisuus sekä toiminta- ja työkyky ovat vahvistuneet. Osallistujilla tässä yhteydessä tarkoitetaan Varustamoissa käyviä 25–55-vuotiaita työelämän ulkopuolella olevia henkilöitä, jotka kaipaavat tilanteeseensa monialaista tukea.

Hankkeen Päätoteuttaja on Helsingin seurakuntayhtymä ja osatoteuttaja on Diak.

Jaa hanke

Yhteystiedot

Merja Nykänen

Projektikoordinaattori

Marina Steffansson

Asiantuntija

Kaikilla on oikeus hyvään elämään ja ihmisarvoon

Tulevaisuus näyttäytyy monille epävarmana. Diakonia on haavoittuvassa asemassa olevien tukemista ja yhdenvertaisuuden, yhteiskuntarauhan ja ympäristön hyvinvoinnin edistämistä. Diak parantaa diakoniatyön sisältöä ja seurakuntien muutosta sekä tavoittavuutta, jotta kukaan ei jää ilman apua.