Siirry sisältöön

KOHDE-hanke palkitsee lapsiperheiden hyvinvointia edistävät teot ja tekijät

KOHDE-hanke etsii nyt Pohjois-Pohjanmaalta tekoja ja ihmisiä, jotka tekevät arjesta parempaa lapsiperheille. Kilpailussa jaetaan tunnustusta sekä innovatiiviselle hyvinvointiteolle että innostavalle toimijalle, jonka työ vaikuttaa lasten ja perheiden hyväksi. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Pohjois-Pohjanmaan kuntien, seurakuntien ja järjestöjen työntekijöiden osaamista lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.

KOHDE-hankkeen (kohde.diak.fi) kilpailu on jännittävä alkusoitto hankkeen päätöswebinaarille. Ehdotuksien pohjalta järjestetään yleisöäänestys elokuussa ja kilpailun tulokset julkistetaan hankkeen päätöswebinaarissa torstaina 4. syyskuuta. Lopullisen voittajan valitsee kilpailun jury ja palkinnot ovat hyvinvointia tukevia tuotepaketteja, joiden arvo on noin 200 euroa.

Kaksi kilpailukategoriaa − ehdota oivaltavinta tekoa ja innostavinta lapsiperheiden hyvinvoinnin edistäjää

Kilpailussa nostetaan esiin tekoja ja ihmisiä, jotka vahvistavat vanhemmuutta, arjen sujuvuutta ja lasten hyvinvointia. Kilpailuun voikin jättää ehdotuksia kahteen eri kategoriaan: 

Kategoria 1: Oivaltavin hyvinvointiteko lapsiperheille 

Tässä kategoriassa haetaan uusia tai jo käytössä olevia toimintamalleja, tapahtumia tai käytäntöjä, jotka tukevat lasten ja vanhempien hyvinvointia arjessa. Teko voi olla pieni tai suuri. Tärkeintä on, että se vastaa perheiden todellisiin tarpeisiin. 

Kategoria 2: Innostavin lapsiperheiden hyvinvoinnin edistäjä

Tässä sarjassa palkitaan henkilö tai työpari, joka on saanut aikaan konkreettista muutosta, innostanut muita mukaan ja edistänyt lasten ja perheiden hyvinvointia sitoutuneesti ja yhteistyössä muiden kanssa.

Tiedätkö voittajaehdokkaan? Lähetä ehdotuksesi kesäkuun loppuun mennessä!

Kilpailuun voi lähettää ehdotuksia 8.5.–30.6.2025 välisenä aikana. Ehdotuksia voi jättää sähköisellä lomakkeella ja osallistua voivat kaikki kunnissa, järjestöissä ja seurakunnissa toimivat Pohjois-Pohjanmaalla. Hankkeen taustaorganisaatiot eivät voi osallistua kilpailuun.

KOHDE-hanke haluaa tehdä näkyväksi niitä, jotka rakentavat arjen hyvinvointia – rohkeasti, oivaltavasti ja sydämellä. Tule sinäkin tekemään näkyväksi hyvät teot ja ihmiset, jotka tekevät hyvää!

Lue kilpailusta täällä (kohde.diak.fi).

Lue lisää ja ilmoittaudu hankkeen päätöswebinaariin täällä (kohde.diak.fi).

KOHDE-hanke vahvistaa Pohjois-Pohjanmaan kuntien, seurakuntien ja järjestöjen työntekijöiden osaamista lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Hanketta toteuttavat Diakonia-ammattikorkeakoulu ja ODL Liikuntaklinkka.

EU:n osarahoittama, KOHDE-hankkeen, ELY keskuksen, Diakin ja ODL:n logot