Siirry sisältöön

Diakin uusi toimitusjohtaja-rehtori on TtT, KL Kati Komulainen

Diakin uudeksi toimitusjohtaja-rehtoriksi on valittu Kati Komulainen. Hän aloittaa tehtävässään 1. elokuuta 2025.

Kati Komulainen on koulutukseltaan terveystieteiden tohtori, kasvatustieteiden lisensiaatti. Hän siirtyy tehtävään valtion erityistehtäväyhtiöstä, valtionhallinnolle koulutus- ja kehittämispalveluita tuottavasta HAUSista, jossa hän työskentelee koulutusliiketoiminnan johtajana.

Komulainen on aiemmin työskennellyt korkeakoulukentällä 20 vuoden ajan. Hän on toiminut muun muassa Vaasan ammattikorkeakoulun VAMKin toimitusjohtaja-rehtorina sekä Laurea-ammattikorkeakoulussa yksikön johtajana, kehittämispäällikkönä ja lehtorina. Hän toimii Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin korkeakoulujen arviointijaoston puheenjohtajana.

Toimitusjohtaja-rehtorin valinnan teki Diakin hallitus kokouksessaan keskiviikkona 30.4.2025.

– Kati Komulainen valittiin tehtävään yksimielisesti. Hän tuntee korkeakoulujen haasteet ja toimintaympäristön mahdollisuudet. Katin osaaminen, verkostot ja näytöt vaativissa johtamistehtävissä tarjoavat hyvät lähtökohdat Diakin tulevaisuuden tekemiseen, kertoo Diakin hallituksen puheenjohtaja Hannu Harri.

Komulainen aloittaa tehtävässä elokuun alussa.

– Kiitän hallitusta luottamuksesta. Odotan innolla yhteistyötä Diakin henkilöstön, opiskelijoiden ja sidosryhmien kanssa – yhteinen työmme eriarvoistumiskehityksen pysäyttämiseksi on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Diakin strategia on vahvasti profiloitunut, ja lähden innolla johtamaan sen toteuttamista. Paluu ammattikorkeakoulukentälle tuntuu merkitykselliseltä. Rakennetaan yhdessä parempi huominen, Komulainen sanoo.

Diakin nykyinen toimitusjohtaja-rehtori Elina Juntunen siirtyy Diakonissalaitoksen säätiön toimitusjohtajaksi elokuussa.

Kati Komulainen

  • 50 vuotta
  • syntynyt Pielavedellä, asuu Kellokoskella Tuusulassa
  • perheeseen kuuluu puoliso ja kolme poikaa
  • harrastuksina jooga, kulttuuri ja livekeikat
  • johtamisfilosofia: ”Koulutus rakentaa parempaa huomista”

Lisätiedot:

Kuva: Sami Pulkkinen