Diakin verkkosivut ovat uudistuneet. Uusien sivujen tavoitteena on parantaa opiskelu- ja asiakaskokemusta.
Uudistuksen tavoitteena oli rakentaa selkeä, moderni ja saavutettava kokonaisuus, joka palvelee tehokkaasti Diakin keskeisiä kohderyhmiä: koulutusta ja asiantuntijapalveluja etsiviä, Diakissa opiskelevia, kumppaneita ja asiakkaita.
– Haluamme tarjota sivuston käyttäjille intuitiivisen ja selkeän käyttökokemuksen, joka myös profiloi ja vahvistaa osaltaan Diakin brändiä, kertoo projektipäällikkönä toiminut Diakin viestintä- ja markkinointipäällikkö Aura Vuorenrinne.
Sivuilta löytyvät helppokäyttöiset koulutushaku– ja asiantuntijapalveluhakutoiminnot, joiden avulla hakeminen, ilmoittautuminen ja palvelujen ostaminen on aiempaa helpompaa. Opiskelijoita palvellaan aiempaa paremmin Opiskelijan oppaan avulla.
Diakilla on kovat kasvutavoitteet sekä koulutuksen että palvelujen myynnin saralla. Tätä tukemaan sivuille on rakennettu verkkokauppa, jonka avulla palveluja ja koulutuksia on helppo selata ja ostaa.
Diakin kumppanina uudistuksessa on toiminut Into-Digital Oy.
– Diakin kanssa tehty verkkopalvelu-uudistus oli meille poikkeuksellisen inspiroiva hanke. Diakilla on vahva visio siitä, miten digitaaliset palvelut voivat tukea oppimista, opiskelijapolkuja ja organisaation kasvua. Meille projektikumppanina oli tärkeää rakentaa ratkaisu, joka on sekä teknisesti kestävä että arjessa aidosti helppokäyttöinen, sanoo Senior Project Manager Isto Karttunen Into-Digitalilta.
Arvostamme palautettasi!
Miltä uusi verkkosivusto tuntuu? Löydätkö etsimäsi? Otamme palautetta vastaan sähköpostitse: viestinta@diak.fi ja verkkolomakkeella. Kiitos palautteestasi!
