Siirry sisältöön

Diakin vuosi 2023: uudistumista ja vaikuttamista haastavassa toimintaympäristössä

Vuosi 2023 oli Diakille uudistumisen ja vaikuttamisen vuosi, jolloin tehtiin merkittäviä muutoksia toimintamalleihin ja vaikutettiin aktiivisesti korkeakoulujen asemaan yhteiskunnassa. Sotealan osaajapulaan vastattiin laajentamalla koulutustarjontaa, ja strategisesti keskityttiin organisaation kehittämiseen sekä valmistauduttiin uuteen sopimuskauteen opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. 

Diak on julkaissut vuosittaisen katsauksensa edellisen vuoden toimintaan. 

– Saavutimme hyviä tuloksia ja jatkoimme sitoutuneesti työtä niiden ratkaisemiseksi yhteistyössä henkilöstön, opiskelijoiden ja sidosryhmien kanssa. Haluan kiittää Diakin sidosryhmiä, henkilöstöä ja opiskelijoita vuodesta 2023. Kaikki se, mitä saimme aikaan, on voimallisen ja sinnikkään yhteistyön tulosta. sanoo Diakin toimitusjohtaja-rehtori Elina Juntunen.

Sotealan osaajapula kiristyi entisestään

Sotealojen kriisiytynyt osaajapula on yksi suurimmista haasteista, jonka keskellä elämme suomalaisessa yhteiskunnassa. Diak vastasi tähän haasteeseen viime vuonna laajentamalla koulutustarjontaansa ja kehittämällä tutkintojaan. Syksyllä 2023 aloitimme sairaanhoitaja (AMK), diakoninen hoitotyö -koulutuksen Joensuussa ja terveydenhoitaja (AMK) -koulutuksen Porissa. Sosionomien verkkokoulutus alkoi niin ikään ja oli huiman vetovoimainen.

– Diak teki paljon yhteiskunnallista vaikuttamista sotealan korkeakoulutuksen aseman parantamiseksi. Osaajapula on rakenteellinen ongelma, jota emme pysty yksin ratkaisemaan. Siinä kumppaneiden kanssa tekemämme yhteinen vaikuttamistyö pelaa merkittävää roolia. Tärkeää on, että sotealojen koulutuksen rahoitukseen kiinnitetään valtakunnan tasolla huomiota, sillä se on heikentynyt meillä sotealaan keskittyneellä korkeakoululla merkittävästi, Juntunen kertoo.

Diakissa kehitettiin uusia ratkaisuja

Vuonna 2023 DiakHub-innovaatiokeskittymän toiminta laajeni.

– DiakHub vastaa vaikeisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin, kuten osattomuuteen, köyhyyteen, mielenterveysongelmiin ja yksinäisyyteen tuottamalla tutkimustietoa, kehittämällä innovaatioita ja palveluita sekä tarjoamalla jatkuvan oppimisen sisältöjä. 

Uusi Diak Master School aloitti toimintansa keskittyen ylempien ammattikorkeakoulututkintojen kehittämiseen ja toteuttamiseen. Uudistetun Master Schoolin ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot olivat vetovoimaisia kevään 2024 yhteishaussa.

Hyvä tulosvuosi taloushaasteista huolimatta

Diakin viime vuosi meni tulosten osalta hyvin ja Diak saavutti monilta osin tavoitteitaan.

Diakilla on kuitenkin myös suuria haasteita, jotka liittyvät talouden isoon kuvaan. Talouden haasteet johtuvat vuonna 2021 voimaan tulleen korkeakoulujen valtionrahoitusmallin aiheuttamasta kovasta iskusta sotealan koulutuksen rahoitukseen. Rahoitusmallissa leikattiin sotealan tutkinnoista saatavaa rahoitusta rajusti verrattuna aiempiin rahoitusmalleihin. 

– Teimme viime vuonna ja teemme tänäkin vuonna lujasti töitä pienten ja isojen haasteiden ratkaisemiseksi. Ongelmia ei lakaista maton alle, vaan ne ratkotaan suunnitelmallisesti, Juntunen toteaa.

Diakin vuosikatsaus 2023

Diakin katsaus vuoteen 2023 on julkaistu tänään 9.4.2024 osoitteessa vuosikatsaus2023.diak.fi. Se kiteyttää Diakin toiminnan viime vuodelta sisältäen rehtorin katsauksen ja avainlukuja sekä kohokohtia Diakin monipuolisesta toiminnasta.